On Wednesday 17 January 2007 08:43, Elias Aarnio wrote: > Harri Pitkänen kirjoitti: > > Tämä aikaraja koskee myös Oo2-soikon Windows-versiota. Voikon seuraava > > versio (joka on tarkoitus julkaista noin kuukauden kuluttua) toimii > > nykyisen tiedon mukaan ongelmitta Linuxissa, Windowsissa ja Mac OS X:ssä > > eli mitään erityistä estettä Soikon korvaamiselle ei pitäisi olla. Mutta > > tietenkin Oo2-soikkoa voi levittää kuka tahansa muukin jos katsoo tämän > > tarpeelliseksi. > > Ymmärsinkö oikein, että Lemin kunnan sivujen kautta jaellaan edelleenkin > Voikkoa?
Toistaiseksi kyllä. Se, miten kauan Voikon jakelua jatketaan riippuu lähinnä siitä, saadaanko Voikolle tehtyä Windows tai Mac OS X -asennuspaketteja, sillä Linuxissa ohjelman levittämisen on tarkoitus tapahtua ensisijaisesti jakeluiden omien kanavien kautta. Voikko on jo osana tai tulossa osaksi seuraavaa jakeluversiota kaikissa niissä Linux-jakeluissa joille se tällä hetkellä on saatavilla Lemin palvelimelta. Mikäli tilanne ei tästä muutu, ei erillistä Voikon levityssivuakaan enää ensi syksyn jälkeen tarvita, ja siinä tapauksessa sekin kyllä poistetaan samoihin aikoihin kuin Soikon lataussivu. Mikään ei silti ainakaan minun tietääkseni estä Voikon levittämistä Lemin sivujen kautta myös tulevina vuosina. Kyse on vain siitä että pitäisi tehdä niitä asennuspaketteja, ja Windowsia varten pitäisi kehittää dokumentoitu build-ympäristö. Lisäksi pitäisi kehittää sekä dokumentoida myös Voikon julkaisuun liittyviä prosesseja tukemaan paremmin tällaisia monelle käyttöjärjestelmälle tehtäviä julkaisuja. Tähän asti kaikki on toiminut kovin Linux-keskeisesti. Harri --------------------------------------------------------------------- To unsubscribe, e-mail: [EMAIL PROTECTED] For additional commands, e-mail: [EMAIL PROTECTED]
