On Wednesday 28 January 2009, Jussi Silvonen wrote:
> Mutta asiasta toiseen. Mikä on Voikon tilanne Linux puolella. Milloin
> päästään asentamaan Ubuntuun kolmenollaa, jossa Voikko toimii?

OpenOffice.org 3.0.1 on mukana seuraavassa Ubuntun versiossa, joka julkaistaan 
tämän kevään aikana (tarkemmin sanoen 23.4. jos osaan oikein heidän 
aikataulujaan tulkita). Sen mukana tulee myös Voikko-lisäosa, joka asentuu 
tavalliseen tapaan automaattisesti osana jakelun suomen kielen tukea.

Ubuntun nykyiseen eli syksyllä julkaistuun versioon ei vielä OOo:n 
3.0-versiota otettu mukaan. Siihen voi asentaa uudemman OOo:n ja Voikon, 
mutta tässä joutuu näkemään enemmän vaivaa, ja lisäksi nämä virittelyt, ellei 
niitä tehdä huolellisesti, vaikuttavat usein haitallisesti OOo:n vakauteen 
tai päivitettävyyteen. En ole toistaiseksi nähnyt valmiita asennuspaketteja 
tai edes turvallisia ohjeita tämän tekemiseen.

Voikko ja openoffice.org-voikko sinällään ovat toimineet varsin hyvin uuden 
OOo:n kanssa jo elokuusta lähtien, Linux-ympäristössähän minä näitä itsekin 
kehitän. Itse asiassa viime lauantaina rikoin Windows-tuen kehityskoodeissa, 
ja se on vielä korjaamatta, kun taas Linux-puolella tällaista rikkinäisyyttä 
ei sallita. Mutta se prosessi, jonka kautta uudet Voikon versiot 
integroidaan, testataan ja lopulta julkaistaan osana kuluttajille kelvollista 
tuotetta kestää tavallisesti noin 2 - 12 kuukautta, joten vielä pitää hetki 
malttaa odottaa. Tietysti jos on rohkea, voi aina asentaa Ubuntun 
kehitysversion, jossa homman pitäisi jo toimia...

Harri

---------------------------------------------------------------------
To unsubscribe, e-mail: [email protected]
For additional commands, e-mail: [email protected]

Reply via email to