Hei kaikille OO.o-aktiiveille!

Kaikki ei nyt näytä menevän ihan parhaalla, hyvä jos edes toiseksi parhaalla tavalla. Sain jotenkin asennettua ubuntu-ympäristöön DEV300m52 (Build:9411) -version. Toiminta oli aika ongelmallista toistuvan Writerin tiedoston palautuksen vuoksi, mutta Calcin sain sentään jotenkin toimimaan ja siitä katsoessani Ohje-toimintoa, siellä ei oikein ollut mitään hakemistoja ja suomennos näytti varhaisemmalta kuin OOO310m11 -versiossa Windows-ympäristössä. Liittyneekö nämä tuohon Harrin ilmoittamaan rikkoontumiseen jotenkin?

Pienehkön määrän päivityksiä alkuteksteihin olen aiheuttanut itse kirjotusvirhe- yms. ilmoituksillani IssueTrackeriin tämän vuoden aikana Voin luvata huolehtia ohjeiden päivityssuomennokset versioon 3.2, ja jos OO.oSF-teatteriin jostain löydetään pomo, niin siitä ilosta kykyjeni mukaan osallistuisin myös 3.2-käyttöliittymän päivitykseen.

Kesäisin OO.o-terveisin

Risto I. Jääskeläinen


On Wednesday 01 July 2009, Harri Pitkänen wrote:
> Päivitän taas po-tiedostoja uuteen versioon huomenna kello 16-20 välisenä
> aikana. Aikaisemmin keväällä esiin tulleet tiedostojen siirtelystä
> johtuneet ongelmat ovat tällä välin näyttäneet korjaantuneen, joten
> päivityksen ei pitäisi johtaa suomennosten menettämiseen.

Rikki ne olivat edelleen. Nähtävästi tässä joudutaan käyttöliittymän osalta tekemään niin, että suomennokset palautetaan syksyllä
kokonaisuudessaan Sunin
versioon. Onneksi muistini mukaan tässä välissä käyttöliittymässä ei ole korjattu kuin yhtä merkkijonoa, joten työtä ei menetetä, ainoastaan
minun ja
Markon tekijänoikeustiedot. Mutta niillähän ei ole väliäkään, kun olemme Sunille kaiken luovuttaneet...

Eli ennen syksyä ei kannata käyttöliittymän suomennoksille tehdä mitään. En tosin nyt voi luvata, että silloin ehtisin enää mitään suomennoksia
tekemään,
joten voi olla, että versio 3.2 julkaistaan version 3.1 suomennoksilla.

Harri

---------------------------------------------------------------------
To unsubscribe, e-mail: [email protected]
For additional commands, e-mail: [email protected]


__
Saunalahdelta mullistava uutuus Nokia N97 ja kaiken kattava TotaaliMAX nyt 
ennakkomyynnissä uskomattoman edullisesti! Paketissa puhelut ja viestit (3000 
min/kpl/kk), huippunopea mobiililaajakaista sekä Nokia N97 yhdellä kk-maksulla 
vain 59,95 e/kk (24 kk sopimus).
Katso http://saunalahti.fi/totaalimax


---------------------------------------------------------------------
To unsubscribe, e-mail: [email protected]
For additional commands, e-mail: [email protected]

Reply via email to