Version 3.3 betaa olisi periaatteessa pitänyt näihin aikoihin alkaa suomentamaan. Käytännössä uusin testiversio (m84) näyttää olevan lokalisoinnin osalta siinä määrin rikki, että odottelen ehkä versioon m85 ennen kuin alan tekemään asialle mitään. Voi siis olla, ettemme saa suomennoksia ajoissa betaan mukaan, mutta tämä tuskin on kovin vaarallista. Tärkeintä on, että lopullinen versio saadaan suomennettua, ja siihen on vielä reilusti aikaa (ainakin pitkälle elokuuhun). Toivottavasti suomentamisen pääsee aloittamaan viimeistään ensi viikolla.
Version 3.2.1 julkaisu on vielä siinä vaiheessa, että yritän saada minulle ja Ristolle riittäviä valtuuksia julkaisun tekemiseen. Harri --------------------------------------------------------------------- To unsubscribe, e-mail: [email protected] For additional commands, e-mail: [email protected]
