Ohhoh, nyt on sitten paheksuttavaa jo lahjoittaminen ja varsinkin siitä
kertominen. Tähän asti vain pisteidenkeräilijät ovat saaneet hävetä. No,
tämähän on Suomi.

30. huhtikuuta 2013 14.35 Markku Niiranen <[email protected]>kirjoitti:

> Huoks
>
> On kai hienoa, jos ihan jäsenlehdessä pystyy sanomaan sen, että kuinka
> paljon voi lahjoittaa...
> Tuo närästi minua erityisesti Pasin lehtikirjoituksessa.
> Ja on hienoa, että myös JTK julkisesti kertoo avustavansa.
> Jotenkin minua hävettää..., teidän puolesta.
> Ei ennenkään ole kerrottu julkisesti, kuka kolehtiin laittoi mitäkin ja
> kuinka paljon laittoi vai laittoiko ollenkaan!
>
> Oma vastineeni toiselta laidalta otsikolla "Jäsenmaksut" on näemmä
> joutunut sensuurin piikkiin (toki lähetetty puolilta öin) ja jossa
> selkeästi ilmaisin, miksei minulta tipu yhtään enempää.
> Raja on kaikella, ja se raja on köyhällä hyvinkin pian edessä.
> Ymmärtänette, jos tuo sensuuriin joutunut viesti tulee näkyville, eli
> jäsenmaksuja liikaa joka puolelle.
> Ja niistä se viimeisin, SDXL:n, nippanappa tuohon aikaan hoidettavissa
> muiden menojen ohella.
>
> t. 2314 MNI Hailuodosta, joka rutiköyhänä lie sitten huono jäsen...
>
>  Pudotus rahoituksessa on niin raju, että jos haluamme pitää tämän
> harrasteen ja Liiton jotensakin nykymuodossaan hengissä, joudumme
> turvautumaan jäsenistön tukeen aiempaa enemmän. Lehden vetoomuksessaan Pasi
> aikoo tehdä niin, ja itsekin aion tehdä niin.
>
> 73 de JTK
>
>
>
>
>
> ___________________________________________________________________________________
> DX mailing list
> [email protected]
> http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
> _______________________________________________
>
> THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
> and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
> published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
>
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to