Hei,
tämänvuotinen OKM:n valtionapupäätös oli kovin negatiivinen monille kategoriamme järjestöille, mutta SDXL oli prosentuaalisesti kaikista eniten kärsinyt osapuoli. Putous oli sitä luokkaa, että homma menee täysin uusiksi, kuten tälläkin foorumilla on kerrottu. Henkilökohtaisella tasolla ongelma tietysti koskettaa pahiten SDXL:n palkattua työntekijää. HAA on ollut meillä töissä jo lähes 20 vuotta ja on tietysti ikävää mennä lomautuksiin yms järjestelyihin, mutta minkäs teet. Ja tulevaisuus on tietysti yhtä lailla epävarma.
Minusta on hienoa, että liike lisätä SDXL:n vapaaehtoista tukea on lähtenyt hyvin liikkeelle huolimatta joidenkin kirjoittajien negatiivisesta suhtautumisesta (kuten termit kerjääminen ja ruinaaminen kertovat). Ehkä henkilökohtaisten tukiosuuksien kertominen ei jatkossa ole tarpeen, kun tunnetusti ihmisten taloustilanne on kovin erilainen.
SDXL:n tilinpäätös on viime vuosina ollut pääsääntöisesti ylijäämäinen. Niinpä järjestön oma pääoma onkin noussut positiiviseksi, mikä on ollut yksi keskeinen toivomus OKM:n talousseurannan puolelta. He lähtevät nimenomaan siitä, että myös taloudellisesti terveellä pohjalla olevia järjestöjä kannattaa tukea. Tämän pohjalta oletan, että tällä avustuksen romahduksella ei ole mitään korrelaatiota viime vuosien ylijäämään (kun ylijäämät eivät kuitenkaan ole olleet mitenkään valtaisia). Romahduksen todellisesta syystä minulla on vain pieniä hataria arvailuja.
SDXL on jo tehnyt suunnitelmia talousongelman ratkaisemiseksi. Konkreettistahan tässä vaiheessa on vasta tämän vuoden lehtien 4-5 yhdistäminen ja toimitussihteerin lomauttaminen toukokuuksi. Ensi lauantaina on hallituksen kokous, jossa jatketaan suunnittelua esim. ensi vuoden lehtien, lomautusten jne osalta. Lomautuksissa pyritään ottamaan huomioon HAA:n toiveet liittyen hänen tilanteeseensa.
Erityisesti täällä on nostettu esille SDXL:n kansainvälisen toiminnan kulut viime vuosilta. Ihan selvää on, että niitä leikataan nyt voimakkaasti ja ne tulevat olemaan esim. tämän vuoden budjettiin nähden suhteellisesti ylivoimaisesti suurin säästöerä (ehken myös absoluutttisesti suurin).
Näiden menojen taustaa on täällä arvailtu. Lyhyesti sanoen valtaosa niistä on ollut erilaisia matka- ja osallistumistukia kansainvälisiin tapahtumiin. Harrasteemme on hyvin kansainvälinen ja OKM:lle valtionapuperusteittemme yksi keskeinen osa on ollut ja on edelleen kansainvälisyys. Kun liittomme talous on vuosikymmenet ollut jatkuvasti kohtuullisen hyvässa jamassa, minä en näe miksikään ongelmaksi sitä, että varoista 5-10 prosenttia on käytetty kansainväliseen toimintaan. Sillä on luotu valtaisa määrä suhteita eri puolille maailmaa niin dx-järjestöihin kuin radioasemiin. Se on ollut samalla myös pieni palkitsemistapa aktiivisille toimihenkilöille ja se on auttanut minua ja monia muita jaksamaan tehdä vapaaehtoista työtä järjestömme eteen. Unohtaa ei voi myöskään sitä merkittävää määrää lehtiaineistoa ja -juttuja, joita nämä matkat ovat poikineet. Uudessa taloudellisessa tilanteessa on selvää, että tämän sektorin kulut jatkossa minimoidaan.
Mitä tulee jäsenyyteemme EDXC:ssä, niin tässä tilanteessa, jolloin suomalaiset ovat jälleen ottaneet järjestön johtamisen hoitaakseen, SDXL:n tulee olla mukana heitä tukemassa (muuten kuin taloudellisesti). EDXC:n jäsenmaksu on vain muutamia kymppejä vuodessa, joten sillä ei ole käytännön taloudellista merkitystä. Järjestön merkitys eurooppalaisessa dx-kuuntelussa ei ole kauhean suuri mutta ei mitenkään olematon.
terveisin Risto Vähäkainu SDXL, taloudenhoitaja -- Risto Vähäkainu tietotekniikka-asiantuntija Helsingin yliopisto Tietotekniikkakeskus/järjestelmäpalvelut p. 050-529 2909 ___________________________________________________________________________________ DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
