At 20:35 6.2.2014, JMS wrote:
JMS kirjoittaa:
Tilanne on valitettavasti se, että 95 % aktiivisista dx-kuuntelijoista on lopettanut tämän listan ja näiden keskusteluiden seuraamisen ajat sitten. Demokratiaa tämä lista ei edusta, päinvastoin. Suurin osa aktiivisista kuuntelijoista ei käytä aikaa näiden kirjoitusten lukemiseen.

IS kysyy ja toteaa:
Jos 95% aktiiveista on lopettanut näiden keskustelun seuraamisen, mistä tuo kertoo? Siitäkö, että tällä listalla keskustelevat vain, tai lähinnä passiiviset harrastajat? Jos noin olisi tilanne, mitkä ovat "aktiivisen DX-kuuntelijan" kriteerit eli normit? Ja joutaisiko tämä listakin lakkauttaa?

Käsittääkseni. Syitä, miksi aktiiviset DX-kuuntelijat eivät tälle listalle kirjoittele on mm. se, että aktiivisilla on omat pienet ja pitkäaikaiset maantieteellisestikin keskittyneet DX-kaveriporukkansa, jotka porukat keskustelevat mm. keskinäisissä meileissään sekä kasvokkain sitä vastaavaa, mitä hajallaan asuvat ja paikallisosastoihin kuulumatomat yksittäiset kuuntelijat tarinoivat tällä listalla.

Minun käsittääkseni näitä keskusteluja seuraa monikin käsittääkseni aktiivinen DX-kuuntelija. Itseironisena anekdoottina väitän naamani aivan peruslukemilla olleeni Suomen aktiivisin FM-kuuntelija viimeisimmän puolen vuoden aikana, paitsi että. Minulla ei ole SDR-patteria eikä tornikaupalla ulkoisia terabittejä, vaan passiivisesti kuuntelen 25 vuotta vanhalla stereovirittimellä. MS-monitorointi FM:llä lienee ainoa sektori, jolla ongenkoukkukin voi vielä pärjätä troolarelle.

Jos tämä lista edustaa demokratian vastakohtaa, tyranniaako tämä lista siis edustaa?

Olisiko aktiivisten kuuntelijoiden kenties ajoittain syytä laskeutua tänne - karrikoiden - passiivisen tyrannian keskuuteen vilkaisemaan keskustelua, jos tai kun teemana on aktiivisille kuuntelijoillekin käsittääkseni relevantteja teemoja?


JMS kirjoittaa IM:lle:
Noin puolet Lapin peditionisteista on harrastanut tai harrastaa säännöllisesti tai epäsäännöllisesti kimpparaportteja. Mistä Ilkka olet päätellyt, että toivomasi ajattelumalli on voimassa oleva käytäntö? Mielestäni tämä vain todistaa, että et ole lainkaan selvillä siitä, missä harrasteemme tällä hetkellä menee. Katsot asiaa vain yhdestä, rajallisesta perspektiivistä.

IS kysyy ja toteaa:
Oletko, JMS, itse selvillä siitä, missä ja miten kukin SDXL:n noin 600 jäsenestä harrastaa, missä ja miten menevät, mitä painottavat harrasteessaan? Saati SDXL:oon kuulumattomat DX-kuuntelijat? Ovatko Lapin tehopeditionistit DX-harrasteen koko kuva, ja todellinen nykykuva? Onko ei-lapintehopeditionistin näkökulma paheksuttavampi, väheksyttävämpi tai väärempi kuin aktiivisen "troolipeditionistin"? Tai onko muiden kuin Lapin-tehopeditonistien tapa harrastaa DX-kuuntelua valheellinen?

Kaikilla ei ole aikaa, varaa tai terveyttä hankkia liutaa SDR-kalustoa ja käväistä kerran, pari vuodessa Lapin perukoilla troolaamassa.


JMS vuodattaa lisää:
Toivon, että jokainen voi harrastaa dx-kuuntelua haluamallaan tavalla. Meitä aktiiveja on enää viitisenkymmentä, miksi vähäistä porukkaa pitäisi pirstaloida?

IS kysyy ja toteaa:
Miten aktiiveja voisi tulla lisää? Onko sijoitus SDXL-rankissa tai QSL-palstoilla mahdollisesti motivaattori mahdollisille uusille kuuntelijoille? Myönnän, että itselleni aikoinaan osittain oli: 90-luvun alulle saakka jopa tavoittelin mahdollisimman korkeaa sijoitusta [vain] NA- ja SA-palstoilla.

Miten uusi, tai vasta vähän aikaa harrastanut kuuntelija saataisiin innostumaan niukasta pistesaldostaan? Millä eväillä uusi tai uudelleen aktivoitunut kuuntelija voisi saavuttaa pistekärkeä, kun 20 vuodessa puolet vaiko ylikin radioasemista on lopettanut MW/SW:llä, ja viimeisimmän kymmenen vuotta aktiiviharrastajat ovat SDR:illään repineet huikean pistepotin? Olisiko ehkä SDXL-rank laitettava uuteen malliin: saapuneet verifioinnit jaettuna henkilön SDXL-jäsenyysvuosilla = pistetilanteensa SDXL-rankissa? Vain esimerkkinä tuo.
 :

JMS kirjoittaa:
Raportit voisivat olla tosi kovaa tasoa, jopa parempia kuin nykyiset Lurkkien raportit. Ja ne taitavat olla tällä hetkellä radioasemien mielestä ylivoimaisesti mielenkiintoisinta, mitä tästä maasta raportointimielessä ulos lähtee.

IS kysyy ja toteaa:
Mihin, Jim, perustat tuon mutusi, mitä tulee raporttien kiinnostavuuteen radioasemien kannalta?

Itse en vastusta kimpparaportteja edellyttäen, että jokainen raportin osallinen oikeasti on itse ja omilla laitteillaan kuullut aseman. Kuten olen tällä listalla viitannutkin, 20 ja rapiat vuotta sitten olin jopa aktiivinen yrittäen saada aikaan kimppavastauksia Etelä-Amerikasta Suomeen.

Sinällään, kimpparaportteja voisi soveltaa laajemminkin. Esimerkiksi, viisi eri puolilla Suomea asuvaa ja kuuntelevaa harrastajaa lähettävät yhteisraportin asemalle. Raportista kävisi karttagraafista ilmi kunkin kuuntelijan sijainti, lisäksi raporttiin voisi liittää malliksi lyhyen audioleikkeen jokaisen raporttiosallisen kuuluvuudesta erilaisilla laitteillaan.

No, katsellaan ja etenkin kuunnellaan.


73, IS 
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to