At 09:07 16.2.2014, IM wrote:
<<<<<Satelliitit taitavat olla normaalisti niin
pienikokoisia, että niistä ei saa
suoraa heijastusta.>>>>
AIVAN. MUTTA, putoava, riittävän iso ja riittävän alhaalla.
Esimerkiksi GOCE oli ulkomitoiltaan oliko jopa 5
metriä pitkä ja ulokkeineen 2 metriä vaiko ylikin
leveä, en enää muista mittojaan. Itse satelliitin
runkohan tietenkään ei tuota 2 metrin leveyttä
muodostanut, vaan panelinsa. Runkonsa lienee ollut alle metrin halkaisijaltaan.
GOCE:sta yritin marraskuussa saada teoreettisen
heijastuksen kahden viimeisen vuorokautensa
aikana ja 4:llä viimeisellä Suomen ilmatilan
ylityksellään. Tuossa vaiheessa, en enää muista
korkeuttaan, mutta joka tapauksssa alle 180 km.
YHDELLÄ NOISTA viimeisistä ylilennoistaan, kun
satelliitti seurantagraafien mukaan oli
Bornholmin - Pohjois-Saksan yllä, kuului 7...8
sekunnin MS-heijaste, joka kantoi 4 asemaa.
Noihin asemiin nähden GOCE seurantagraafin mukaan
juuri pykelsi "puolivälissä ja suorassa linjassa" kodistani.
Viime alkusyksyn Perseideistä lähtien joka päivä
MS:aa suhisuttaneena sekä [kymmeniä] tuhansia
pingejä ja bursteja syksyn, syystalven mittaan
kuulleena tulkitsin tuon nimenomaisen heijasteen
käyttäytyvän eri tavalla kuin ns. normirefla:
muun muassa hidas "feidaaminen" heijasteen
kantamien asemien välillä. Tuossa vaiheessa GOCE
suinkaan ei vielä palanut, mutta se oli riittävän
alhaalla ja ehkä riittävän kookaskin ollakseen potentiaalinen heijastuspinta.
Tapahtumasepustukseni, jonka kirjoitin suomen
kieltä puhumattomien PI-koodien lukuharrastajien
foorumille, joka tapauksessa lainattiin Glenn
Hauserin koottuihin - minun tietämättäni. En
suinkaan saati tietenkään väittänyt, että olisin
saanut reflan GOCE:n kautta. Audiotallenteeni
kuunteli ja videoimani seurantagraafin katsoi
kolme aktiivista kotomaista ja ulkomaista
FM-harrastajaa, jotka hekään eivät osanneet sanoa
oliko vaiko ei. "Plausible", taisi olla loppuverdikti.
Oliko vai eikö, en tiedä.
<<<<< Lentokoneesta saa, mutta tämä kulkeekin matalammalla ja
siinä on suhteellisen suuri heijastuspinta. Meteoriheijastushan tulee sen
ionisoituvasta vanasta (pölyä, kaasuja), ei itse kappaleesta. Jos
satelliitti tulee tarpeeksi "alas", se muodosta vastaavanlaisen vanan ja
tästä toki saa hyvän heijastuksen. Mitä suurempi kappale, sitä parempi
heijastus - pitäisi vain pudota kohdalle ...>>>>>
AIVAN, AIVAN JA aivan.
"Kohdalle" putoamisen todentamista hankaloittaa
se, että netin reaaliaikaiset
satelliittiseurannat loppuvaiheessa millään eivät
pysty olemaan reaaliaikaisia. Kukaan kun ei pysty
tai ehdi havainnoimaan jo kitkan vaikutuspiiriin
vajonneen satelliitin hetkittäistä
korkeutta/nopeutta/sijaintia. Tai toki ehkä
pystyisi, mutta reaaliseuranta ei kiinnostane
kuin korkeintaan tahoa, joka soisi esimerkiksi
Cosmos 1220:n kaltaisen jätösten päätyvän
esimerkiksi Saudi-Arabiaan, jotta hupailumielessä
museoitavaksi olisi 30 vuoden takaisia jäämiä kilpailijan teknologiasta.
"Kohdalle" putoamisen FM-pingaamisessa täytyisi
olla pitävää visuaalista havainnointia tueksi.
Mutta siinä vaiheessa, kun putoava satelliitti jo
alkaa muodostaa optisin apuvälinein saati silmin
nähtävää valoilmiötä, satelliitin lento lienee jo
katkeamassa kuin kanan konsanaan. Oletan, että
jollain "vain" 30-40.000 kilometrin tuntivauhdilla... Oletan mitä oletan.
<<<<Itselläni ei noista kuitenkaan ole käytännön kokemusta.>>>>>
EI OLE SATELLIITEISTA bongaamisessaan kokemusta
minullakaan muuta kuin että marraskuussa
aktiivisesti GOCEn yritin bongata. Ja
meteoriheijasteita en käytännössä vv.1993-2013
bongannut käytännössä lainkaan.
[seuraa sarkasmiosio]
Putoavasatelliittibongauksen ja sukuisensa
MS-bongauksen puolelta tiedän ulkomaisia
"asiantuntijoita", jotka koko englannin kieltä
ymmärtävälle kansainosalle julistivat. Muun muassa:
"No I heard, fake, get the fuck out of these MS".
Samaiset "kokeneet" FM-kuuntelijat taannoin joulu-tammikuussa keksivät, että:
-haa, meteoriheijasteita kuuluu jopa audiona, ei vain tallentuneina PI-koodeina
-hoo, MS-heijasteita voi tunnistaa radioasemien webbistriimien avulla
-uuh, MS-heijasteita voi kuulua jopa yli 1900
kilometrin päästä, ja 0,5 kW:n lähetinteho ei
olekaan mahdollinen maailmanennätys.
-ehh, radioasemien tunnistamisessa auttaa, jos
ymmärtää tahi osaa soveltaa muitakin kieliä kuin
muuttavien kuningaskobrien kieltä.
Mutta on tämän läppärin näyttökin ankea, eikä
tällä näytöllä näe omin silmin oikolukea.
73, IS
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html