Ahaa, kuvittelin että uudelleenohjaukseni on solmussa, mutta täällä
meneekin viestit läpi. Hyvä juttu. Olen sählännyt nyt atk:ni taas kerran
perusteellisesti ja tämä on vähän sitä sun tätä.

Valittaen on todettava, että kaikki maailmassa toimii suhteilla. Tunnen
muutaman atk-hipin. keskustelun kulku:

- DNA-internet on /C:stä ja tuhosi nettipreesensini. Sanoit joskus että
sinulla olisi tilaa. Tarvisin jotain öö 5 gigaa radionauhoituksille,
skannauksille ja sellaiselle ryönälle. Mitä se maksaisi?
- Levytila ei maksa mitään. Ei se ole ongelma. Suomen Sarjakuvaseura halusi
kaksi teratavua, ja siinä oli vähän miettimistä. Tänä päivänä kustannus on
datansiirto. Domaini viideksi vuodeksi väistäntävirastolta on viiskymppiä.
Samalla sitoudut myymään henkesi ja omaisuutesi viranomaisille, EU:lle ja
paholaiselle, ja olet vastuussa yksin kaikesta mistä voidaan syyttää.
- Minusta tuntuu että materiaali ei ole netin kysytyintä sisältöä.
- Ai, minä luulin että aloitat blogisi uudestaan.
- Haista.

Eli asia järjestyi. Kokoa tulee, koska siellä on kokonaisia piraattiasemien
lähetyksiä arkistoituna historiallisen merkityksen nimissä (just joo) ym,
eikä pelkkiä idikohtia. On siellä pätkiä, joissa ei ole idiä, ja sen tiedän
hyvin, ei tarvitse motkottaa. :-) Pätkien laatu luonnollisesti ihan mitä
tahansa.

Mutta totta kai yhtenä ajatuksena oli käyttää tilaa hyväksi raportoinnissa.
On kaikkien kannalta kätevämpää laittaa linkki tiedostoon kuin tuupata
niitä liitteenä roskapostifiltteriin tuhottavaksi. Kun minulla on myös
taipumusta konerikkoiluun, niin olisi erittäin hyvä pitää varmuuskopio
netissä.

Kunnianhimoinen tavoite olisi tosiaan että jonakin kauniina päivänä siellä
olisi, ei pelkästään äänifileitä, vaan skannauksia vastauksista, tarinoita
asemien kuuntelutapahtumasta, yms. Ehkä siihen joskus lopulta päästään.

Toistaiseksi on vain http://www.teknokekko.fi (ja Han Seungyeon sanoo hys
hys) ja sen alahakemisto /dx/, josta ei ihan kauheasti kostu, mutta esim.
radiokasettimankalla 1982 nauhoitettu Radio Luxembourgin kooste erikielisiä
ohjelmia (hollanniksi, italiaksi, saksaksi, englanniksi) on sellainen
historiallisuus, jota jostain kumman syystä en ole muualta löytänyt.

73's JLN
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to