Aamun keliennuste päivälle kun oli
"Es:n todennäköisyys 50 prosenttia tai alle",
jatkan sen verran. Että.

Oleellinen muutos suursäätiloissa käsittääkseni on ollut se, että kesäkauden atlanttiset imavirtaukset ovat laantuneet, mikä samalla on "kuulunut" kesäkuun lopun...heinäkuun brittikeleissä.

Dominoivaksi ilmiöksi vaikuttaisi muotoutuneen "toukokuun" hellemassojen purkautuminen itäkaakon, eteläkaakon suunnalta eli Arabian niemimaan suunnalta, ja siitä eteen päin hellerintamien siirtyminen pohjoisempaan itäkaakon, idän suunnalle. Ja itään sekä pohjoisemmas siirtyessään, nuo hellemassat puristavat atlanttisen ilmavirtauksen pois tieltään, mikä Suomessa tuntuu hellekautena noin kesäkuun 2...3:nnelta viikolta alkaen, jatkuen 4...5 viikkoa. Ja tuo trendi sysää etenkin heinäkuulta kanavoitumisväylät sekä rintamat liian etelään sekä eteläkaakkoon, FM-kuuntelua ajatellen.

Olisi kiintoisaa lukea muiden havaintoja, teorioita.


73, IS



At 16:00 1.5.2015, you wrote:
Jep, pari pätkää JJJ sinne laittoi!

Hyvä teoria. 20 vuoden aikana varmaan myös havaitsijoiden määrä on kasvanut ja nykyään softaradiotekniikalla lyhytkin töhäys havaitaan. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä että aina vaan aikaisemmin päästään avauksiin kiinni :)

73t JMN

___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to