Karin sanakääntein: Itse asiasta toteaisin, että Aihkin kynäilijät ovat tehneet valtavasti ilmaista työtä SDXL:lle, kun ovat vaivautuneet kirjoittamaan Aihkiniemestä ja muualtakin juttuja Radiomaailmaan. Homma olisi voitu toteuttaa maksullisena freelancetyönä, jolloin siitä olisi herunut jotain myös kirjoittajille.

No, en todellakaan odota kirjoituspalkkioita SDXL:ltä - mutta Aihkiniemeä koskevien juttujen leimaaminen propagandaksi ja mainokseksi kuulostaa lähinnä katkeralta kuittailulta, jonka motivaatiota ihmettelen.

Mitä firmoihin tulee, niin Aihkiniemi ei ole (voittoa tavoitteleva) firma, vaan Aihkiniemeä ylläpitää Inarin radiomajan kannatusyhdistys. Aihkiniemeä on rakennettu ja paranneltu jäsenten rahoilla yli kymmenen vuoden ajan. Aivan erityisen paljon on petrattu reilun vuoden sisällä, kun kahdeksan jäsentä on sijoittanut yhteensä lähes 30,000 euroa lisää siihen, että antenneiltaan maailman paras pedispaikka toimisi entistäkin paremmin. Lisäksi jäsenet ovat tehneet tolkuttoman määrän talkootyötä Aihkiniemen ylläpitämiseksi.

Ja toisin kuin muut tunnetut pedispaikat, Aihkiniemi on todellakin ollut avoin kaikille halukkaille kuuntelijoille. Aihkiniemessä on myös kokeiltu monia uusia ideoita ja materiaaleja, jotka ovat levinneet sieltä muidenkin kuuntelijoiden käyttöön. Kaikki pioneerityö on tehty niin - ja kuuntelumahdollisuus on pystytty tarjoamaan niin - ettei siihen ole kulunut euroakaan SDXL:n rahaa. Mutta huh, mikä helpotus Karille ja SDXL:n jäsenille: Kenenkään ei silti ole pakko vuokrata pedisaikaa Aihkista.

Ihan kiva, että Kari tykkää kuunnella Kiwi-radioilla. Aihkissa puolestaan kuunnellaan kiwi-radioasemia. Onneksi DX-kuuntelua voi harrastaa monella tapaa.

73
Mika


Date: Mon, 9 Aug 2021 09:44:02 +0300
From: <kari.h...@kolumbus.fi>
To: "dx@hard-core-dx.com" <dx@hard-core-dx.com>
Subject: Re: [DX] Uusi MW-kausi......
Message-ID: <20210809064405.badcd4...@texas.kotalampi.com>
Content-Type: text/plain; charset="utf-8"

Kivaa n?hd? DX M?kel?inen t??ll?kin.
Itse asiasta toteaisin, ett? ?AIHKI OY? on saanut
Radiomaailma-lehdess? ja SDXL:n Facebook -sivustossa valtavasti
ilmaista mainos- ja propaganda-aikaa. Homma olisi voitu toteuttaa
maksullisena infocommerciaalina, jolloin siit? olisi herunut jotain
my?s SDXL:lle.
Samanlaisia infocommerciaaleja voitaisiin ajatella DX-kuuntelijoita
l?hell? olevista firmoista, kuten UTEC/Koneita, RXRX-tuote,
Prepost.com, ja niin edelleen. Jokainen saisi esitell?, kehua, ja
maksaa siit? sopuhinnan.
AIHKI:n merkitys on suuri, mutta se ei ole SDXL:n projekti, kuten
siell? t??ll? olevat ihanat. kauniit, loistavat, tyrm??v?t,
rakastettavat, tarpeelliset KIWIt.
Terveisin, 73?s KKH

L?hetetty Windows 10:n S?hk?postista

___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to