Hei

T�m�nvuotinen kes�kokous on nyt onnellisesti ohi ja yhten� j�rjest�jist�
haluan kiitt�� kaikkia paikalla olleita tai k�yneit� vierailijoita. Suuret
kiitokset my�s ohjelmien vet�jille kuin my�s tukijoukoille.

Ja otetaan seuraavaksi hieman selittely�...
Vastoink�ymisi�kin tietenkin oli, sill� t�m� oli ensimm�inen KaRaKun
j�rjest�m� kesis. Vaikka saimme voimakasta tukea ja hyvi� neuvoja SDXL:lta,
niin silti joitakin k�yt�nn�n asioita j�i meilt� huomaamatta - esim.
tiedotus, ensimm�isen illan sauna, liinavaatteet, p�iv�k�vij�iden kahvitus
yms. Lis�ksi t�ll� seudulla mahdolliset kokouspaikat tuntuvat olevan varattu
jo vuotta,kahta aiemmin, joten ajankohta viiv�styi viikolla. Seh�n karsi
osan mahdollisista osallistujista.
Ja tietenkin allekirjoittaneen esitykset. Aloitus/lopetuspuheet j�iv�t
melkoisiksi raakileiksi kun ex tempore-puheet eiv�t minulta luonnistu sek�
Pohjois-Kymenlaakson dx-historian esittely meni rimaa hipoen -
todenn�k�isesti alapuolelta. Opetuksena oli ett� perusj�rjestelyihin
osallistuvan  pit�isi j�tt�� ohjelmien teko jollekin muulle jotta saataisiin
kunnollisia ohjelmia ja perusj�rjestelyihin osallistuva voisi keskitty�
hommiinsa. Onneksi oli lopulta runsaasti vapaaehtoisia ohjelmien vet�ji�. Ja
kaksi henkil�� juoksevien asioiden hoidossa on aivan liian v�h�n - nelj�ll�
tullaan jo jotenkin toimeen...

Mutta taisihan niit� onnistuneita hetki�kin olla, mm ajo-ohjeet (enimm�kseen
varastettu opiston kotisivuilta), sek� putkiradiomuseo ( vinkin antoi Risto
V�h�kainu - kiitos siit�, sill� paikallisen on vaikeaa n�hd� mets�� puilta).
Lis�ksi voimistelusalilla oli k�ytt�� enemm�n kuin odotimmekaan. Se kuului
vain pakettiin.

Kaikenlainen kritiikki/palaute on tervetullutta sill� KaRaKun palaveri
kesiksen osalta pidet��n elokuun lopulla. L�hett�k�� kritiikki joko t�ll�
palstalla tai suoraan osoitteeseen [EMAIL PROTECTED] Ensi vuoden
kesisj�rjest�j�lle tiedoksi:  kyselk�� kaikesta mahdollisesta ja jopa
mahdottomasta. Ja paikan etsiminen kanattaa aloittaa ajoissa - meille taisi
osua melkein jackpot. Liikuntatilatkin ovat t�rkeit�!

Henkil�kohtaisesti valitan etten ehtinyt aina kunnolla keskustella kaikkien
kanssa - jatkuva kiire yll�tti. Mutta lopulta t�m� oli opettavainen kokemus.
Ja lopuksi kunnia heille joille se kuuluu: KaRaKun paikalla olleet
aktiivij�senet, Suomen DX-Liitto ja LiHa sek� Teille jotka olitte paikalla
mukana joko fyysisesti tai psyykkisesti. Suuret kiitokset Teille!

Terveisin MLA

Mikko Laine
[EMAIL PROTECTED]
040-7167180


___________________________________________________________________________________
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[EMAIL PROTECTED]
http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt

Reply via email to