Joo. T�ss�h�n on l�hdett�v� siit�, ett� kaikki mik� toimii s�hk�ll� aiheuttaa my�s RF h�iri�it� jollain taajuudella. H�iri� voi olla spottimaista eli purinoita tms. tietyill� jaksoilla tai sitten vain kohinaa ja kihin�� eri taajusalueilla. Omassa taloudessani olen havainnut erilaisten h�iri�iden aiheuttajiksi mm. pyykinpesukone, videot, TV, PC, reititin, k�nnylaturit, akkulaturit (paristomallisten), loisteputket (esim. akvaariot), valaisimien himmentimet etc. Kokeilin kerran omakotitalossani raakaa temppua, eli p��kytkimest� koko talous pime�ksi ja vastaanottimeen virransy�tt� akusta. Ett� teki hyv��. Oli bandit melko puhtaita h�iri�ist�. Mutta eiv�t t�ysin, naapurien p��kytkimiin en arvannut menn� koskemaan. Onneksi itsell�ni on parina iltana viikon keskell� (muut poissa) mahdollisuus sulkea kaikki muut saastuttavat laitteet ja nauttia jotakuinkin puhtaista taajuuksista. Paitsi viimeaikoina tuntuvat h�iri�t mw-alueella aina vain lis��ntyneen. Kotona pelkk� h�iri�t� aiheuttavan laitteen sulkeminen naamataulusta ei aina riit� (esim. videot) vaan t�kkeli on my�s vedett�v� irti pistokkeesta. Ja viel� lopuksi vakoilutarina. Jokunen vuosi sitten havaitsin mw-alueella pirullista purinaa joka alkoi arkisin yleens� 1600/1700 lt ja oli viikonloppuisin yleens� jatkuvaa. Peilasin h�iri�t� l�himaastossa ja ep�ilyni kohdistuivat tiettyyn suuntaan. Tarkkailin ko. talon valojen syttymist� ja asia tuntui selv�lt�. K�vin matkiksen kanssa tuon puolitutun kaverin ovella ja esitin asian. H�n sanoi kaikkien muusikkolaitteidensa olevan pois p��lt�. Purina matkiksessa oli kuitenkin huikea ja kun k��nsin eteisen valokytkint� purina h�visi. Syyksi selvisi l�himarketista ostettu kiinalainen energians��st�lamppu, joka ei tosin en�� valoa antanut, mutta sit�kin mahtavammin rf-signaalia. N�in asia selvi�� mukavien naapurien kesken, joskus on varauduttava perr-kommentteihin kun t�llaisia asioita l�hdet kyselem��n :) RF-terveisin JSA
>-----Alkuper�inen viesti----- >L�hett�j�: [EMAIL PROTECTED] >[mailto:[EMAIL PROTECTED] Vesa Heikkila >L�hetetty: 21. helmikuuta 2004 9:29 >Vastaanottaja: [EMAIL PROTECTED] >Aihe: Re: [DX] PC:n litte� n�ytt� ja p�rin�t . ... > > >Hei. > >Ainakin osa laajakaistamodeemeista/reitittimist� aiheuttaa h�iri�it� aina >30 MHz saakka, MW:ll� eniten. Kannattaa testailla sammuttamalla reititin >kuunnelless�. > >73s VEH > >At 23:45 20.2.2004 +0200, you wrote: >>Jos kaikilla kaikilla rivitalonaapureilla olisi ns. litte� PC:n n�ytt�, ___________________________________________________________________________________ Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/ ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [EMAIL PROTECTED] http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt
