Hei, Terveiset Philadelphiasta. Sori aakkosten puuttuminen, taman baarin tietokoneessa ei niita ole.
Ihan nopeasti... enempaan ei juuri nyt ole aikaa. Olen samaa mielta ANA:n kanssa. Pistelaskenta-asioita ei lasketa jasenaanestyksilla, mutta mielestani ei ole kuitenkaan vaaraa kysya jaseniston mielipidetta siita, onko heidan mielestaan linjaukset oikein. Jos ALT tekee hyvaa tyota, ja niin kuin mielestani tekeekin, jasenisto todennakoisesti myos tukee paatoksia. Tamanhetkinen testaus ei ole mikaan vakava asia. Tuloksista ei voida vetaa mitaan johtopaatoksia, koska otanta ei ole mitenkaan jasenistoa kuvaavaa. Sita paitsi, kuten kirjoitin, tulosten julkaisusta en ole mitaan luvannut. Kyseessa on vain uuden systeemin testaus. 73! Risto > Moro, > Juu, kerranhan se vain kirpaisee jos my�nnet��n ett� ANA on oikeassa. > Minusta on, logiikan pit�� toimia. El�m� on kovaa, my�s pistelaskussa. > Kaikkea ei voi saada. Toinen asia sitten on ett� ��nestykset, niiden > vaatiminen ja vaatimisen perusteet voivat kertoa jotakin muuttuneesta > DX-maailmasta, esim FM-maailmasta, johon ALT:kin ainoana auktoriteettina > joskus aikanaan omasta halustaan tulee reagoimaan. T�llainen keskustelu > pohjustaa sit�. Halulliset voivat j��d� odottamaan parempia aikoja. N�in > molemmat kannat, konservatiivien ja radikaalien, ovat jotenkin oikeassa. > Sotamiesneuvoston tai muutkaan ��nestykset eiv�t kuitenkaan voi > ratkaista asiaa syntyneess� puolianarkistisessa tilanteessakaan. > Sanotaanhan lainopillisen tiedekunnan p��sykokeisiin valmistuvillekin > etteiv�t omat oikeudenmukaisuusteoriat tahi luonnonoikeus ole sama kuin > laki, elikk� niit� pit�� varoa p��sykoevastauksissa.Eik� mies ja ��ni > aina toimi. Elikk� ihan oikein, ANA, taas. 73's HF > ----- Original Message ----- > From: "[EMAIL PROTECTED]" <[EMAIL PROTECTED]> > To: <[email protected]> > Sent: Friday, March 11, 2005 11:43 AM > Subject: [DX] pistelaskenta > > > > Tervehdys! > > > Valitettavasti joudun taas kerran esitt�m��n muutaman kommentin > pistelaskennasta k�ytyyn keskusteluun liittyen. Paljon mieluummin olisin > mukana vain sorvaamassa ALT:n p��t�ksi� yksitt�isiss� tapauksissa. > Minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa eik� suuremmin intoakaan puida > n�it� samoja asioita aina uudestaan ja uudestaan. Er�ill� muilla tahoilla > sen sijaan aikaa ja energiaa tuntuu olevan riitt�miin. > > Mielest�ni pistelaskentaa koskevat p��t�kset tekee yksin ja ainoastaan > ALT. SDXL on asettanut kyseisen elimen ratkaisemaan pistelaskentaa > koskevia ongelmia. Vastustan jyrk�sti erilaisten "��nestysten" > j�rjest�mist� n�ist� kysymyksist�. Kuten olen jo aiemmin moneen kertaan > todennut, pistelaskentaa ei ratkaista huuto��nestyksell�. Suora > demokratia ei t�llaisissa asioissa toimi. > > Jos nyt suomalaisten asemien pistestatusta ratkotaan jollakin > ��nestyksell�, mit� tapahtuu seuraavaksi? Ryhdyt��nk� piraateista > my�nt�m��n pisteit� kansan��nestyksell�? Vaativatko kansan syv�t rivit > kaikkien napapiirin (miksei saman tien Keh� III:n?) pohjoispuolella > kuultujen asemien poistamista pistelaskennan piirist�? Poistetaanko > kaikki ennen 90-lukua kuullut asemat tasapuolisuuden nimiss� rankista? > J�senist�n mielikuvituksella ei olisi mit��n rajoja ja koko homma > riist�ytyisi t�ysin k�sist�. > > Ilmoitan jo t�ss� vaiheessa, ett� jos pistelaskentaa ruvetaan rukkaamaan > ��nestystulosten perusteella, j�t�n v�litt�m�sti ja lopullisesti kaikki > teht�v�ni SDXL:n pistelaskennassa. ALT:llahan ei olisi en�� mit��n > teht�v��, jos pisteet jaetaan turuilla ja toreilla. > > N�en t�ss� my�s vaarallisia elementtej�: jos pistelaskentaa l�hdet��n > radikaalisti remontoimaan, uskon ns. tuloskuuntelijoiden l�htev�n omille > teilleen ja ryhtyv�n pit�m��n omia varjorankkejaan, joissa noudatetaan > perinteisi� pistelaskentaperiaatteita. > > 73's! > > > ANA > > > _________________________________________________________________________ > __________ > Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/ > ----------------------------------------------------------------- > DX mailing list > [email protected] > http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx > _______________________________________________ > > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed > and/or modified under the conditions set down in the Design Science > License > published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt > > > _________________________________________________________________________ > __________ > Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/ > ----------------------------------------------------------------- > DX mailing list > [email protected] > http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx > _______________________________________________ > > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed > and/or modified under the conditions set down in the Design Science > License > published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt > Risto Kotalampi, W6RK Hayward, California, U.S.A. Email: [EMAIL PROTECTED] Web: http://www.kotalampi.com/ & http://www.hard-core-dx.com/ AOL Instant Messenger: r1sto. ICQ: 22-300-453. MSN Messenger: [EMAIL PROTECTED] Yahoo Messenger: kotalampi. Location: CM87XP, 37� 38' 54" N, 122� 4' 35" W ___________________________________________________________________________________ Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/ ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt
