>Neuvo materialisoitui nyt minulla ALA 1530 -looppina. Parin tunnin pikakäytön 
>jälkeen voin sanoa, että aktiivilooppi antaa mitä sen maine lupaa. Fiilis on 
>kuin asuisi omakotialueella ja >antennina olisi tuommoinen 50-metrinen lanka. 
>Pörinät jäävät taustalle ja asemat nousevat esiin. Esim. AFRTS 4319 tulee aika 
>vaivatta, kun taas sisäantennilla taajuudella juuri ja juuri >havaitsee 
>jotakin elämää. Korkeammilla taajuuksilla ero on vielä dramaattisempi ainakin 
>näin illalla.
>Bandien taustapörinät eivät tietenkään kokonaan häviä, mutta vaimenevat 
>melkoisesti. Jos asema nousee pohjamudista edes jotenkin, tämäkin vaimeneminen 
>riittää.
 
>73 PS

Tätä samaa minä julistin tällä listalla reilu viikko sitten, taisi viesti jäädä 
vaan suurempien asioiden jalkoihin. Veivasin ihan tavallisen kolmekierroksisen 
loopin, siihen fettivahvistin perään, ja katso, samat asemat sillä kuuluvat 
kuin 50m ulkolangallakin, mm. AFRTS Guam 5765 tulee "aina" illalla kovaa, se 
soi minulla usein taustamusiikkina. 60mb on täynnään asemia, 90mb ja 75mb 
kuulostavat samalta kuin langallakin. Paitsi että looppi on hiljaisempi, 
tyypilliset man-made häiriöt ovat selvästi pienemmät kuin langalla. Edes 
kerrostaloasujalla ei enää ole tekosyytä olla kuuntelematta, lyhyet 
langanpätkät antennina voi heittää kierrätykseen, looppi on aivan eri 
planeetalta. Omatekoinenkin looppi toimii hyvin tropiikkibandeilla, kaupalliset 
epäilemättä vähintään yhtä hyvin.

-Reijo Liljedahl-

___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2006 nyt:
http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/0823059367/hardcoredxcom/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://arizona.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to