Hannu Romppainen wrote:
> Jos liitolla ei ole rahaa maksaa juttupalkkioita, ehdotan kuitenkin, että 
> kirjoittajille annettaisiin edes vapaakappaleita ko. lehdistä (esim. 5-10 
> kpl). Ymmärtääkseni RM-lehtiä painetaan aina hieman enemmän kuin on 
> jäsenkanta. Niitä on myynnissä DX-tarvikepalvelun kautta ja mahtavatko kaikki 
> tulla sittenkään myydyiksi. Ylimääräisiä RM:n numeroita voisi antaa 
> juttupalkkiona kirjoittajille. Tällainen on käytäntö monilla sellaisilla 
> harrastelehdillä, jotka eivät maksa juttupalkkiota. 
>
> Näin kirjoittaja saisi ainakin ylimääräisen arkistokappaleen ja muutamia 
> lisäkappaleita jaettavaksi esim. radioasemille (esim. lahjukseksi raportin 
> kylkeen), tutuille tai muille yhteistyötahoille (esim. jutussa 
> haastateltaville). Joku naapurinpoika tai sukulainen saattaisi saada jopa 
> dx-kärpäsen pureman saatuaan RM:n avustajalta tällaisen näytelehden. 
> Vapaakappale toimisi siten samalla PR-lehtenä.
>
> Itsekin olisin kaivannut vapaakappaleita omista jutuistani, joita RM:ssa 
> vuosien aikana on julkaistu.Valitettavasti hallussani on vain 1 kpl kutakin 
> numeroa. 
Minun korviini tämä kaipauksesi ei ole kuulunut. Olen tähänkin asti 
lähettänyt kirjoittajille ylimääräisiä kappaleita, aina kun nämä ovat 
niitä pyytäneet. Automaattisesti en ole niitä lähetellyt, koska kaikki 
eivät varmaankaan ylimääräisiä kappaleita tarvitse.

73

HAA

-- 

Heikki Aarrevaara
Managing editor, Radiomaailma magazine
Finnish DX Association, P.O. Box 454, FI-00101 Helsinki, FINLAND
Tel. +358-9-693 2517, fax +358-9-694 9017



___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2006 nyt:
http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/0823059367/hardcoredxcom/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://arizona.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to