Moi
Ei ole kytkinkaavaa, Ilpo teki passiivisen preselektorin hetkellisestä
puhelinkeskustelussa syntyneestä ideasta, puhuimme vain virityspiirin
tekemisestä (aikoinaan) Icom R-71:n selektiivisyyden parantamiseksi, ja
sellainen tehtiin kahdesta konkasta ja keloista. Laite parantaa passiivisena
etupään selektiivisyyttä ja nyt entisestään dynamiikkaa. EKD:n SSB-suodinten
leveyshän on käytännössä jopa 3 khz, joten kaistaa sietääkin kaventaa, ja
tällainen sähköisesti vaaraton kaventaminen vaikuttaa hyvin. Eräs toinen laite
ennen EKD:tä minulla on Seppo Lindbergin tekemä aktiivinen preselektori, jossa
siinäkin on juuri IJL:n mallin mukaan kaksi 500 pf:n konkkaa ja joitakin
kelapurkkeja peräkkäin. Siitäkään ei ole prujuja mutta voin suositella itse
ideaa. Viritetään kahdesta nupista, ja myös tärkeä D-antennimahdollisuus on.
Vain Rolle Sandbergin preselektori ja Ruukin preselektori ovat olleet omassa
sarjassaan vastaavasti hyviä, ja sitten nämä ihan omassaan. Passiiviset
antennivirittimet (MFJ:n ja Yaesun), passiivinen viritettävä aaltoloukku PÄ:n
mallin mukaan mutta muistaakseni sekin tuplana ja MFJ:n vaiheistin 1020A ovat
myös radion päällä käytössä tai ohitettavissa tarvittaessa, ja ovatkin usein
tarpeellisia.
Tänään aamukeleillä (kuuntelu) alkaen n. 06.45 SKA olivat täällä
raportoitavasti auki lähinnä vain jenkkitaajuudet 1510, 1520 ja 1560; eilen oli
alkaen 04.00 SKA jotenkin rikkaampaa. Mahtoivatko olla etelävaltioiden
henksuasemia, siellä niitä näyttää olevan, mitä nyt kuului. Edellisenä iltana
täällä kuului ensi kerran myös kaukoitää mw:llä, joten sekin pää on auki. ALA
on käytännössä aivan häiriötön ja hiljainen tässä systeemissä ja sen oma
dynamiikka on hyvä.
73's HF
----- Original Message -----
From: "Matti Ponkamo" <[EMAIL PROTECTED]>
To: <[email protected]>
Sent: Thursday, October 12, 2006 9:05 AM
Subject: [DX] Kunnon laitteet: Jenkkejä kehä-3:n sisäpuolla
> Date: Wed, 11 Oct 2006 12:58:41 +0300
> From: "Harry Forsblom" <[EMAIL PROTECTED]>
> Subject: [DX] MW-jenkkejä Helsingissä!
> To: "Suomalaisten DX-lista" <[email protected]>
> ...Ilpo Leppäsen aikoinaan tekemä passiivinen
> mw-preselektori jossa on peräkkäin 2 kpl 500
> pikofaradin kondensaattoreita näytti näissä
> olosuhteissa harvinaisen hyvin leijonankyntensä
> signaalin selkeyttäjänä...
... --> Onko tuohon preselektoriin olemassa kytkiskuvaa, esim. IJL:n
nettisivuilla?
73 de Matti P., MOP
___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/0953586499/hardcoredxcom/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://arizona.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/0953586499/hardcoredxcom/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://arizona.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html