Onhan se kieltämättä erikoista, että Scandinavian Weekend Radio (SWR) on 
vuodenvaihteen jälkeen ainoa suomalainen lyhytaaltoasema. YLE Pori 6120 kHz oli 
muuten vuonna 1979 alkaneen DX-urani ensimmäinen raportoimani asema, jonka QSL 
kuuluu kokoelmani arvokkaimpaan kaartiin ainakin nostalgia-mielessä:

http://www.romppainen.net/VirtualQSLs.htm

Henkilökohtaisesti kyllä hieman ihmettelin, miksi SDXL ei ottanut voimakkaammin 
kantaa Yleisradion SW-lähetysten säilyttämisen puolesta. Tuli sellainen olo, 
että keskustelua jopa pelättiin tai hyssyteltiin. Dx-kuuntelijoita ovat olleet 
kaikki YLE:n ulkomanpalvelun lyhytaaltokuuntelijat ulkomailla. Myös näiden 
kuuntelijoiden etuja pitäisi SDXL:n ajaa. Tuskinpa SDXL:n vastustus olisi 
pelastanut YLE:n ulkomaanpalvelua, mutta mitä haittaa siitä kannanotosta 
toisaalta olisi liitolle tai Yleisradiolle aiheutunut. SDXL olisi kuitenkin 
profiloitunut kaikkien suomalaisten DX-kuuntelijoiden etujärjestöksi olipa 
sitten kyseessä pistemetsästäjä, ohjelmakuuntelija tai tavallinen 
ulkomaanmatkaaja tai ulkomailla asuva suomalainen. 

Kaikkialla maailmassa kun ei ole internettiä, jolloin Suomen asioiden 
seuraaminen on todella hankalaa ilman Yleisradion ulkomaanpalvelun tarjoamia 
lähetyksiä. Tässä vielä Ylen tiedote lähetysten lopettamisesta lyhytaalloilla:

http://www.yle.fi/yleista/tiedotteet2006_0606.shtml

Mutta kaipa tämä on yleismaailmallinen kehitys, joten turha on tuulimyllyjä 
vastaan taistella?

73 Hannu

...................................................................
Luukku Plus paketilla pääset eroon tila- ja turvallisuusongelmista.
Hanki Luukku Plus ja helpotat elämääsi. http://www.mtv3.fi/luukku


___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to