Moi SSS, Ihan mukavahan dx-ilosanomaa olisi maailmalle levittää. Eli sinänsä ihan kiintoisa ajatus.
Toisaalta, kuukauttaiset ohjelmat veisivät Liiton varoja vuodessa 1800 euroa, eli 45 maksavan jäsenen koko jäsenmaksun. Ja tuosta rahastahan menee jo lehden tekoon yms. osansa, joten miten lienee ehkä jopa n. 17-20 % "vapaasta" rahasta (=ihan hatusta arvellen) kuluisi pelkkään lähetinvuokraan. Ja lisäksi tulisivat niin Gramex kuin Teostomaksutkin.... Eli ohjelmilla pitäisi olla tavoitteellisuutta niinkin, että rahavirtaa tulisi myös Liiton pussiin takaisin (ja tuoton kanssa mieluiten)... Tämä tarkoittaisi mahdollisia (mutta epävarmoja) mainostuottoja tai esim. jäsenmäärän (=toivotonta?) lisääntymistä ohjelmnien avulla. Liiton ja suomalaisen dx-kuuntelun imagoa toki saataisiin lisättyä, mutta mikä olisi esim. ohjelmien mahdollinen uutisellinen arvo kuuntelijoille. Samat tiedot kun joka tapauksessa saa internetistä nopeammin. Mutta toimijoita suomen AM-taajuuksille toki toivoisi (, vaikka kuinka utopista lieneekin). Ehkä maakunnallisia ja EU-rahoituksella Suomeen voisi saada projektin, joka herättäisi maakunnalliset AM-asemat eloon. Esimerkiksi Rovanoiemen 909 Joulupukin/Napapiirin asema, josta voisi joulusaarnaa/Lapin asioita (=mainoksin) lähettää Suomeen/Pohjolaan.... Hauska näitä on pohtia- pohtiihan Affenanmaan luvanhakijakin ;) AHE ----- Original Message ----- From: "Simo Soininen" <[EMAIL PROTECTED]> To: "Suomalaisten DX-lista" <[email protected]> Sent: Saturday, December 09, 2006 10:05 PM Subject: Re: [DX] Mitä nyt ulos Porista Moi! Hukala.netin anti on hämmästyttävän alkeellista, samoin kaupallisten asemien porukka näyttää olevan ihan pihalla. Suomelle on myönnetty kymmenittäin AM-taajuuksia, miksi kukaan ei niitä hae vai pidetääkö niitä tiskin alla? Radio City lopetti, en jää suremaan, vaikka voitinkin aseman aloittaessa lipun Sprinsgsteenin (voi kauhistus) Göteborgin konserttiin (tytär selvitti minulle minä suuruus mainittu herra on, peruin heti voittamani palkinnon). Ilmeisesti noita kaupallisia pyörittää porukka, jolta puuttuu radiotekniikan alkeiden osaaminen. Onnetonta. Ihmeellistä väkeä häärii kaupallisessa radiotoiminnassa! Eräästä hallinnollisesta tahosta lienee syytä vaieta. Jos Porin hinta per tunti on 150 euroa, tehdään taas FINN-DX ohjelmia! Liitto voisi kerran kuussa lähettää DX-ohjelman, onhan meitä vapaaehtoisia tekijöitä vaikka millä mitalla. Luulisi sponsoreitakin (kaupallisia) löytyvän. Katsotaan, keksiikö yksikään kaupallisista toimijoista käyttää Poria ja hoitaa isänmaallisina kapitalisteina mm. Espanjassa asuvien eläkeläisten kuuntelutoiveet. Tokkopa. On myös käsittämätöntä, ettei tekijänoikeusmaksuihin saada järjellistä ja kohtuullista ratkaisua, kurkipoloinen ehtii kuolla. AM-listan saa koska tahansa Genevestä, mutta sen kopio on arkistossani. Lähetän kuvatiedostona kiinnostuneille. SSS ----- Original Message ----- From: "Vesa Hienonen" <[EMAIL PROTECTED]> To: "Suomalaisten DX-lista" <[email protected]> Sent: Saturday, December 09, 2006 4:42 PM Subject: Re: [DX] Mitä nyt ulos Porista At 11:49 5.12.2006, you wrote: >At 11:36 5.12.2006, you wrote: > >Onkos missään näkynyt tietoa, mitä Porin asemalle tehdään > >YLEn ohjelmien lopettamisen jälkeen. Lappu luukulle, vai > >aletaanko myymään ohjelma-aikaa vaikka Brother Scarelle > >ja muille vastaaville. Asiakkaita luulisi löytyvän, mutta onko > >mieli "ei me sellaiseen ruveta". Ennemmin kalliit laitteet > >tyhjän pantiksi seisomaan. Kai tuo mahdollinen ohjelma-ajan > >myynti "ulkopuolisille" on sekin poliittinen päätös. > > >Henkilökohtaisesti minulla on jotenkin sellainen >kutina, että Porista alkaisi vielä puskea >ulkolaisten yhtiöiden ohjelmia vuokratulla ohjelma-ajalla. Aika näyttää. No niin, Digita on etsimässä uusia asiakkaita Poriin: http://www.hukala.net/?do=radio_arti_digitaporinam 73 VHI ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
