Ehkäpä joku voi tehdä aloitteen, että YLE voisi sijoittaa osan ensi vuoden säästetyistä 3,5 miljoonasta (ulkomaanpalvelun vuosikustannukset) subventoimaan halukkaille ulkomailla asuville mobiilipäätelaitteita (tai vastaavia), jolla saadaan YLE kuulumaan.
IKA -----Original Message----- From: [EMAIL PROTECTED] [mailto:[EMAIL PROTECTED] On Behalf Of Arto Mujunen Sent: 20. joulukuuta 2006 18:41 To: Suomalaisten DX-lista Subject: Re: [DX] Surkea YLE Lähetysajan vaihto muiden ulkomaanpalveluasemien kanssa olisi ollut vieläkin parempi vaihtoehto ja taannut hyvän kuuluvuuden mm. Amerikoissa ja Australiassa. Siten olisi kaukaisemmat kuuntelijat tavoitettu paremmin kuin vain yhden Suomessa sijaitsevan aseman kautta, ilman lisäkustannuksia. Tästäkin puuttui hyvää poliittista tahtoa. ARM --- Simo Soininen kirjoitti 20.12.2006 kello 11:39: > Moi! > > Kannattaa kuunnella netistä (Googlen kautta YLE Radio Finlandin > etusivulle) > eilinen ulkomaanpalvelun puhelinkontaktiohjelma, aika murheellista > kuunneltavaa. YLE johdolla näyttää olevan aivan tukevasti jalat irti > maasta, > ote koko asiaan eli leipätyöhön on aivan hukassa. Esim. Espanjan > alkeellisia > olosuhteita ei tunneta, muista maankolkista nyt puhumattakaan (ei > esim. ole > edes sähköä). Kuinka jokin putiikki kuten YLE voi elää sekä säkissä > että > haavemaailmoissa samanaikaisesti? > Ehdotin jo Raimo Mäkelälle, että olisi kiiruusti perustettava > neuvontasivusto, ajatus tuli aivan uutena > studiossa istuville herroille, aivan uskomatonta. Espanjassa asuvien > suomalaisten keskuudessa on jo perusteilla neuvontaketju ja asiasta > käydään > vilkasta keskustelua internetissä. > Asia kiikastaa nyt kuulemma sähkön hinnasta, sitähän tämä mainio sähkön > "kilpailuttaminen" on saanut aikaan. Kylmän sodan aikana rakennettu > suurasema siis lankesi omaan suuruuteensa, tehoja olisi voitu pudottaa > murto-osaan jo ajat sitten ja luopua ympärivuorokautisista > lähetyksistä. > Omalaatuista tämä kerrasta poikki -ajattelu. > > Leppoisaa Joulua...ja parempia kelejä > toivottaa > SSS > > ____________________________________________________________________________ > _______ > Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: > http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 > ----------------------------------------------------------------- > DX mailing list > [email protected] > http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx > _______________________________________________ > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed > and/or modified under the conditions set down in the Design Science > License > published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ____________________________________________________________________________ _______ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
