Hei, käydyn keskustelun seurauksena ryhdyin itse pohtimaan jäsentilanneasiaa, kun luku 657 31.12.06 tuntui kummallisen alhaiselta. Selvisi, että osa pudotuksesta menee virheen piikkiin. Oikea luku lienee 680 paikkeilla, ihan tarkkaan HAA ei saanut sitä nyt selvitetyksi. Syynä virheeseen on ilmeisesti se, että vuoden 2007 keräilyn alettua joulukuun alussa tuli parikymmentä eroamisilmoitusta ja heidät poistettiin laskuista heti eikä vasta 1.1.2007, kuten olisi pitänyt. Huomaatte RM nelosessa olevasta 25.11 hallituksen kokouksen referaatista, että silloin jäsenmäärä oli 676.
Tämä ei tietenkään vaikuta muuhun kuin että pudotus on ollut loivempi. Joka tapauksessa se oli muutamaan vuoteen suurin. Olen kuitenkin täysin eri mieltä HAR:n kanssa pudotuksen syistä. PS:n analyysi on lähellä omia ajatuksiani. HAA kertoo, että eroamisilmoitusten yhteydessä on tullut jonkun verran (ehkä kymmenkunta) syyilmoitusta, joissa ei kukaan ole maininnut pistelaskentaa syyksi. Tällä dx-listalla, jossa asiaa käsiteltiin, ainoa eroamisestaan ilmoittanut oli HAR. Ylipäätään nämä "fundamentaalit" asiat ovat minun käsitykseni mukaan hyvin harvoin eroamissyynä; normaalisyitä ovat kiinnostuksen häviäminen, ajan puute, muut harrastukset, perhesyyt, taloudelliset syyt, ikääntyminen jne. Muuten en jaksa innostua keskustelemaan asioista tilanteessa, jossa yleisenä tapana on leimata toisen osapuolen näkemykset, päätökset jne, pöljiksi, järjettömiksi, tolkuttomiksi, tyhmiksi jne. Kaipaan asiallista kielenkäyttöä. Yritän kuitenkin jaksaa jatkaa työtäni SDXL:n piirissä omilla sektoreillani, vaikka aina välillä nämä paljolti tajunnanvirtaan, pikaisiin reaktioihin ja oman näkemyksen ehdottomaan oikeuteen ja varmuuteen perustuvat kirjoitukset pyrkivätkin rasittamaan. Tämä on siis henkilökohtainen mielipide, ei SDXL:n hallituksen. t. RV -- Risto Vähäkainu tietotekniikka-asiantuntija Helsingin yliopisto Tietotekniikkaosasto/sovelluspalvelut p. 09-191 23133 mp. 050-529 2909 ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
