Näyttää olevan ihan hyviäkin kirjoituksia välillä... Itse hämmästelin kovasti kun aikoinaan tämä SDR-asia ylipäätänsä nosti ensimmäisiä tunteita pintaan. Ei kai tässä harrastuksessa pitäisi olla kyse pelkästään veripäissään maa- tai asemapisteiden keräämisestä ja siitä MITEN kuunnellaan, vaan enemmänkin siitä kuinka saadaan kuultua mahdollisimman monta itselle uutta asemaa radioaalloilla (toki joillekin tämäkin voi ja saa olla vain pieni osa harrastusta). Laitteistoa, QTH:ta (esim pedikset) eikä harrastukseen käytössä olevaa aikaa ei koskaan pystytä kuitenkaan tasapäistämään niin, että nämä kilpailupisteet muodostuisivat kaikille samanarvoisesti. Kun minä kuulen itselleni uuden aseman, ei se vähennä iloani yhtään, että jos joku on siitä jo pisteitä saanut tai voinko itselleni kirjata siitä maa- tai asemapisteitä :-)
Viime aikoina näissä viesteissä lukemani tunteidenpurkaukset ja piikittelyt ovat mielestäni omiaan kadottamaan mahdollisten uusien ihmisten kiinnostuksen harrastukseen, sillä tämä foorumi tavoittanee lähes kaikki aktiiviset ja uudet alan harrastajat. Tuntuu siltä, että aina joku onnistuu loukkaamaan jotakuta tai syyttämään liittoa jostakin. Jos kaikki tämä energia käytettäisiin sen valtavan kokemuksen ja osaamisen jakamiseen nykyisille ja tuleville harrastajille, niin me kaikki saisimme harrastuksesta enemmän irti. Suuri kiitos niille, jotka sitä tekevätkin! Tässä omat pari senttiäni. Odottelen, että saan itse aktivoitua taas kuunteluni. Ehkä nyt FM-kaudelle. Perheenlisäys viime kesänä kevensi vapaa-ajan taakkaani :-) Kelejä! 73's IKA -----Original Message----- From: [EMAIL PROTECTED] [mailto:[EMAIL PROTECTED] On Behalf Of Mauno Ritola Sent: 26. huhtikuuta 2007 13:29 To: Suomalaisten DX-lista Subject: Re: [DX] Perinteinen ja vapaa DX-kuuntelu Kyllä laajakaistatallenteelta kuullut asemat ovat ilman muuta myös itse kuultuja. Itse asiassa termi nauhoitus on tässä yhteydessä vähän harhaan johtava. Itse asiassa kyseessä on vain myöhennetty bandin osan kuuntelu (tosin sitä pystyy ajallisesti kelailemaan, eli on siinä mielessä tehokkaampaa). Kun löydän jotain kiinnostavaa, nauhoitan sen aivan normaaliin tapaan äänitiedostoksi. Erona on tietysti se, ettei antennia pysty vaihtamaan (harmi, tämä on miinuspuoli;-)) , ja turha yövalvominen jää pois. Mutta kokeile ihmeessä, voin lähettää lyhyen tiedoston kokeiltavaksi, Spectravue-ohjelman voi ladata ilmaiseksi netistä. On maaginen tunne, kun voi liikkua yöaikasella bandilla kirkkaassa päivänvalossa! Ja kuten sanoin aiemmin, olisi rajanveto perinteisen ja vapaan kuuntelun välillä pitänyt tehdä 30 vuotta sitten. Kieltää "yön yli" -nauhoituksien tulosten ilmoittelu palstoilla ja sittemmin useamman radion käyttö. Monellako radiolla kuuntelu ja nauhoittaminen on ollut tähän asti vielä perinteisen piirissä? 5 NRC-nauhoitustako käy, mutta ei 19 taajuutta SDR:stä? Kuten sanoit, kukin saakoon kuunnella vapaasti omalla tavallaan. Toivottavasti keskustelu pysyy asiallisena ja annetaan tilanteen kehittyä rauhassa. Luulen, että tämäkin asia menee ennen pitkää läpi, kuten muutkin uudet asiat. Saadaankohan ensi kaudeksi koko keskiaaltokaistan nauhoittavia laitteita Suomeenkin? Minusta tässä ei kukaan menetä mitään vaan kuuntelu on entistä mielenkiintoisempaa. Ja jospa tämä houkuttelisi muutaman uudenkin kuuntelijan mukaan, kunhan asia markkinoidaan positiivisesti? 73, MR ----- Original Message ----- From: "Lintujärvi Pentti" <[EMAIL PROTECTED]> To: "Suomalaisten DX-lista" <[email protected]> Sent: Thursday, April 26, 2007 12:09 PM Subject: Re: [DX] Perinteinen ja vapaa DX-kuuntelu Jotta keskustelu ei liikaa takertuisi pistelaskentaan, niin otan kiinni tässä JNU:n viestissä esiintyvään ilmaisuun 'itse kuultu'. Minun mielestäni nimittäin laajakaistatallenteilta poimitut asemat eivät ole 'itse kuultuja'. Vaan automaatisoidun kuunteluaseman 'kuulemia'. Vaikka antennit ovat itse vedettyjä ja radio itse viritelty, ja taajuusalue ja tallennusaika itse valittu, niin poissa on se inhimillinen tekijä - itse kuuntelija. Ja näin ollen puuttuvat myös ne elementit, jotka mielestäni kuuluvat olennaisesti DX-kuunteluun: reagointi kelien kehitykseen, epäonnistumiset ja onnistumiset taajuusvalinnoissa, kelihuuma ja turhautuminen, ylipäätään kaikki se mikä tekee DX-kuuntelusta jännittävää ja kiehtovaa. Olen siis huolissani siitä mahdollisesta kehityksestä, että kuuntelijan henkilökohtainen panos kuuntelutapahtumassa (näin turhankin hienosti sanottuna) vähenee ja tekniikan osuus kasvaa. En ole koskaan itse harrastanut 'unattended' -kuuntelua, eli kun olen nauhoittanut, niin olen nauhoittanut sitä, mitä juuri kuuntelen. Se vain ei ole tuntunut 'oikealta'. Toki FM-kelien aikaan kakkosradion kuuntelu ja nauhoitus ovat omaatuntoa koetelleet, mutta kuitenkin siinäkin tilanteessa olen 'läsnä', kontrolloin ja teen valintoja 'ad hoc'. Sama tilanne on käsittääkseni peditioneilla, jossa käytössä on useampia radio/tallennin -yhdistelmiä. Korostan sitä mitä monet muutkin ovat viesteissään tuoneet esille: kukin saa kuunnella vapaasti omalla tavallaan. En esitä, että oma tapani, tai PERINTEINEN DX-kuuntelu, on sitä ainoaa oikeaa DX-kuuntelua. Mutta olen halunnut käynnistää keskustelua siitä, muuttaako tekniikan kehitys DX-kuuntelun luonnetta niin, että se lähestyy radiotarkkailua (tai miksi tätä jonkin taajuusalueen jatkuvaa monitorointia nyt kutsutaankin) ja onko siinä yhteydessä tarvetta muuttaa tai tarkentaa niitä sääntöjä joita tässä yhteisössä nimeltä SDXL olemme sopineet noudattavamme. Ja oli lopputulema tästä keskustelusta mikä tahansa, niin en aio äänestää jaloillani. Aion pysyä jäsenenä hamaan loppuun asti - kummalle se sitten ensin koittaakin, liitolle tai minulle ;-) 73 de PUL >-----Original Message----- >From: [EMAIL PROTECTED] >[mailto:[EMAIL PROTECTED] On Behalf Of [EMAIL PROTECTED] >Sent: Wednesday, April 25, 2007 8:52 PM >To: [email protected] >Subject: Re: [DX] Perinteinen ja vapaa DX-kuuntelu > >Oi joi.... kyllä nyt haetaan jo rajoja ja määreitä väkisin. >Erillisten loki-, qsl-, kuullut asemat jne. palstojen >tekeminen vastaanotinarsenaalin perusteella on yhtä kaukaa >haettua, kuin jos antennivarustus ratkaisisi kuultujen asemien >kelpoisuuden... en mä kuule himassa kazeilla samoja asemia >kuin ihmiset Lapissa kilometrin beverageilla vaikka kuinka >käyttäisin yhtä tai useampaa SDR-vastaanotinta. Jokainen >kuuntelee tavallaan, ja oli asema tallenteelta löydetty tai >ei, kyllä se silti on itse kuultu, tallennusaika, >taajuus(Alue) ja ne antennitkin on kuitenkin ihan itse >päätettävissä. Taitaa olla sama asia perinteisillä >vastaanottimilla. Ja eihän niitä "kuultuja" asemia pakko ole >lokata, luulen tosin, että hyvät ja mielenkiintoiset >lokaukset kiinnostavat ihmisiä radiolaitteen toimintatavasta >huolimatta. > >over and out. > >JNU > > >-- >This message was sent on behalf of [EMAIL PROTECTED] at >openSubscriber.com >http://www.opensubscriber.com/message/[email protected]/6571877.html > >_______________________________________________________________ >____________________ >Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: >http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 >----------------------------------------------------------------- >DX mailing list >[email protected] >http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx >_______________________________________________ > >THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed >and/or modified under the conditions set down in the Design >Science License >published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html > ____________________________________________________________________________ _______ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ____________________________________________________________________________ _______ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
