Muutama reunahuomautus viimeaikaiseen "keskusteluun": 1. Useimpien "perinteisten" harrastusten (esim. filatelia) parissa tuskaillaan nuorison vähäisestä kiinnostuksesta ja kauhistellaan jäsenmäärien vähenemistä.
2. Niin kauan kuin olen puuhannut DX-kuuntelun parissa (eli 52 vuotta), alan harrastajat ovat aina olleet poleemista ja sanavalmista sakkia. Nettikeskustelu nopeana vain helposti ryöpsähtää ylilyönteihin. 3. 1950-ja 60-lukujen DX-laiteguru par excellence Jukka Kivi, suunnitteli jo tuolloin laitetta, jolla voisi toteuttaa sen, mitä (ilmeisesti) SDR:llä voi nykyään tehdä. Jukkahan kuuli silti itse rakentamallaan huippulaitteeella a) sitä b) sun tätä. 4. Harvemmin ja vähemmin kuunnelleena tuli selvästi esille yksi harrasteemme upea puoli - bandit elävät koko ajan. Tulee uusia asemia, vanhat lopettavat, häiriöilähteiden muotokin vaihtelee. Mutta aina bändeiltä löytyy uutta kuunneltavaa- ja pisteitä. 5. Järjestyneessä yhteiskunnassa - ja myös harrastustominnassa - on hyvä olla pelisäännöt. DX-kuuntelussa sääntöjä edustavat pistelaskenta. 6. Aikoinaan (varsinkin nuorten) kuuntelijoiden eräänä kannustimena olivat diplomit (vai oliko rintamerkit) 50, 75, 100 jne vastanneen maan ylittämisestä. Jos jotain vastaavaa haluttaisiin tänä päivänä, taas tarvitaan pelisääntöjä. 7. Mitkään säännöt eivät voi olla kaikkien mieliksi. Menestystä kaikille dixareille, rauhallisempaa keskustelua ja hatunnosto Liiton ja ALT:n epäitsekkäille puurtajille! SEH ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
