Hei, vain kerran oikean kuuntelupeditionin kokeneena, taisi olla vuodenvaihde 1976-77 Karesuvannossa, kysyisin konkareilta muutamia perusohjeita mahdolliseen tulevaan pohjolan reissuun.
Tarkoitus olisi vain hyödyntää tulevan talven aikana toteuttavan Lapin reissu (muun perheen painostama lomakohde), joten ohessa seuraavia kysymyksiä: Ensimmäinen ja varmaan tärkein, onko mahdollista jo näin syksystä arvioida karkeasti joitakin kelihuippuja, joiden mukaan voisin perheen loma-ajankohtaa suunnitella? Onko jo karkeata arviota olemassa milloin pohjolassa olisi mahdollisuus kuulla asemia keskiaaltotaajuuksilta lännen suunnalta? Antenneja en aio vetää (riippuu lomapaikasta) kuin käyttää paria MiniWhip- aktiiviantennia, joka on hyvä YMPÄRISÄITEILEVÄ antenni häiriöttömissä olosuhteissa (erämaassa). Olisiko syytä kuitenkin varata jonkinlaista lankaa mukaan. Tällä hetkellä on minulla vapaana erillinen kela, 800 metrin pätkä ohutta muovipäällysteistä kytkinlankaa, halkaisijaltaan noin 0,5 mm. Kuitenkin perheen lomamatka ja sen päivittäiset toiminnot rajoittavat sen verran, että olen enemmän lomatunnelmissa kuin kuuntelemassa verissä päin! Kaikki pienetkin vinkit ovat siis tervetulleita! -RKA -raimo DXing; SDXK, Member No. 3253, RKA QTH: Laukaa, Finland, 62 25 19N, 25 57 23E (KP22xk) Receiver(s): Drake R8, JUMA-RX1 DDS SSB/CW, Sangean ATS909, Sony ICF-SW1 Antenna(s): 2xMiniWhip, 2x30 metre outside long-wires Utility; Program(s): DSCdecoder 3.9, Argo 1.34, Spectran 2.16, WWSU 6.3.6 -- Saunalahti Iso G - 50 Gigatavua nopeaa ja varmennettua verkkolevyä tiedostoillesi. Kokeile ilmaiseksi! http://isog.pp.fi ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
