MKA ja kaikki....
Anteeksi että tietämättäni ja tyhmyyttäni levitin väärää informaatiota.
Mukavaa, että Martti on kehissä vahvasti edelleenkin ;)
Itse lopetin DX-kuunteluharrastukseni eilen, kuten kerroin. Olen siis entistä
enemmän tavallinen mattimeikäläinen (jota myös ennenkin toki).... Radio saattaa
edelleen olla tärkeä viihdyke meikäläiselle, muttei mikään harraste vaan osa
normaalia elämää. Niinpä mitkään järjestöt, säännöt tai oman päänsisäiset
vaatimukset (tai korkeintaan ne) eivät enää pakota tai rajota tekemisiäni....
Ja radiososiaalisuutenkaan ei ole onneksi mitään paineita.... Radion kuuntelu
on onneksi sellainen taiteenlaji, että sen voi aloittaa ihan omin nokkinensa ja
tietoja ja taitojaan kuunteluun voi kehittää aivan omaehtoisesti.... Sopii
hyvin erakkoihmisille...
Radiokeli-infot ja kuuntelusaavutusuutiset ovat silti ihan herättäviä, joskin
suht paljon radion kanssa tekemisissä ollessaan kelirytmit ja -ilmansuunnat
kyllä vainuaa ihan normaalilla matalallakin älykkyysosamäärällä varustettu
hemmo.
Joka sosiaalisuutta kaipaa, niin tämä Internet tuntuu lisänneen tiedonvaihtoa
aivan uudelle tasolle. Ja dx-kansa tapa toisiaan jokavuotisissa kesäkokouksissa
vähintään... Meille radiokuuntelijoille vastaavia tilaisuuksia ei liene
tarjolla(?), mutta henkilökohtaisesti en niin kaipaakaan....
Terveisin,
Alpo
Tervehdys kaikille,
uutinen harrastukseni kuolemasta oli ennenaikainen. Kotikuuntelu kylläkin
loppui, ainakin väliaikaisesti. Hytösen Jyrkin kanssa vietimme viikon
Lemmenjoella ja nyt plakkarissa on jo kaksi e-mail vastausta. 580 WKTY ja 630
WDGY. Näitä ennen viimeisin vastaus oli kolmen- neljän vuoden takaa, joten tämä
QSL-määrä osoittaa jo melkoista aktivoitumista!! Hyvä puolukkapaikka
Lemmenjoella on 73 asteen langan päässä. Pienellä vaivalla keräsin 10 litraa
puolukoita vaimolleni.
MKA
------------------------------------------------------------------------------
___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html