>Olisi ihan mukava, jos Perseus saataisiin LEM-testiin ennen >vuodenvaihdetta, >tai ainaskin joku testaisi sitä pitkien lankojen kanssa.
Alla hieman jatkoa JUSin tekstiin parituntisen kokeilun perusteella. Toissapäivänänä päästiin kokeilemaan Perseusta MR:n 400 m:n langoilla ja vertaamaan SDR-IQ:hon. Perseus kesti vahvoja signaaleja hieman paremmin kuin SDR-IQ, mutta ero ei ollut iso. Kumpikin ylikuormittui, jos langan eteen laitettiin Welbrookin 15 dB:n vahvistin, mutta myös AR7030 kuormittuu sillä kombolla. Normaaliasetuksilla eli 400 m langalla, jonka takakeila on Pietariin päin ja softan oma preamp päällä ei ollut mitään ongelmia pimeänkään aikaan. Ja ylikuormitus on samanlainen 'ylitsevuotavainen' kuin SDR-IQ:ssakin; sitä ei voi olla huomaamatta koska se leviää yli koko MW-alueen ja myös merkkivalo syttyy. Oman reampin vaikutus signaaliin oli hyvin pieni. Perseuksen softa on todella käyttäjäystävällinen, se muistuttaa paljon Winradion liittymää. Alivalikoita ei ole, mikä tuntuu todella hienolta Spectravuen jälkeen! Taajuusvalintaan on monia vaihtoehtoja. Mukava yksityiskohta on, että kun ruudulta näpäyttää mitä kohtaa tahansa, ohjelma valitsee lähimmän tasa-kHz.n. Selvästi DX-kuuntelijoille suunniteltu softa, aivan kuten Nico Palermo totesikin taannoin. AM-synkro on loistava, paras mitä on nähty/kuultu. Se lukittuu välittömästi eikä oikeastaan aina huomaa edes käyttävänsä sitä muusta kuin, että taajuuden kanssa ei ole yhtä tarkkaa kuin SSB:llä. Ehkäpä ensi kertaa 15 vuoteen tulee vaihtoehto koko SSB-kuuntelulle. Kaikkein paras innovaatio on kuitenkin pieni erillinen filtteriruutu, jossa on hyvin monipuoliset säätömahdollisuudet. Yleinen filtterin leveys säätyy hiiren rullalla, mutta molempia filtterin puoliskoja voi säätää myös erikseen (!) liu'uttamalla pitämällä hiiren vasenta näppäintä pohjassa. Vastaava toiminto hiiren oikealla taas säätää passbandia! Ainoa pieni epäkohta on taajuuden tarkka mittaus, jos sitä kaipaa. Kuitenkin ruudulta pääsee helposti tuollaiseen parin Hz:n tarkkuuteen, mikä yleensä riittää. Toisaalta rx vaikuttuaa huomattavasti stabiilimmalta eikä kalibrointia tarvitse tehdä jatkuvasti kuten SDR-IQ:ssa. Saattaa olla, että tätäkin ominaisuutta parannetaan; betaversiot softassa on on vasta menossa. Toisaalta kannattaa suhtautua pienellä varauksella näihin 'sitten myöhemmin' tapahtuviin softan korjauksiin; ainakaan Spectravueen niitä ei ole liiemmin kuulunut sen jälkeen kun softa ja rauta saatiin myyntikuntoon. Luultavasti huomio keskitetään uuden raudan takomiseen. Suuren tiedostokoon takia ajastin olisi toivottava varsinkin jos/kun pian siirrytään 800 kHz:n kaistaan. Nauhoitus ja sen soitto sujuu hienosti. JUSsilla koko 400kHz:n äänittäminen ulkoiselle LaCien kovalevylle takelteli, mutta ratkaisuksi löytyi kovalevyn formatoiminen FAT32:sta NTFS-muotoon. Tietokoneen omalle kovalevylle tallennettaessa vastaavaa ongelmaa ei ole ilmennyt. Nauhoitteen soitossa on hieno yksityiskohta: minkä tahansa kohdan voi laattaa 'looppiin' ja kuunnella toistona niin kauan kuin haluaa; esim. epäselvä idi. Kaikkia hienouksia tässä ei varmaan tullut mainittua, mutta eiköhän tästä perusteellisempiakin testejä tule. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa mainiolta peliltä. Lopuksi voi vain esittää kysymyksen: MITÄHÄN TAPAHTUU ENSI VUONNA SDR-RINTAMALLA!? 73, JUS & MR >----Alkuperäinen viesti---- >Lähettäjä: [EMAIL PROTECTED] >Päivämäärä: 20.11.2007 22:42 >Vastaanottaja: <[email protected]> >Aihe: [DX] Perseus > >Uus Perseus saapui eilen Uhtualle, ja parituntisen koeajon jälkeen uskaltaa varmaan jotain lyhykäisiä kommentteja laitteesta kertoa. Hurahdin tähän sikasäkissä -ostokseen melko impulsiivisesti. Näin laitteesta kuvia parisen viikkoa sitten, ja sen perinteinen liikkarimaisuus miellytti heti. Kun Ritolan Maunon kautta kuulin, että Perseuksessa ei juurikaan olisi ali-menuja ja väkästen laittamista oikeisiin kohtiin (en ole kumpiakaan vielä mistään löytänyt), niin melkein siltä istumalta tein tilauksen, koska IQ:n olen kokenut käyttöliittymältään hankalaksi. >Ensivaikutelma sekä pakkauksesta että itse laitteesta jätti hyvin ammattimaisen kuvan. Laitteen asennus tapahtui nopeasti. Ajuri CD:ltä, ja sitten olisi voinut kopioida cd:ltä myös varsinaisen ohjelman, mutta netissä on jo uudempi versio Beta02, joten latasin sen tietysti sieltä. Ladattuja tiedostoja ei tarvinnut enää varsinaisesti installoida, laitoin vain Perseus. exe -tiedostoon johtavan pikakuvakkeen, ja siitä se käynnistyy. Piti ihan valmistajalta varmistaa, että teinkö asennuksen oikein. IQ:hun verrattuna varsinainen loota on aavistuksen syvempi (tai ainakin syvempi kuin minulla IJL: n tekemässä kotelossa oleva IQ), ja Perseus saa virtansa mukana tulevan muuntajan kautta. >Perseuksen käyttöliittymä on todella helppokäyttöinen, ja minun mielestä fiksusti toteutettu. Kuuntelin ja leikin aikani ennen kuin italiankielisestä ohjekirjasta (englanninkielinen ei ole vielä valmis) edes tutkailin lisähienouksia. Kun on näin pitkään liikkareita pyöritellyt, niin tämä tuntui heti omalta. Taajuutta voi helposti vaihdella monellakin tavalla, ja isossa näytössä on valittavissa joko vesiputousnäyttö tai se sähikäisspektri. Näin alkupuolella tutustumista eniten olen silti ihastellut filtteri/passband - toimintoja. Pienessä lisänäytössä on kuunneltava taajuus lähtökohtaisesti keskellä. Ensin voi valita filtterin viidestä perusvaihtoehdosta, ja filtterin kattama alue näkyy harmaana taustana. Sitten hiiren vasemmalla puolella voi tarttua harmaan alueen reunaan ja kaventaa tai leventää filtteriä molemmilta puolilta portaattomasti, ja kun hiiren oikealla puolella tarttuu harmaaseen alueeseen, voi sitä liikutella niin kuin passband-tuningia käyttäisi. Filtteritoiminto tuntuu leikkaavan aika terävästi. Esim. 60 mb:llä löytyi pari asemaa, joitten signaalin vieressä häiriö näkyi spektrissä piikkinä. Kun filtterin reunaa veti niin, että häiriöpiikki jäi filtterialueen ulkopuolelle, niin heti myös luureista alkoi tulla selvempää ääntä. Preselektori, preamp ja minulle vielä tuntematon Dither-toiminto ovat jääneet kokeilematta, ja mm. notch ja noise blanker eivät vielä ole aktivoitu. "Nupit" paneelissa odottavat uudempaa ohjelmaversiota. >Signaalin siedosta tai laitteen herkkyydestä en osaa sanoa mitään. Näin säkkipimeällä sekä Persus, IQ että NRD-525 antavat hyvin samanlaista signaalia. En minä korvatuntumalla niihin keskinäisiä herkkyyseroja saa. Lauantaina täytyy kokeilla puolenpäivän paikkeilla tuota heikon signaalin sieppaamista. Kokeilin myös troolia. 400 kHz:n levyisen taajuuskaistan nauhoitus ei hirveästi kuormittanut kannettavaani (suoritinkäyttö noin 35 % - laitteena Asus 1.61 GHz AMD Turion DualCore, RAM muistelen 1,5 Mb, NVidia Geforce 7600 -näytönohjain ja XP). Laitteistovaatimuksissa lukee mm. Pentium IV 1,5 GHz tai parempi ja 256 MB RAM - ja USB 2.0 highspeed a 480 MBit/s. Playback/rec-toiminnon avulla nauhoitus ja nauhan kuuntelu on helppoa, ja nauhoituksesta näkyy päiväys ja kulloinenkin kuunteluhetken aika. Erittäin tyytyväinen olen - sillä hyvin pitkälti hain käytön helppoutta. MR:n kanssa täytyy lähiaikoina tehdä järeämpää vertailua kunnon antenneilla, ja viimeistään Lemmenjoki tammikuussa kertoo miten tämä extreme-kuuntelussa pärjää. Ei tullut Italiasta sikaa säkissä, eikä sutta, mutta sudelle tosi kiva kaveri. Olimme heti samalla aaltopituudella. >73 >JUS >Jussi Suokas >Joensuu > > >___________________________________________________________________________________ >Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: >http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 >----------------------------------------------------------------- >DX mailing list >[email protected] >http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx >_______________________________________________ > >THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed >and/or modified under the conditions set down in the Design Science License >published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html > ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
