Hei,

Raimolle kiitos Radio Finlandin QSL-politiikan selvityksestä.

Ikävää vain, ettei Radio Finlandilta/Digitalta ole saatavissa "Last QSL" 
-todistusta YLE 963 kHz viimeisestä lähetyksestä 31.12.2006. Se olisi ollut 
historiallinen QSL, jota olisin arvostanut vielä vuosienkin jälkeen. 
Raportteihin vastaaminen on YLE:n mielestä täysin hyödytöntä lähetyksien 
päättymisen jälkeen (ehkä muutenkin!?), mutta yksittäiselle DX-kuuntelijalle 
sillä olisi ollut suurikin merkitys. QSL:n kirjoittaminen vain ei ole 
taloudellisesti tuottavaa työtä digiongelmissa painivalle yhtiölle.

Suomessa valtiovalta on luopunut palveluista säästösyistä, koska työvoimakulut 
ovat Suomessa liian kalliit. 

VR sulki pienten rautatieasemien kiinteistöt, joten matkustajat joutuvat nyt 
värjöttelemään ja odottamaan tavallisesti 30 min tai enemmänkin myöhässä olevia 
junia ulkosalla kovassakin talvipakkasessa. Postit muutettiin pitkälti (ja 
usein epäpätevien hoitamiksi) asiamiesposteiksi tai asetettiin 
postimerkkiautomaatit. Poliisipartiot korvattiin peltipoliiseilla ja niin 
edelleen. Ulkomailla asuvan suomalaisen on turha odottaa Suomen valtion 
tiedotuspalvelua Radio Finlandin muodossa, jos ei satu asumaan toimivien 
nettiyhteyksien ulottuvilla. 

Veronmaksajien ylläpitämistä valtion laitoksista on enää turha pyytää mitään 
palvelua! 

73's Hannu


...................................................................
Luukku Plus paketilla pääset eroon tila- ja turvallisuusongelmista.
Hanki Luukku Plus ja helpotat elämääsi. http://www.mtv3.fi/luukku


___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to