Voisin kirjoittaa kirjan pelkastaan Ylelle tavallaan uhratuista 43 vuodesta. Tuskin Ylella mitaan erityista qsl-politiikkaa on. Poliittisesti valitut johtajat ovat tulleet ja menneet, eika heilla varmaan juurikaan kasitysta ole ollut mistaan qsl-toiminnasta.
Kerran olen kirjoittanut sosiaalijohtajana toimineelle SMP:n entiselle puoluesihteerille todella pahan haukkumakirjeen, kun han moitti jonkun vuoden aikaisia hammaslaakarikulujani. Ilmoitin, etta osannen itse paremmin arvioida terveydentilani. Muita johtajia olen saattanut pikkukannissa haukkua juhlissa. Vain yhden asiaan liittyvan jutun kerron, kun se on esimerkki siita, kuinka kuuntelijat voivat tahollaan pahasti pilata asioita. Kauan sitten aina arvostamani dx-kuuntelija Berndt Trutenau kirjoitti Ylen johtajalle (en muista kenelle kirje oli osoitettu): .."olen kuullut, etta teidan tarkkailuasemallanne on listauksia Neuvostoliiton yleisradioasemista. Olisin kovasti kiinnostunut nakemaan niita ... jne paljon muuta... Ehka juttu on laskettava Berndtin nuoruudensynniksi mutta silla oli aika ratkaiseva merkitys pitkaksi aikaa myos meidan, tarkkailuasemalla toissa olevien toiminnalle ko asioissa. Han mainitsi olevansa arkkitehtiylioppilas. Sitakaan en muista, asuiko han jo siina vaiheessa Liettuassa. Oulusta eras yrittaja kirjoitteli kirjeita Ylen hallintoneuvostolle, ulkoministeri Sorsalle ym. Kopiot sattuvat olemaan tallella... Tervehtien Vaino (VKL), Jokela (02.12.2007) ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
