Moro,

Lokaamiskäytännöt ovat aikojen kuluessa muuttuneet. Jossain vaiheessa melko
yleisessä käytössä oli tekemäni Loki-ohjelma, joka on edelleen tietojeni
mukaan nopein tapa koota loki. OLL:ää käytetään nykyään paljon, mutta sitä
pitäisi kehittää. Ehdotukseni on, että siihen lisättäisiiin samanlaiset
toiminnot kuin Loki-ohjelmassa. Eli käytännössä asematietokanta ja kaksi
vaihtoehtoista tapaa lokauksen lisäämiseksi: ns. kutsusyöttö ja
taajuussyöttö.

Kutsusyötössä riittää, että annetaan aseman kutsu, jonka perusteella
ohjelma hakee tietokannasta muut tiedot (taajuus,  paikkakunta,
osavaltio...). Mikäli kutsusta annetaan vain alkuosa, ohjelma tarjoaa listan
sopivista ehdokkaista.

Taajuussyötössä annetaan ensin taajuus. Ohjelma antaa listan taajuudella
olevista asemista. Listaa voi lyhentää kirjoittamalla osan kutsusta.

Lisäksi nimimerkki ja lokauskuukausi annetaan vain kerran, jonka jälkeen
ohjelma lisää ne automaattisesti. Nimimerkin osalta tämä toiminto onkin jo
OLL:ssa.

Tietokannat eivät ole ongelma. KOJEesta saa helposti pohjoisamerikan ja
muutkin maanosat minulla on enemmän tai vähemmän päivitettynä.
Loki-ohjelmassa tietokannat ovat sekä aakkos- että taajuusjärjestyksessä
nopeuden lisäämiseksi.

Lopuksi muistuttaisin, että (DOS-pohjaista) Loki-ohjelmaa voidaan edelleen
käyttää (ainakin Clusivessa julkaistavan lokin kokoamiseen). OLL:n
massasyöttöä varten tulostusformaattia pitäisi hieman rukata! Tietokanta
sisältää tuoreimman KOJEn.

Olisi mielenkiintoista kuulla onko ajatuksillani kannatusta ja mikäli joku
haluaa Loki-ohjelman ja tuoreimmat asematietokannat, niin minua voi heittää
meilillä :[EMAIL PROTECTED]

Ja mikäli riittävää kiinnostusta Loki-ohjelman käyttöön
massasyöttötarkoituksessa ilmenee,  niin  yritän jollain aikataululla rukata
tulostusformaatin OLL-yhteensopivaksi.

t. Raimo (RLO)
___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to