SUOMEN DX-LIITTO 50 VUOTTA
DX-Kerho Suomi perustettiin 10.1.1958 Helsingissä. 1960-luvulla yhdistys muutti nimensä Suomen DX-Kuuntelijat ry:ksi ja 1972 perustettiin Suomen DX- Liitto ry, jonka ylivoimaisesti suurin jäsenjärjestö Suomen DX-Kuuntelijat ry oli. Niinpä voidaan perustellusti juhlia Suomen DX-Liiton 50-vuotista taivalta vuonna 2008. Yhdistyksen hallitus on päättänyt, että tammikuussa 2008 järjestetään Helsingissä 50-vuotisjuhlatilaisuus, johon kaikki entiset ja nykyiset jäsenet ovat tervetulleita. Tilaisuus pidetään lauantaina 12.1.2008. alkaen klo 16.00 Helsingin keskustassa. Tilaisuuden ohjelmassa käydään läpi suomalaista DX-historiaa vuosikymmenten varrelta. Kaikki DX-kuuntelijat sekä muut asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Tilaisuuden aluksi on juhlapäivällinen. Tila on varattu klo 22 asti, joten aikaa myös keskusteluille ja kanssakäymiselle on runsaasti Tilaisuuden illalliskortin hinta on 50 euroa. Lisätietoja saa sähköpostitse os. [EMAIL PROTECTED] Myös postitse osoitteeseen SDXL; PL 454, 00101 Helsinki tai puhelimitse SDXL:n toimistoon tulleet ilmoitukset ovat tervetulleita (09-693 2517). Pyydämme myös levittämään tietoa eteenpäin etenkin kaikille entisille jäsenille. Toivotamme kaikki mukaan tapaamaan DX-ystäviä ja juhlimaan Suomen DX-Liiton merkkipäivää. Tätä viestiä saa lähettää edelleen. Toivomme tavoittavamme ja saavamme juhlaan mukaan mahdollisimman paljon nykyisiä ja entisiä DX- harrastajia. Kari Kivekäs Risto Vähäkainu puheenjohtaja taloudenhoitaja -- Risto Vähäkainu tietotekniikka-asiantuntija Helsingin yliopisto Tietotekniikkaosasto/sovelluspalvelut p. 09-191 23133 mp. 050-529 2909 ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
