Tervehdys, jatkan tästä aiheesta vielä vähän syvemmälle.
SDR ei ole mikään ongelma, en ole lukenut JM:n juttua Kantoaallosta, mutta uskon siinä olevan ylös kirjattuna kaikki yhteiset, laiteeseen tutustuneiden kuuntelijoiden positiiviset kokemukset. Ongelma meillä kuitenkin tällä hetkellä on. Käytän siitä edelleenkin nimitystä, agressiivinen vastustaminen. Tämä vastustaminen on ristiriidassa suomalaisen dx-yhteisön noudattamien periaatteiden kanssa. Vuosikymmeniä yksi kantava periaatteemme on ollut kuuntelutulosten nopea julkaiseminen. Tätä puolta on kehitetty OLL:n tasolle asti, jotta tiedoista olisi muillekin mahdollisimman paljon hyötyä. Mitä lähemmäksi tietoa ja mitä nopeampia tapoja tiedon välittämiselle on tullut, sitä ilmeisemmäksi on käynyt joidenkin välinpitämättömyys periaatteitamme kohtaan. SDR:n tuleminen on ollut heille kuin taivaan lahja, nyt on myös (olevinaan)sopiva peruste olla kertomatta muille yhtään mitään. Sattuu vain olemaan niin, että tämä peruste on täysin väärä ja ristiriidassa kaiken sen kanssa, mitä varten dx-yhteisömme on olemassa. Yhteisömme on olemassa vain toisillemme tuottamia palveluja varten. Osa yhteisön jäsenistä tekee todella paljon työtä muiden eteen ja tältä työltä menee pohja pois heti silloin, kun yhteisön olemassaolon perusteita vastaan aletaan toimia. DX-kuuntelun kulmakiviä ovat asemat, tieto niiden olemassaolosta sekä asemien kuulemiseen/kuuntelutekniikkaan käytetyn tiedon välittäminen muille. En mitenkään väheksy sosiaalista puolta, se on varmaan lopulta kaikkein antoisin puoli harrastuksestamme, myös minulle. Voimme olla eri mieltä siitä miten asema pitää kuulla, se asia voidaan tarvittaessa yhdessä sopia. 30 vuoden aikana on joku aina hyötynyt otetuista uusista askeleista muita enemmän, esimerkkinä liikennevastaanottimet, tallentimet, Lapin peditionit, useat vastaanottimet ja nyt SDR. Muista aiemmin tapahtuneista muutoksista ei ole seurannut vastaavanlaista reaktiota, kuin nyt SDR:n käytöstä Lapin peditionilla. Olen nykyisessä, toiseen harrastukseeni liittyvässä toimessa joutunut puuttumaan jäsenistön sääntöjen vastaisiin poissaoloihin ja sillä on toimintaa voitu skarpata. Puuttumattomuus ei koskaan johda mihinkään. Kyllä meidän pitää pystyä käymään läpi pahentunut tiedonpanttaussongelma ja sen syyt, tavalla tai toisella. Ei ole mitenkään perusteltua, että esim. Lemmenjoelle lokakuun puolessa välissä tehdystä peditionista ei ole näkynyt riviäkään tietoa missään. MKA ___________________________________________________________________________________ Tilaa WRTH 2008 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
