SDR-asiasta näyttää olleen paljon kirjoituksia viimeisen muutaman päivän 
aikana. Kun luen näitä juttuja vain satunnaisesti ja jälkijättöisesti, näyttää 
merkittävin keskustelun osa jo menneen ohitse. En kuitenkaan voi olla 
kirjoittamatta omaa näkemystäni, vaikka asia lienee jo loppuunkaluttu. Osassa 
kirjoituksia nimittäin käytettiin aika kovia termejä: tiedon panttaus, 
tekopyhyys, SDR-vastaisuus, aggressiivinen vastustus jne. 

Lokien panttaamisen pelko on varmasti osaltaan syntynyt toista vuotta sitten 
kirjoittamastani LEM-saitin kommentista, jossa kommentoin kriittisesti 
nimenomaan koko kauden yli syyskuusta-maaliskuulle jatkuvaa 
laajakaistaetätallentamista. Tämä ainoa kritiikkini SDR-kuuntelua koskien on 
varmasti unohtunut kaikilta, ja vain lokauksiin liittyvä sen hetken 
mielentilassa kirjoittamani osioni jäänyt muistiin. Itse olen mm. todennut 
viime elokuussa tällä palstalla, että SDRssä on kyse kuuntelijan omista 
valinnoista, miten haluaa kuunnella. Tavallista koti- ja peditionikuuntelua en 
käsittääkseni ole sanavalinnoillani SDR-kuunteluratkaisuna mitenkään tuominnut. 
Kukin kuunnelkoon kuten haluaa. Pitääkö jokaisen SDXL:n jäsenen vuorollaan 
todeta tämä pariin kertaan, varmuuden vuoksi mielellään vuosittain, jotta 
kaikki saavat sielulleen rauhan???

 

Oma virallinen lokini vuoden takaa on sekin viivästynyt ihan muusta syystä kuin 
pelätystä tiedon panttauksesta. Pidin täydellisen dx-vapaan viime vuoden 
lokakuun peditionin ja tämän vuoden elokuun välillä, jolloin diskit saivat 
levätä koskemattomina laatikoissaan lähes vuoden. Tallenteet olen kuunnellut 
puhtaaksi ja raportitkin lähetettänyt vasta tämän syksyn aikana. Loki on 
lopulta omalta osaltani ilmoitettu eteenpäin muutama viikko sitten ja varmaan 
julkaistaan lehdissä ja palstoilla näinä aikoina. Koska tämä on käsittääkseni 
vain harraste, katsoisin, että pitää olla myös mahdollisuus pitää täydellistä 
taukoa omista syistään johtuen ilman sen kummempaa julkista jalkapuuta, 
epäyhteisöllisyydestä, tekopyhyydestä tai muusta syytettynä. Sopisiko tämä 
periaatteeksi kaikille lukijoille? (Viestejä ilmoitin tuolloinkin vuosi sitten 
kommentistani huolimatta EJHn LEM-saitille jo pediksen aikana, ja asemalistoja 
myös myöhemmin.)

 

Lisäksi vielä kerran sellainen täsmennös, että Lemmenjoki ei ole minkään 
yhteisön ylläpitämä paikka, vaan muutaman harrastajan keskenään pystyttämä 
kuuntelu-QTH. Kun kyseessä on herran jestas sentään vain kahden LEM-lokin 
puuttuminen koko tämän syksyn osalta, tuntuu lähestulkoonsa käsittämättömältä, 
että nämä olisivat suomalaisen dx-kuuntelun avoimen tiedonvälityksen ja 
yhteisöllisyyden romuttava tekijä. Voisiko porukka pysähtyä miettimään asioiden 
painoarvoa ihan hetkeksi? 

 

Viidettä kolonnaa ei siis ole olemassa, kaikki voivat olla levollisin mielin. 
Omat kommenttini perustuvat siihen, että tunnen erittäin hyvin vuosikymmenien 
ajalta porukoita, joihin teksteissä lähes suoraan viitataan (ja itsekin näytän 
kuuluvan ko. epäilyttäväksi luonnehdittuun porukkaan). Kannattaisi tietää 
taustoista riittävästi, ennen kuin heittää liian reipasta sananvalintaa 
palstalle. 

 

HAT

 

PS. Ja sitten toive, joka on turhaan heitetty, mutta teen sen silti: Pystyisikö 
porukka mitenkään deletoimaan reply-reply-reply viestinnästä sen puoli metriä 
pitkän kantaosion? On äärimmäisen turhauttavaa lukea saitilta näitä viestejä, 
joissa saattaa emoviesti kaikkine seurannaisviesteineen toistua 10-15 kertaa 
kopioituna kaikkien lyhyidenkin kommenttien perään. Armoa, please!

___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2008 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to