Tammikuisia pohdintoja turhautumisen merkeissä.

Dx-kuuntelu on mielestäni muuttunut entistä enemmän radioasemien 
sähköpostiosoitteiden kaivamiseksi (varsinkin Pohjois-Amerikan asemien suhteen) 
joko suoraan asemien nettisivuilta tai sitten muilta kuuntelijakollegoilta. 
Sähköpostiosoitteista on tullut DX-kuuntelun tärkein hyödyke ja vaihdon väline.

Pääperiaatteeni on lähettää raportit aina tavallisena kirjepostina (jos 
postisoite vain on tiedossa). Niihin vastataan entistä laiskemmin jos 
ollenkaan. Kirjevastaukset ovat käyneet esim. jenkeissä kovin harvinaisiksi. 
Raportit ovat ymmärrettävästi ylimääräinen vaiva, joka vie kallista työaikaa. 
Toisaalta esim. 1970- ja 1980-luvulla sitä aikaa ja tahtoa tuntui löytyvän. 
Siksipä homma menee nykyisin uusintaraporttien lähettämiseksi posti- ja 
sähköpostin välityksellä.

Eilen sain ensin lyhyen emailin oregonilaiselta KYKN:ltä, että "Olemme saaneet 
ensimmäisen kirjeesi ja uusintakirjeesi ja God bless päälle!". Olivat kirjeet 
jääneet vaan lojumaan jonnekin kuukausiksi! No, sehän ei vielä ollut 
varsinainen verifiointi ollenkaan. Piti vaivata aseman virkailijaa uudella 
pyynnöllä, johon tulikin taas lyhyt rivi tekstiä tyyliin: "The station you 
heard was ours".

SDR:n tarjoamassa massaraportoinnin maailmassa uudesta tekniikasta ei 
mielestäni ole suurtakaan hyötyä, jos radioasemat eivät joko vaivaudu lainkaan 
vastaamaan raportteihin tai sitten vastaavat kahdella rivillä. 
Henkilökohtaisesti kun vaan en jaksa millään kerätä pelkkiä nauhoituksia. 
Kuuntelija-reppana käyttää yhden kirjallisen raportin+saatekirjeen laadintaan 
helposti 30 min tai tunnin, johon saa - jos saa - ehkä vain 2 rivin 
sähköpostin. No, parempihan sekin on kuin ei mitään. Mutta kuinka kauan 
tällainen oikeasti sitten motivoi ylipäätänsä tekemään kuuluvuusraportteja 
millekään radioasemalle?

DX-kuuntelu on pohjimmiltaan kuitenkin keräilyharrastus, jossa keräilykohteena 
ovat QSL-todistukset. Niiden mukana harrastus joko elää tai kuolee.

Kiitos kaikille kollegoille, jotka olette jakaneet sähköpostiosoitteita 
kanssani. Yhteistyössä on voimaa! Ilman emailia DX-kuuntelu olisi varmaan jo 
kuollut keräilyharrastuksena.

73's Hannu

PS. Huonolta näyttää myös Suomessa. Yleisradio tai Digita eivät ole 
tiedusteluistani huolimatta ilmoittaneet YLE Santahaminan raportointiosoitetta. 
Kohteliasta olisi edes vastata tiedusteluihin, mutta nyt aikaa ei riitä 
radiokuuntelijoille olivatpa nämä suomalaisia tai ulkomaalaisia. Ilmoitelkaapa, 
jos saatte jostain tietoa, minne Yle Porin ja Yle Santahaminan raportit pitäisi 
lähettää? Mihin ihmisillä on nykyään niin kiire? 


...................................................................
Luukku Plus paketilla pääset eroon tila- ja turvallisuusongelmista.
Hanki Luukku Plus ja helpotat elämääsi. http://www.mtv3.fi/luukku


___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2008 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to