LEM256 vastaa lyhyesti:
Perseus oli Lemmenjoella hyvin samaa tasoa kuin NRD-525. Ehkä hyvin heikkoa 
päiväkelisignaalia mieluummin metsästän NRD:llä kuin Perseuksella. 
Yliohjautumista tmv. en havainnut. Häiriömahdollisus on olemassa. Sellainen 
kombinaatio toimi, jossa splitteriltä Perseukselle tuleva signaali kulki 
sellaisen kaapelin kautta, jossa oli jonkinlaiset häiriönpoistajat valmiiksi 
molemmissa päissä prässättynä, eli tavallinen telkkarin mukana tullut 
IEC-liittimin varustettu johto ja siihen molempiin päihin bnc-adapterit. 
Vastaava yhteys tavallisella bnc-bnc -koksilla antoi molemmille kuuntelijoille 
häiriöitä. Kun toimiva kombinaatio oli olemassa, niin en ryhtynyt tekemään 
lisäkokeiluja tai tarkempia tutkimuksia asian suhteen. Tuon telkkarijohdon 
hoksasin puolivahingossa kotona joulukuussa, kun kokeilin miten saan Perseuksen 
antaman pienenpienen sihinän pois NRD:stä. Joissakin yhteyksissä parjattu 
Perseuksen virtalähde ei ainakaan minulla ole koskaan häiriköinyt, enkä mitään 
muita virransaantitapoja ole koskaan kokeillut. Pari kolme kertaa Perseus piti 
sammuttaa ja laittaa päälle uudelleen, koska ääni muuttui kummallisen 
metalliseksi. Uudelleenkäynnistys palautti äänenlaadun entiselleen. Olisiko 
syynä olleet pitkät päälläoloajat. Ulkoisen kovalevyn tai sinne taltioinnin 
kanssa ei ollut ongelmia. Kotonahan siirrossa oli ongelmia ennen kuin formatoin 
kovalevyn Fat 32sta NTFS:ksi. Kuuntelin pääasiassa Synkroni-AM -asennossa, 
mutta vaikeissa paikoissa SSB:llä saa mielestäni kirkkaamman äänen. Ja sitten 
kannattaa mainita vielä, että noise blanker puri mukavasti Lemmenjoen 
paimenpoika -häiriöön. Lopuksi vielä pari hyvää saittia
http://tadx.mediumwaveradio.org/perseus.html
http://www.perseus-sdr.blogspot.com/

73
JUS
Jussi Suokas, Joensuu

----- Original Message ----- 
From: "Ari Kilponen" <[EMAIL PROTECTED]>
To: <[email protected]>
Sent: Wednesday, January 23, 2008 8:36 PM
Subject: [DX] Perseus Lemmenjoella

LEM256:lla lienee ollut Perseus kuuntelukäytössä - olisi mukava kuulla 
kommentteja siitä LEM-olosuhteissa!

73's,
ARK

___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2008 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to