Tervehdys,

Ajattelin jakaa kokemuksiani viikonlopun reissusta Sumiaisiin,
Keski-Suomeen. Tarkoitus oli testata vanhempieni  mökin soveltuvuutta
MW-kuunteluun talvella, muun pienimuotoisen lomailun ohessa. Ajattelin
panostaa CIAO H101-kuunteluun ja jätin FRG-100:n kotiin. Ajattelin, että
otan läppärin mukaan SDR:ää varten, vaikka kotona käytän pöytäkonetta.
Läppärini on pari vuotta vanha HP/Compaq nc8430

No, reissun opetuksia ja avoimia kysymyksiä:

-          Ensinnäkin keskiviikkona pamahti sellainen tuuli ja lumimyräkkä
päälle, että sähköt meni poikki (loppujen lopuksi 10 tunniksi). Läppärin
tehoakku onneksi oli, ja on siis aina syytä olla lähtiessä, täynnä.

-          Vedin 500 metrin langan jäälle suuntaan noin 280 astetta kun
siellä oli tilaa. Muistelen lukeneeni tästäkin ryhmästä, että toimivuus
jään/maan pinnalla on ihan ok.

-          Ei tullut ennen lähtöä varmistettua, että CIAO:n softa olisi
läppärin omalla levyllä, vaan oli tietty ulkoisella kovalevyllä. Eli ei
muuta kuin 20 kilsaa ajoa Äänekoskelle kopsaamaan softa levylle kun sähköjä
ei mökille kuulunut. Kannattaa siis olla muistitikulla softat. Onneksi olin
kopsannut OLL:n Exceliin läppärin levylle ennen lähtöä, tosin tätä reissua
ajatellen ihan turhaan.

-          Ensimmäiset ilta-yötestit osoittivat, että kuuluvuus kaiken
kaikkiaan joka suuntaan erittäin heikko. Annoin unelle periksi.

-          Aamulla tulivat sähköt ja niiden myötä kokeilin läppärin
virtalähdettä. Se pamautti koko MW-alueen aivan tukkoon pörinällään. Eli
aivan käyttökelvoton kapine. Tulevaisuudessa siis joko joku ulkoinen
akkuratkaisu tai oma pöytäkone mukaan (onneksi on Shuttlen pienikokoinen
barebone).

-          Samalla tuli testattua Lacien USB-väylään kiinnitettävä ulkoinen,
300 gigan asema. Se vaatii ulkoisen virtalähteen. Aivan toivoton peli
läppäriin kiinnitettynä. Sen aiheuttama häiriö aikamoinen.

-          Mielestäni taajuuksilla oli aikamoista jurnutusta edellä
mainittujen häiriölähteiden poistonkin jälkeen, joita epäilen läppärini
aiheuttamaksi. En osaa sanoa mikä osa(t) sen voisi aiheuttaa. CIAO:n
uusimman betaversion ”Denoiser” on aivan loistava. Se poistaa aikamoisetkin
kohinat, jättäen äänen laadun mielestäni erinomaiseksi.

-          Toivottavasti joku voisi kommentoida kuluvan viikonlopun (TA-)
kelejä kun ihmettelen täydellistä kuulumattomuutta/näkymättömyyttä sekä
keskiaalloilla, että 60:llä. Toin langan vastaanottimeen Howes:in ”tunerin”
kautta.  Antennin uudelleen suuntauskaan (enemmän länteen) ei tuonut
muutoksia. Tuntui, että se veti parhaiten itään….

-          Eli kysymys kuuluu, että eikö se jäätä pitkin vedetty piha sitten
toimikaan? Oliko vastaanottimessa vika? Vai sitten miehessä?

-          Mitään ei jäänyt reissulta työstettäväksi, paitsi taajuudella
1287 joku englanninkielinen tallenne vaatii tutkiskelua…

 

Oli elämäni toinen reissu koti-QTH:n ulkopuolelle. Edellisestä aikaa noin 25
vuotta….Ei ollut kovin innostava kokemus. Ehkä olisi pitänyt olla Yaesu
matkassa…

 

73’s IKA

 

Parhain terveisin / Best regards,

Ismo Kauppi

Härkähaka 51

08700 Lohja

Finland

 

___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2008 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to