----- Original Message ----- 
  From: Alpo Heinonen 
  To: Suomalaisten DX-lista 
  Sent: Saturday, November 01, 2008 1:08 PM
  Subject: pistelaskenta Suomessa. SDXL:n käsittelyyn


  Olkkajärvi 1.11. 2008

  Moi, edelleen olen sitä mieltä, että ottamani Gambia =oli nyt miltä 
vuosisadalta tahansa on räikeä esimerkki pistelaskentaohjeistuksen 
ontumisesta.... Ei aika syö siltä pohjaa mitenkään. Ja samaa osoittavat  
jatkuvat kyselyt (mm. HAR ja nuorisoedustuskin) ja epäselvyydet laskennassa. 

  Pistelaskenta pitää pystyä yksinkertaistamaan sataan viiteenkymmeneen kertaan 
esittämääni helppoon systeemiin, jolloin kenenkään ei tarvitse asema asemalta 
tehdä asioista päätöksiä.

  Esitykseni SDXL:n toimijatahoille.

  PISTEUUDISTUS 1.1.2009 alkaen SDXL:ssa. Peruspohja lopulliseksi 
pistelaskentatavaksi mahdollisten tarkennestun jälkeen:

  1. Maapisteet kuten nykyisinkin (ja maiden lisäykset tiputukset päättää MLT 
kuten hienosti tähänkuin asti
  2. Yleisradioasema antaa pisteen/ lähetinqth (samalta lähettimeltä tulevat 
eri asemien ohjelmat = yhteensä 1 piste, kuten tähänkin saakka). 
  3. FS/ HS käytäntö joko säilytetään jossain muodossa tai liian 
vaikeaselkoisena siitä luovutaan????, jolloin ehkä
  a) annetaan saman aseman eri lähetinpaikkakunnilta jokaisesta oma piste 
ohjelmasisältöön katsomatta
  b) eri taajuusalueista aletaan antaa asemista omat pisteensä ts. erilliset 
SW+MW+LW+ ULA-pisteet  (Tästä olen eniten epävarma, voi olla järjetöntäkin 
tehdä, mutta omat puoltavat seikkansa kylläkin on...  Tai SW+ MW/LW+ ULA tai 
SW/W/LW +ULA????  Laskennan vaikeutta ei silti ole käytti mitä tahansa noista 
eri kombinaatioista....
  4. Suomi hyväksytään täysivertaisesti dx-maaksi radiomaiden joukkoon. Vrt, 
esim jos SDXL sattuisi sijaitsemaan esim. USA:ssa, jossa yällöin jostain 
ihmesyystä ei voisi kuuntelijana saada kuin 1+2 pistettä, eihän siitä mitään 
tulisi

  Päätös taannehtavasti voimassa. Ja ongelmatapaukset ratkaisee ALT kuten 
tähänkin asti on pyrkinyt tekemään.

  Kysymys, miksi tämä helppo ja toimiva ratkaisu ei kelpaa vaan tarvitaan 
todella vaikeaselkoinen nykylaskentasysteemi, joka ei kykene antamaan edes 
pisteitä kaikista asemista kuten mahdolliset RKO:n mainitsemat (tosin 
MLT-kysymykset) ja minun Gambiani SW (=ALT kysymys).

  Koskaan asiaa ei ole saatu tähän saakka vielä ratkaistua, vaikka kuten sanoin 
helppo ja yksinkertainen ja tasapuolinen järjestelmä olisi käden ulottuvilla.

  Ja jos uudistuksen esteeksi väitetään systeemien solmiutumisia, niin ei 
huolta. Jos tarvetta ilmenee olen käytettävissä uuden uljaan ja vanhan 
systeemin välisten pisteepäselvyyksien pohtimisessa.

  Alpo Heinonen 
    ----- Original Message ----- 
    From: Jan-Mikael Nurmela 
    To: Suomalaisten DX-lista 
    Sent: Friday, October 31, 2008 10:27 PM
    Subject: Re: [DX] FFF:t ja pistelaskennan virheiden oikaisu SDXL:ssa!


    Jossain määrinhän pistelaskennalliset asiat ovat ajankohtaisia, jos 
katsotaan mahdollisuuksia perinteismuotoisen Dx-kuuntelun tulevaisuudelle. Olen 
sitä mieltä että kovin harvalla nuorison edustajalla on aikaa ja 
kärsivällisyyttä perehtyä kyseisiin kiemuroihin. Minä olen yrittänyt 10 vuotta.
     
    Sikäli hyvä että asia nousee esille aina säännöllisesti. Joka tapauksessa 
tässä viestissä haluan kiittää Hallitusta ja niitä tahoja jotka tekivät 
mahdolliseksi sen, että tuoreesta lehdestä saimme luettavaksemme pistelaskun 
perussäännöt. Niistäkin on jo suuri apu ja sekin on edistystä asian suhteen! 
     
    73's myäskin. Availkaa radioitakin väliin eikä haikailla liikaa vieraisiin 
QSL-mappeihin eikä tallenteisiin! Kaikille tasapuoliset!

    > Date: Fri, 31 Oct 2008 11:08:07 -0700
    > From: [EMAIL PROTECTED]
    > To: [email protected]
    > Subject: Re: [DX] FFF:t ja pistelaskennan virheiden oikaisu SDXL:ssa!
    > 
    > Gambia tapahtui yli 20 vuotta sitten. Mukava, että ruoditaan
    > ajankohtaisia ongelmia tälläkin listalla. Keskustellaan myös siitä,
    > pitäisikö Biafran tai Saarin MLT päätöksiä muuttaa, jotta päästään
    > tasa-arvoon. Next.
    > 
    > 73!
    > 
    > Risto
    > 
    > 2008/10/31 dxalpo <[EMAIL PROTECTED]>:
    > > FFF:t.... Jos FFF:ä jatkossakin halutaan myöntää, niin ei siihen ole
    > > olemassa kuin yksi peruste. Sen saa se joka on aseman ensimmäienä (voi 
olla
    > > joskus kollektiivinenkin tapaus) Suomen maaperällä kuullut (ja 
mielestäni
    > > juuri näin =kuullut, joten FFF:iä ei kannattaisi edes yrtittää hamuta
    > > kuuntelusta, joka on tapahtunut jonkun lokaajan kuunteluajan jälkeen). 
Ei
    > > niitä voi ilmoitus/raportoinninkaan nopeuden perusteella ruveta jakamaan
    > > -sehän olisi ihan omituinen peruste...
    > >
    > > Muuten jos qusilleilla ja pisteillä ei enää (=kuulemma) ole kuulemma 
mitään
    > > merkitystä, niin miksdi sitten FFF:lläkään ?
    > >
    > > Ei noiden takia kannata itkuksi pistää, ei ainakaan ennen kuin kaikista
    > > yleisradioasemista saa tasapäisesti pisteitä =järkyttävän huono Gambia
    > > SW-päätös?
    > >
    > > Mutta viheltäkää miten haluatte.... Ei tämä enää välttämättä sen 
kummemmin
    > > naurata kuin itketäkään?
    > >
    > > Pistelaskennan tasa-arvoistamiskysymykseeni ei ole otettu kantaa, joten
    > > hetki asian johtopäätöksiin monilla on lähiaikojen todellisuutta?
    > >
    > > AHE
    > >
    > >
    > > ----- Original Message -----
    > >
    > > From: Harry Forsblom
    > > To: Suomalaisten DX-lista
    > > Sent: Friday, October 31, 2008 10:08 AM
    > > Subject: Re: [DX] FFF, OLLi ja live-artisti
    > > Moi
    > > En kannata sellaista, että FFF:iä saavat vain ne jotka ensiksi lokaavat
    > > onlineen. Moni kuuntelija ei ole eläissään lokannut sinne eikä aio 
muuttaa
    > > tyyliään. Kaikkia kuuntelun sääntöjä ja ulottuvuuksia ei pidä muuttaa
    > > erityyppisten hikipinkojen ehdoilla (mukaanluettuna myös 
SDR-kuuntelijat,
    > > siltä osin kuin he nyt ovat edes kuuntelijoita, eivät ainakaan online- 
eli
    > > live-kuuntelijoita). Jos ja kun SDR-kuuntelusta syntyy epäterveitäkin
    > > piirteitä ja ilmiöitä, kuten ilmeisesti tapahtuu, niihin suhtautuminen 
on
    > > ratkaistava muulla tavalla kuin rokottamalla tavallisten kuuntelijoiden
    > > mahdollisuuksia "saavuttaa jotakin suurta" (vrt. Teemu Selänne).
    > > Stressaava OLL:ään ryntääminen saavutuksineen ei voi olla FFF:n
    > > saamisen kriteerinä. Takametsissä tapahtuu paljon arvokasta kuuntelua 
eikä
    > > siellä aina olla on-line. Ei halutakaan olla. Kuuntelu ei saa muuttua
    > > pikajuoksukilpailuksi. Tosin Jimin mainitsema toinen äärimmäisyys 
vuosien
    > > viiveineen ja koskaan luonnossa kuulumattomien asemien korottaminen
    > > FFF:iksi on sekin absurdi. Sitäkään en kannata.
    > > 73's HF
    > >
    > > ----- Original Message -----
    > > From: Juha Vehmas
    > > To: 'Suomalaisten DX-lista'
    > > Sent: Friday, October 31, 2008 12:15 AM
    > > Subject: [DX] FFF, OLLi ja live-artisti
    > >
    > > Moro!
    > >
    > > Alla ote OLLista. Jim puhuu asiaa. Toimintaympäristö on 
muuttunut---hattuun!
    > >
    > > 73 JVH
    > >
    > > ¤¤¤¤
    > >
    > > 1290 25.10. 2259- USA: WRNI Providence RI ---. Nyt kun pari
    > > minua vähemmän puurokorvaista on klipin kuunnellut, niin uskallan sen
    > > tännekin lokata. JKZ/N
    > >
    > > --- Onko nykykäytännössä järkeä, jossa yksi lokaa, saa vastauksen, kuluu
    > > vuosi tai jopa viisi, ja joku löytää idin omilta vanhoilta 
tallenteiltaan
    > > vuosien takaa. Nimimerkillä kolme FFF:ää syksyllä tällä tavalla 
menettänyt
    > > :) Kuten äänensävystä läpikuultaa ja alahuulen väpätyksestä näkyy, niin
    > > vaikka asia universaalin maailmankaikkeuden skaalalle aseteltuna on
    > > mikroskooppinen, niin hiukan se kyseisillä hetkillä korpeaa. JMS
    > >
    > > ________________________________
    > >
    > > 
___________________________________________________________________________________
    > > Tilaa WRTH 2008 nyt:
    > > http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
    > > -----------------------------------------------------------------
    > > DX mailing list
    > > [email protected]
    > > http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
    > > _______________________________________________
    > >
    > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
    > > and/or modified under the conditions set down in the Design Science 
License
    > > published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
    > >
    > > ________________________________
    > >
    > > 
___________________________________________________________________________________
    > > Tilaa WRTH 2008 nyt:
    > > http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
    > > -----------------------------------------------------------------
    > > DX mailing list
    > > [email protected]
    > > http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
    > > _______________________________________________
    > >
    > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
    > > and/or modified under the conditions set down in the Design Science 
License
    > > published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
    > >
    > > 
___________________________________________________________________________________
    > > Tilaa WRTH 2008 nyt:
    > > http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
    > > -----------------------------------------------------------------
    > > DX mailing list
    > > [email protected]
    > > http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
    > > _______________________________________________
    > >
    > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
    > > and/or modified under the conditions set down in the Design Science 
License
    > > published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
    > >
    > 
    > 
    > 
    > -- 
    > Risto Kotalampi (W6RK)
    > Hayward, CA
    > 
    > 
___________________________________________________________________________________
    > Tilaa WRTH 2008 nyt:
    > http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
    > -----------------------------------------------------------------
    > DX mailing list
    > [email protected]
    > http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
    > _______________________________________________
    > 
    > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
    > and/or modified under the conditions set down in the Design Science 
License
    > published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html



----------------------------------------------------------------------------
    Liity nyt uuteen Windows Live Messenger perheeseen Klikkaa! 


----------------------------------------------------------------------------


    
___________________________________________________________________________________
    Tilaa WRTH 2008 nyt:
    http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
    -----------------------------------------------------------------
    DX mailing list
    [email protected]
    http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
    _______________________________________________

    THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
    and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
    published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2008 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to