Tjoo tänään tuossa aamusella puoli yhdeksän - yhdeksän aikoihin kuulosti
pelottavasti siltä että Länsirannikolla käväistiin. 1470 tuntui puhelevan
aasialaista, 1510 lähetti talksportia omien sanojensakin mukaan, 1410 talkkasi
ja 1500 soitteli musiikkia. 3 ekaa voisivat olla siis CJVB KGA CFUN. Köyhän
miehen SDR (sokkonauhoitus) tallensi kun piti jo raahautua Partneria puskemaan
lumihankeen.
JMN
Date: Mon, 24 Nov 2008 13:25:58 +0200From: [EMAIL PROTECTED]: [EMAIL
PROTECTED]: [DX] lisää kuulemisen vaikeudestaViitaten aiempaan mailiini, joka
kaiketi osalle ryhmää tuli useana kopiona (koska mulle se ei listalla näkynyt
koskaan), peruspurina bandilla jatkuu. Tähän auttoi aiempien toimenpiteiden
lisäksi jo aikaa sitten pölyttymään hyllylle päätynyt MFJ-1026, joka yllättäen
toimiii niin, että yhdellä virityksellä n. 400 kHz alueen saa putsattua
kaikista man-made-noise (tietty QTH-kohtainen juttu) häiriöistä. Eli nyt
purinaa on vaan n. 200 kHz alueella, ja tänä aamuna hyvät Alberta-kelit.
Työreissun jälkeen ensi viikolla on ohjelmassa erilaisten baluneiden kokeilu,
ensiö ja toisio tarpeeksi kauaksi toisistaan voisi olla ratkaisu. Kierroslukuja
ja balun-designeja otetaan vastaan - bryantin mallit on käytössä ja siten
olleet toistaiseksi lyömättömiä. JNU
_________________________________________________________________
Lataa uusi Windows Live Messenger beta. Kokeile heti.
http://download.live.com/
___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2008 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html