En tiedä tarvikepalvelun myymistä peleistä, mutta olen kyllä harrastanut 
nettiradioiden kuuntelua ei-PC:llä eli käytännössä iPOD Touchilla WLANin ja 
ADSL-boksin yli. Tässä vehkeessähän ei ole Flash playeriä, joka tuntuu olevan 
perusedellytys melkein kaikkien webbiselaimen kautta löytyvien nettiradioiden 
kuunteluun. Asia sitten korjataan käyttämällä erillistä nettiradiosovellusta, 
jonka tietokannasta ei kyllä löydy ensimmäistäkään suomalaista radioasemaa 
(tuhansittain muita kylläkin).

Suomalaiset nettiradiot saa kuuluville, kunhan vain niiden URL'it onnistuu 
saamaan selville. Jotkut webbisivut kertovat striimin todellisen osoitteen 
troubleshooting-osioissa, toisilta saa tietoa kyselemällä helpdeskistä ja 
joihinkin pääsee käsiksi tutkailemalla hiukan PC:ssä näkyvän webbiradioplayerin 
sisältävän sivun lähdekielistä listausta (esimerkiksi Internet Explorerissa 
valitaan View -> Source).

Osa suomalaisista (ja muistakin) radioasemista sitten käyttää jotain erikoista 
äänen koodausta jota geneerinen nettiradio-ohjelmisto ei osaa soittaa. Mene 
tiedä tähän on menty tekijänoikeussyistä. Esimerkki oikein hankalasta 
tapauksesta on NRJ. Niiden seitsemän (vai oliko niitä jo enemmänkin) energistä 
musiikkivirtaa on pysynyt soimattomana ;-)

Siispä kaupallista nettiradioboksia ostaessa kannattaa varmistaa, että URL'eja 
voi syöttää käsinkin. Muussa tapauksessa on tyytyminen boksin tunteman 
tietokannan tarjontaan. Olisi tietysti hyvä myös tietää, mikälaisia 
bittikoodauksia radio osaa soittaa...

Jyri


>
>----------------------------------------------------------------------
>
>Message: 1
>Date: Thu, 11 Dec 2008 13:23:19 +0200
>From: "Pekka Turunen" <[email protected]>
>Subject: [DX] internet radiot
>To: <[email protected]>
>Message-ID: <13305bff497a484bb37aa156f536d...@dell>
>Content-Type: text/plain; charset="iso-8859-1"
>
>Mahtaisikko kellään olla kuuntelukokemuksia näistä internet 
>radiovastaanottimista , joita mm. DX -tarvikepalvelu myy  
>kuuluuko esim . suomalaiset nettiradiot niistä ja miten hyvin 
>yleensä toimivat VLAN langattoman verkon kautta,  Pekka Turunen

___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2008 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to