Tervehdys,
 
Muutan keskustelun otsikkoa Clusivesta paremmin teemaan sopiviin 
paikallisosastoihin. Viitaten aiempiin kannanottoihin tällä HCDX-listalla, 
omasta mielestäni "tuloskuuntelijan" määritelmää pitäisi laajentaa.
 
SDXL elää ja kuolee PAIKALLISOSASTOJENSA voimalla. Jos paikallisosastot 
kuolevat, tällä harrastuksella ei ole Suomessa tulevaisuutta. Yksittäiset 
kuuntelijat voivat tietenkin jatkaa kuuntelua, mutta vain niin kauan kuin 
pysyvät elävien kirjoissa. Arvelisin, että valtaosa nykyisistä ns. 
"tuloskuuntelijoista" on aloittanut jossain paikallisosastossa vanhempien 
konkarien ystävällisellä avustuksella. Kaikki kunnia ns. kovien asemien 
bongaajille, mutta konkaritkin voisivat silti suunnata nykyistä enemmän 
energiaa nuorempien värväämiseen ja kouluttamiseen.
 
Mielestäni kovin "tuloskuuntelija" onkin se, joka kykenee tuloksellisesti 
rekrytoimaan uusia jäseniä liittoon! 
 
Idea: Voisiko SDXL järjestää esimerkiksi sellaisen kilpailun, jossa eniten 
vuoden aikana uusia jäseniä liittoon rekrytoinut SDXL:n jäsen saisi palkinnoksi 
vaikkapa seuraavan vuoden WRTH:n, ilmaisen jäsenmaksun tai muun "porkkanan"? 
Vai riippuuko "tuloskuuntelijan" kovuus tosiaankin vain matemaattisesta 
rankkisijoituksesta? 
 
Tällä menolla vaivumme "esihistorialliseksi" perinnekerhoksi, kuten Vaasassa 
eräät julkisesti tokaisivatkin. 
 
73's Hannu


      
___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to