Tervehdys,
Heitän muutaman kommentin paikallistoimintaa koskevaan tervetulleeseen
keskusteluun.
1.) Netti on erinomainen apuväline vanhoille DX-kuuntelijoille,
jotka haluavat vaihtaa toisten DX-kuuntelijoiden kanssa nopeasti tietoja
radiomaailman tapahtumista (lokit, QSLlät jne.).
2.) Netti on kuitenkin harvoin juuri se väline, jonka avulla
joku uusi potentiaalinen harrastaja löytää DX-kuuntelun ja aloittaa sen
harrastamisen. Netissä on tarjolla
miljoonia eri harrastesivustoja. Netin voimaa on yliarvoitu jäsenhankinnassa.
3.) DX-kuuntelun aloittaminen yleensä vaatii jonkun kokeneemman
opastajan tai paikallisosaston, joka kykenee läheltä kädestä pitäen opettamaan
harrastuksen alkeet (esim. raportointilomakkeen täytön). Niin kävi omallakin
kohdallani 30 vuotta sitten.
4.) DX-kuuntelulla ei siis ole tulevaisuutta Suomessa, jos homma
pyörii ainoastaan netin välityksellä. Vanhat konkarit erityisesti ns.
tuloskuuntelijat - jaksavat kyllä kuunnella vaikka hautaan asti, mutta uusia
jäseniä netin avulla on vaikeaa rekrytoida. Siksi SDXL:n tulevaisuus on kiinni
toimivista paikallisosastoista. Jos paikallisosastot kuolevat, silloin kuolee
pitkällä aikajänteellä myös SDXL.
Henkilökohtaisesti en ole koskaan oikein sulattanut
sellaista me paras A-ryhmä-ajattelua eli ns. tuloskuuntelijat vastaan
aloittelijat/ohjelmakuuntelijat. Konkarienkin olisi syytä edistää kaikin
tavoin
uusien jäsenten hankintaa, sillä Radiomaailma/Clusive eivät nekään pidemmän
päälle pysy pystyssä, jos alenevaa jäsenkehitystä ei saada millään katkaistua.
Clusiven kohdalla julkaisun ilmestyminen onkin ollut jo vaakalaudalla. Koska on
RM:n vuoro lopettaa? Silloin jäämme kokonaan pelkän netin varaan.
Esitin viime vuonna Liitolle, että Vaasan
50-vuotisjuhlakokouksessa liiton kannalta elintärkeille paikallisosastoille
olisi järjestetty
yhteinen valokuvanäyttely. Passiivisessa Liitossa hankkeelle ei hurrattu, joten
homma
kuivui kasaan. Ylipäätänsä kaikki aloitteellisuus ja uudistushenkisyys
(esim.Suomipistelaskenta) kohtaa
nuivan vastaanoton. Uudistusten sijaan pitäydytään vanhoissa kuvioissa
tunnetuin seurauksin.
Onneksi me saimme sentään pystyyn oman kiertävän näyttelymme Kainuuseen, jossa
SDXL on saanut osakseen suurta huomiota ja herättänyt keskustelua tavallisissa
kadunmiehissäkin yleisönosastoja myöten...
Keskeinen asia harrastuksen levittämisessä on avoin tiedottaminen
julkisissa tiedotusvälineissä (joihin en nyt laske nettiä!). Vaasan
juhlakokouksessa en nähnyt yhtään tiedotusvälineiden edustajaa jutunteossa,
vaikka syytä
olisi ollut media paikalle kutsua. Kutsuja ei kannata lähettää pelkillä
emaileilla, vaan toimittajiin on oltava yhteydessä myös puhelimitse tai
kasvotusten. Henkilökohtaiset kontaktit ovat tärkeitä.
Toistan siis kysymykseni SDXL:lle:
Voisiko SDXL edistää jäsenhankintaa esimerkiksi järjestämällä sellaisen
kilpailun, jossa eniten vuoden aikana uusia jäseniä liittoon rekrytoinut SDXL:n
jäsen saisi palkinnoksi vaikkapa seuraavan vuoden WRTH:n tai muun vastaavan
palkinnon?
Kisan voittaja julistettaisiin samalla vuoden tuloskuuntelijaksi ilman
lainausmerkkejä!
73s Hannu
___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html