Tässähän se odottamani vastaus, kiitos Hessu! Risto
2009/3/12 Suomen DX-Liitto <[email protected]> > Hei! > > En ehdi tähän uusimpaan keskusteluun sen enempää osallistua, mutta > puheenjohtajan ja muutaman muun keskeisen hallituksen jäsenen matkoilla > ollessa kommentoin hiukan tuota PDF-asiaa. Mainitunlainen PDF-arkisto olisi > mukava asia ja sitä onkin hallituksessa pohdittu pitemmän aikaan. Se, > ettemme ole päässeet hanketta toteuttamaan, johtuu lähinnä yhdestä > kysymyksestä, nimittäin tekijänoikeuksista. Oikeus lehtiartikkeleiden > julkaisemiseen uudelleen internetissä ei kuulemma ole itsestään selvää. Tämä > on sen verran kimurantti asia, se on tiettävästi pistänyt joidenkin > muidenkin järjestöjen vastaavat hankkeet jäihin. Yritämme selvittää > asiantuntijoiden avulla tätä kysymystä, ja jos selviää, että voimme tuon > PDF-arkiston internetiin laittaa, se myös tehdään. > > Mitä tulee liiton internet-sivuihin, tiedän että webmaster tekee hyvää (ja > tosiaankin vapaaehtoista) työtä ja näkee niiden ylläpidossa paljon vaivaa. > Viime vuonna työryhmä uudisti liiton sivuja ja tämä työ jatkuu. Rakentava > kritiikki toki on sallittua ja suotavaakin, mutta arvostelussa ja > vaatimuksissa on syytä noudattaa kohtuutta. Vuosien varrella useampikin > liitolle vapaaehtoista työtä tehnyt on kyllästynyt olemaan haukkumisen > kohteena tällä listalla ja lopettanut hommat. Sellaiseen meillä ei > tosiaankaan ole varaa. > > 73 > > HAA > > -- > Heikki Aarrevaara > Managing editor, Radiomaailma magazine > Finnish DX Association, P.O. Box 454, FI-00101 Helsinki, FINLAND > Tel. +358-9-693 2517 > > > Harry Forsblom wrote: > >> Skannaus varmaan tosiaan riittää ja AHE:n hienoon tarjoukseen tuosta >> todella >> merkittävästä vapaaehtoistyöstä liiton kannattaisi varmaan ehdottomasti >> tarttua. Voi >> olla ettei se muuten toistu! Sillä tavalla ja asenteella (ja ehkä vain >> sillä!) ainakin tuo homma ja vielä liiton arkistosivuille heittäminenkin >> sekä ilmeisesti ainakin noiden juttujen ylläpitokin tosiaan sujuisikin kuin >> tanssi.Uusinta RM:n materiaalia ei varmaankaan kannata tarjota ei-jäsenille, >> mutta nuo skannatut artikkelit kyllä. Nehän juuri ovat sitä tutustumis- ja >> taustamatskua. >> 73's HF >> > > > ___________________________________________________________________________________ > Tilaa WRTH 2009 nyt: > http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009 > ----------------------------------------------------------------- > DX mailing list > [email protected] > http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx > _______________________________________________ > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed > and/or modified under the conditions set down in the Design Science License > published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html > -- Risto Kotalampi (W6RK) Hayward, CA
___________________________________________________________________________________ Tilaa WRTH 2009 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
