Moi, Kyllähän sitä nyt jonkinlaista mediaseksikkyyttäkin tulee löytyä näinkin teknisen harrasteen parissa touhuavilta ;) Tulevaisuus on kuitenkin kaikesta huolimatta netissä. Heitänpä ilmoille ylitiöpäisen modernin idean eli esimerkiksi pikaviestimien avustuksella tapahtuva neuvonta ja opastus, sekä "käännytystyö". Esimerkkinä itselläni on muutama "oppilas" messengerin välityksellä kyselemässä DX-kuuntelusta ja siinä onkin varsin näppärää opastaa harrastamisen saloihin reaaliajassa. Kumpainenkin opastettava kokee juurikin pikaviestimellä tapahtuvan opastuksen käteväksi ja nopeaksi tavaksi kysellä harrasteesta, koska olen paljon paikalla "mesessä" ja vastauksen saa nopeasti ongelmiin. Ehkäpä jonkinlainen vapaaehtoisten online-opastajien ryhmä eli nippu henkilöitä, jotka luuhaavat netissä runsaasti, ovat soluttautuneet mitä merkillisimpiin palveluihin ja osaavat antaa perusopastusta harrastamisen ensiaskeleille vaikkapa juurikin pikaviestimiä hyödyntäen. Sillä silloinhan kun radioharrastamisesta kiinnostuneelle syttyy kipinä, niin tässä nykyisessä hektisessä maailmassa on sitä kipinää ruokittava niin, että siitä syntyy kunnon roihu.
t: Janne Heinikangas / JJH http://www.fmdx.tk ___________________________________________________________________________________ Tilaa WRTH 2009 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
