HAR: Tämä ei ole Liiton kisa, joten vertailut Liiton asioihin on turhia.
Suomalaisten poislaskemisen syynä on se, että ideana on keskittyä
kilpailemaan kesän Es-keleillä, ei lokaamaan paria sataa suomalaista
taajuutta.

Olen toki valmis muuttamaan sääntöjä tämän osalta. Kilpailuun hyväksytään
ainoastaan aidot Es-asemat? Tulen kuitenkin tarvitsemaan apua
lähiasemien/tropoasemien karsimiseen tietyistä maista. JKZ vapaa-ehtoinen?
Ajatuksena on, että laatisin webliittymän, jossa nämä asemat voidaan merkitä
(esim. Venäläiset). Tarvitsen myös listan maista, jotka eivät ole
mahdollisia Es:llä mistään Suomesta (Suomi/Ruotsi/Viro/?). Laitatko JKZ
privaatisti mailia, kuinka tämä pitäisi hoitaa.

73!

Risto

2009/5/21 Jouni Keskinen <[email protected]>:
> Olen vähän samoilla linjoilla. Eli joko kaikki maat mukaan tai sitten
> rajoitutaan pelkkiin Es-asemiin. Miksi nähdä vaivaa kotimaisten asemien
> suodattamisessa pois tuloksista tai toisaalta samalla vaivalla kun
> kotimaiset asemat suodattaa, voi sitten suodattaa muutkin tropoasemat.
> (Tosin on tietenkin maita joista asemia voi kuulla molemmilla
> kelityypeillä).
>
> Ja haluan vielä korostaa että en halua kaataa Riston ideaa näihin
ainaisiin
> "listavääntöihin", mutta en näe mitään loogista tai DX-kuuntelullista
syytä
> tehdä tuollaista rajoitusta.
>
> Jouni
>
>
> Hannu Romppainen wrote:
>>
>> RKO kirjoitti:
>>  "4) Suomalaisia asemia ei hyväksytä."
>>  - - -
>>   HAR ilmoittaa, ettei osallistu FM-kilpailuun suomalaisten asemien
>> syrjinnän takia.
>>  Kesällähän on äänessä mielenkiintoisia, muutaman kymmenen/sadan watin
>> tehoisia ja todella haasteellisia suomiasemia, jotka eivät tunnu
kelpaavan
>> "viralliseksi" DX-kuunteluksi Liiton piirissä sitten millään. Sen sijaan
>> kymmenien/satojen kilowattien naapurimaiden (Ruotsi/Viro/Venäjä)
voimakkaat
>> lähiasemat ovat kisassa mukana. SR Radio Norrbotten, Kalix kyllä kuuluu
>> Kainuussa, mutta Keski- tai Etelä-Suomen pienitehoisten suomiasemien
>> kuuleminen on usein todella vaikeaa ellei mahdotonta.
>>  Onko tämä reilua? Eikö suomalaisia asemia kohtaan tunnetusta
>> eriskummallisesta antipatiasta voitaisi jo vihdoin päästä eroon?
Syyskuussa
>> on liian myöhäistä kyttäillä suomiasemia.
>>  73's HAR
>>
>>
>>
>> ------------------------------------------------------------------------
>>
>>
>>
___________________________________________________________________________________
>> Tilaa WRTH 2009 nyt:
>> http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
>> -----------------------------------------------------------------
>> DX mailing list
>> [email protected]
>> http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
>> _______________________________________________
>>
>> THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
>> and/or modified under the conditions set down in the Design Science
>> License
>> published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
>
>
___________________________________________________________________________________
> Tilaa WRTH 2009 nyt:
> http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
> -----------------------------------------------------------------
> DX mailing list
> [email protected]
> http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
> _______________________________________________
>
> THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
> and/or modified under the conditions set down in the Design Science
License
> published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
>



-- 
Risto Kotalampi (W6RK)
Hayward, CA
___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to