En ole varma, että JJN ja MR puhuu samasta asiasta. MR haluaa lokit pois
julkisuudesta, jotta kaikki uskaltaa lokata. JJN haluaa puuttuvat lokit
julkisiksi tai ainakin SDXL:n piirissä nähtäviksi?

Eli pitäisikö siis laittaa erillinen suljettu ryhmä, jonka lokit ei näy
ryhmän ulkopuolelle? Sen luominen on helppoa, mutta seuraus on se, että
nykyisen ja uuden ryhmän lokit ja käyttäjätunnukset ovat erillisiä.
Käyttäjillä voi toki olla tunnus kumpaankin ryhmään.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos 10% ei halua lokejaan julkiseksi, sen
takia ei pitäisi poistaa 90%:n lokeja julkisuudesta, jotta saadaan 10%
mukaan. Jossain mättää.

Risto

2009/6/12 Mauno Ritola <[email protected]>

>  Näyttää siltä, että emme opi. Kuten aiemmin olen yrittänyt sanoa, kaikki
> SDXL:n jäsenet eivät edes halua lokejaan OLL:ään, koska sen 'jakelu' on
> nykyisellään välittömästi maailmanlaajuinen ja kuten kerroit listan
> ulkopuolella, kyseinen 'Suomi-ryhmä' on ja pysyy avoimena kaikille. Parin
> viime vuoden aikana itse asiassa jäsenten peditionlokien osalta OLL:n
> kattavuus on kääntynyt laskuun ja olenkin jo luopunut sen käyttämisestä
> tilastoinnin pohjana. Kunhan nyt edes saataisiin kaikki jäsenten lokit
> koottua Radiomaailmaan ja Clusiveen.
>
> MR
>
> Risto Kotalampi kirjoitti:
>
> Tästähän oli puhe jo 5 vuotta 
> sitten:http://www2.hard-core-dx.com/archive/dx/2004/msg00602.html
>
> Ja vastaus:http://www2.hard-core-dx.com/archive/dx/2004/msg00731.html
>
> Ehkä seuraavan viiden vuoden aikana opimme.
>
> 73!
>
> Risto
>
> On Tue, 2009-06-09 at 00:31 +0300, Mauno Ritola wrote:
>
>
>  Muuten hyvä, mutta kun käy nuo kolme lähdettä koko kaudelta läpi, siinä
> on jo kaksi 'kalastettavaa' lähdettä liikaa ja paljon päällekäisyyttä,
> mutta jokainen sisältää jotain, mitä muissa ei ole. Aika kaoottinen
> tilanne. Kaikki lokaukset pitäisi saada yhteen ja samaan paikkaan.
>
> 73, MR
>
> Juha Solasaari kirjoitti:
>
>
>  Juuri näin kuten Jim esittää.
>
> Jos joku haluaa pitää lokauksensa omana tietonaan, niin minkä logiikan
> mukaan niitä pitäisi sitten kuitenkin kalastella yleisiin tilastoihin?
> Olkoot omassa onnessaan.
>
> Tässähän on juuri näkyvissä se "klikkiytyminen" ja "privatisoituminen"
> joista olen joskus tänne kirjoittanut, vaikka ensin mainittu sana on
> vähän provokatiivinen.
>
> 73!
> Juha / JTS
>
> - - [email protected] wrote:
>
>
>  Tervehdys,
>
> Lyhyt ja ytimekäs kommentti tilastoinnista: unohdetaan suosiolla ne
> lokaukset, jotka eivät lokaajan toimesta tule koskaan Radiomaailmaan,
> Clusiveen tai Olliin.
>
> Eivät yleisurheiluliittojenkaan edustajat kiertele pitkin pitäjiä
> kyselemässä ihmisiltä juoksutuloksia tai pituushyppyennätyksiä.
> Tilastoitavat tulokset tehdään sovittujen pelisääntöjen mukaisesti.
> Jos Pera hyppää mökillä pituutta 9.05 ja kuulee taajuudelta 1020 kHz
> WOQI Adjuntasin Puerto Ricosta, mutta kirjoittaa näistä vain
> salasanalla varustettuun blogiinsa, niin hyvä Peralle. Mutta ei
> meidän muiden tarvitse päätämme vaivata asialla.
>
> 73 & 88
> Jim
>
>
>
>
>
>
>  
> ___________________________________________________________________________________
>
> Tilaa WRTH 2009 nyt:http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
> -----------------------------------------------------------------
> DX mailing 
> [email protected]http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
> _______________________________________________
>
> THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
> and/or modified under the conditions set down in the Design Science
> License
> published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
>
>        
> ___________________________________________________________________________________
> Tilaa WRTH 2009 nyt:http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
> -----------------------------------------------------------------
> DX mailing 
> [email protected]http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
> _______________________________________________
>
> THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
> and/or modified under the conditions set down in the Design Science License

> Tilaa WRTH 2009 nyt:
> http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
> -----------------------------------------------------------------
> DX mailing list
> [email protected]
> http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
> _______________________________________________
>
> THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
> and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
> published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
>

-- 
Risto Kotalampi (W6RK)
Hayward, CA
___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to