Tervehdys vielä aurinkoisesta Hailuodosta!

Olen joskus miettinyt (ja usein), että mikä palsta voisi vielä
mahdollisesti kiehtoa niitä kuuntelijoita, jotka sinnittelevät mukana,
eivät enää raportoi, mutta jotka kuitenkin jollain tavalla haluaisivat
saada dx- tuloksensa . ne, jotka kertyneet vuosien myötä - lehtemme
sivuille ihan kilpailumielessä.
Siellähän on nyt Rankkipalsta ja Maarankki, kumpikin pohjautuu puhtaasti
kerättyihin verifionteihin.
Melkoinen osa meistä edelleen kuuntelee, kerää maitakin omaksi huvikseen,
muttei enää raportoi.
Koska rankit täysin QSL- pohjaisia, miten olisi Maa-rankki ilman
verifiointeja, eli Kuullut maat!?
Aikoinaanhan oli "Kuullut asemat," eli vuoden aikana kerättiin
mahdollisimman monta kuultua asemaa.
Hyvä ajatus, joka minua ei kuitenkaan innostanut.
Täällä monesti vieläkin siteerattua lintuharrastusta noudattaen (johon
porukkaan itsekin kuulun) sanoisin, että "Kuullut asemat" ovat sama kuin
lintuporukan "vuoden pinnat."
Kuullut maat olisi taas sama kuin koko uran "elikset" eli elämänpinnat,
ilman verifionteja.
Verifioinnit hoituu rankeissa ja qsl- palstoilla,

Jokainen, sanoisin JOKAINEN, DX- kuuntelija tietaa aivan tarkkaan, että
MITKÄ dx-maat hän on kuullut. tuosta tuskin tulee siten epäselvyyttä.
Ja minusta niitä ei tarvitse edes nauhoituksilla todistella (jos rehellinen
on ja muisti pelaa!), vaikka omani lie kaikki nauhoilla, mutta kelanauhoja
(jos moiset enää hengissä) en aparaatin puutteessa voi enää kuunnella.

Itse voin tähän esittää aluksi oman vähäpätöisen listani 44 vuoden ajalta,
liki jokainen teistä voi pistää paremmaksi.
Eli MNi:n kuullut maat vuosilta 1969 - 2013:

Eurooppa: kuultuja maita 40 (verifioituna 30)
Brittein saaret: kuultuja maita 2 (verifioituna 2)
Iberia: kuultuja maita 4 (verifioituna 3)
Afrikka: kuultuja maita 54 (verifioituna 44)
Aasia: kuultuja maita 45 (verifioituna 33)
Oseania: kuultuja maita 8 (verifioituna 6)
Pohjois-Amerikka: kuultuja maita 3 (verifioituna 3)
Keski-Amerikka: kuultuja maita 12 (verifioituna 8)
Etelä-Amerikka: kuultuja maita 12 (verifioituna 8)
Yhteensä: kuultuja maita 180 (verifioituna 137)

Tuo yhden maan ero verrattuna rankkiin (136) johtuu siitä, että Azerbaidsan
oli taannoin unohtunut.

Tentatiivisia maita ainakin viisi: Reunion (60 mb), Bhutan, Puerto Rico,
St. Lucia ja Turks & Caicos Islands.
Vikan puuttuminen on kömmähdykseni, 1986 en tiennyt taajuudella 1570
uskonnollista asemaa uudeksi Atlantic Beaconiksi Turks & Caicosilta, tieto
tuli myöhemmin ja ohitin aseman..., vaikka kuuluvuus ok.
Tosin taajuus olisi voinut aiheuttaa minussa edes jonkinlaisen reaktion
siihen, että olisin tarkistanut kuulemani, mutta ei... =(

Tässäpä tämä.
Uskoisin, ettei mitään hämminkejä tulisi: kai jokainen muistaa kuulemansa
dx- maat!
Ja kuten kirjoitin, tämä olisi ainakin minua kiehtova lisäys, koska kaikki
muut (heh, paremmuutta mittaavat) pohjautuvat puhtaasti verifiointeihin.

t. MNi Hailuodosta taas, mutta nytkin pelkästään dx- juttuja... ;)
___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2011 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2011
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to