Jos asema aloitti keskiyöllä, klo 00.00 SA, niin Laukaassa AOR AR-7030 ja 30
metrin killu ei poiminut aseman aloitusta (1602 kHz), eikä sen jälkeenkään
vuorokauden aikana saanut kuulumaan asemaa identifioivasti aseman nettisivujen
ohjelmakaavion ilmoittamilta SW- taajuksilta!
Harry Forsblom
Moro;
Hesarissa on muuten palsta ohjelmatietojen sivussa Kuuleeko Suomi
Tänään esillä oli radioamatööritoiminta.
Siihen saumaan varmaan saadaan juttua mm. kesiksestä ja dx-stä?
Kts HS 11.8. sivu D5.
73,TK
Martti Karimies martti.karim...@hameenterasrakenne.fi 8/8/2011
1:40
Tervehdys,
Moi
50+ ihmiset ja paluumuuttajat ovat toki tervetulleita. Liitolla
vain ei ole tulevaisuutta, jos mukaan ei saada nuorempia jäseniä. Esimerkiksi
maahanmuuttajien
rekrytointiin on kiinnitetty tuskin mitään huomiota, vaikka he seuraavat
tiiviisti lähtömaidensa tapahtumia.
DX-kuuntelun suosio on
Olipa hyvinkin ja kyllä sen eteen vaivaa nähtiinkin! Siihen aikaan
tapahtumaradion käynnistäminen ei ollut ihan yhtä helppoa kuin tänäpänä.
Liikevaihtoakin syntyi, tosin tuloksen osalta ei voi puhua kultasuonesta.
Kaikista huvittavinta oli se, miten muilla paikallisilla asemilla meni pasmat
Karimies
Sent: 8. elokuuta 2011 13:19
To: 'Suomalaisten DX-lista'
Subject: Re: [DX] SWR Virrat kuuluvuus
Tervehdys kaikille,
sama se, uusi asema tai SWR:n erikoisohjelma, kuitenkin ohjelman tekeminen
vaatii resursseja ja suunnittelua. Mikä vain on helpompaa ja
tarkoituksenmukaista. Korpi ei kuitenkaan
Eipä se ihan yksiselittäistä ole, etteivätkö nuoret ulaa kuuntelisi. Meillä
Turussa Zoom FM oli jättimemestys palautemäärästä päätellen, mutta samaan
hengenvetoon pitää todeta, että nettiradiota kyseltiin. Ja kysellään edelleen
palauteviesteissä.
Tapahtumaradion perustaminen ei ole nykyään
nähdään vaivaa
tämän hienon aseman pyörittämisessä.
VJR
- Original Message -
From: Tuomas Talka tuomas.ta...@pp.inet.fi
To: Suomalaisten DX-lista dx@hard-core-dx.com
Sent: Saturday, August 06, 2011 7:43 PM
Subject: Re: [DX] SWR Virrat kuuluvuus
Eipä ole kuuluvuudessa ollut
: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] On
Behalf Of Vesa-Jussi Rinkinen
Sent: 7. elokuuta 2011 16:47
To: Suomalaisten DX-lista
Subject: Re: [DX] SWR Virrat kuuluvuus
Aloite:
Olisiko SWR:lle mahdollista jatkossa pistää pienitehoinen FM-asema pystyyn
kesispaikalle
Loviisa: 1601.997 -80dB, 5979.98 -105dB (Svue-NetSDR-100m lw).
Terveiset vaan kesikseen - jäi nyt väliin marjanpoiminnan ja muiden
dx-kokousten vuoksi ;-) lähetimme kyllä yhden vakiokaverin matkaan eilen
PUDXK-kokouksen laskettua ALAn lipputangosta.
PS: näkyvää Auroraa havaittu 01.20 SA!
73,TK
Niin, viinimarjojen poiminta siirtyi seuraavaan viikonloppuun ja Korpilahden
käyntikin jäi tekemättä, eli SWR:n kuulumattomuutta ihmetellään Keski-Suomessa!
Kuitenkin pientä aktivoitumista koti-QTH:ssa on havaittavissa, ks.
http://peditio.net/utility/YaBB.pl?num=1212473279/84#84
Tarmo Kontro
Eipä ole kuuluvuudessa ollut hurraamista Kouvolassakaan. Iltapäivällä n.
klo 15 SKA tuli pihisten 1602:lla, muilla taajuuksilla ei havaintoja.
Nytkään ei tule keskiaalloilla lainkaan. Rx:nä JRC:n NRD-515 ja
flag-antenni.
73 TAT
On Sat, 6 Aug 2011, Tarmo Kontro wrote:
Loviisa: 1601.997
11 matches
Mail list logo