osittaislainaus IS:n kirjoituksesta:

Ja nyt mennään kesäkokousten jälkeisiin ruumisarkkuihinkin. Ja joku sinne
menee, mittani on kiristämisestä sekä uhkailusta täysi. Jokin laita
pitäisi poliitikoillakin olla!!!!!




MIE KUUNTELEN mitä tahansa, etenkin yritän kuulla poikkeuksia, vaikka en
pistettä saisikaan. Jotkut kuuntelevat vain pisteestä.




73, IS 



Hei, en ole ihan perillä parin kirjoituksen sisällöstä, jotka IS postitti, 
mutta ilmeisesti hän kertoo, että minunkin pitäisi olla huolissani 
fyysisestäkin koskemattomuudestani (tiedustelupalvelutkimpussani?)?   

Mutta, ei huolta. Meikäläisen olemassaololla ei tälle maailmankaikkeudelle ole 
mitään merkitystä. Varmaan suurin osa huokaisisi helpotuksesta, että 
päästiinpähän tuostakin paskaläjästä lopultakin eroon- ehkä itsekin muiden 
muassa. Ja mahdollisesti yhdestä tai kahdesta suremaan jääneestä voitaneen 
todeta, että ihan samaa roskasakkia.
Mahdollisen mäntylauta-arkun kanteen voin jo etukäteen laminoida ja kiinnittää 
tuon Sydin kortin. 
Ja maahanheittoavustaja voi pitää lyhyen mutinan "Tässä lepää mies, joka 
lopetti kuuntelun ja tuhlasi loppuelämänsä taisteluun yhden aseman kahdesta 
pisteestä (Gambian maa ja Sydin asemapiste). Hänelle annettiin monia 
mahdollisuuksia paikata puuttuva pistesaldonsa esim. irlantilaisilla 
jumalanpalvelu- ja kiinalaisten ketjuasemien pisteillä, mutta valitettavasti 
mies ei ymmärtänyt hyödyntää annettua tilaisuutta. Raskaat mullat. RIP"


AHE

___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to