Lisäänpä kolikoista, tuo kallis hopearupla oli Katariina I:n ajalta,
Katariina II:n (tuo Suuri) rahat ovat olleet huomattavasti halvempia.
Antiikin Roomasta minulla on vain noin 60 kolikkoa.
Antiikin Kreikasta vain jokunen.
Niiden joukossa vanhin kolikkoni, Efesoksesta.
Tuo vielä hieman harvinaisempi malli mehiläiskuvineen (kaikissa oli
mehiläinen) ym, koska rahan "tiedot" arvosta ym. hieman poikkeavasti
painettu.
Tuo kolikko on painettu muistaakseni noin 250 eKr, eli ikää on lähes 2300
vuotta.
Ei tuo vanhin käsissäni pitelemäni esine ole.
Toinen sisareni löysi lapsina ollessamme Liperin Kyläsärkän hiekkamontusta
(oli kotimme lähellä) omituisia kuvioituja savikappaleita.
Vanhin sisareni (ensi vuonna 70v) vei ne keskikoulussa opettajalleen.
Selvisi heti, ne ovat kampakeramiikkaisia ruukunpaloja, ikää noin 3500-
5000 vuotta.
Maakuntamuseo Joensuussa vei kaiken ja kaivauksia ryhdyttiin tekemään.
Me lapset kuitenkin (vaikkei kai olisi saanut niin tehdä) otimme kukin
muutaman ruukunpalasen muistoksi.
Muilta ne jotenkin hävisi, minulla säilyi.
Sitten kunnioitetun tutkijan (nisäkkäät) Uolevi Skarenin kera jutellessani
tunnustin, että mulla moisia ruukunkappaleita on, mutta museosääntöjen/
-lakien mukaan en moisia saisi itselläni pitää.
Ne olivat muistoja, mutta...
Keskustelimme Iisalmen Luontomuseon tiloissa, ja museosta matkaa kotiini
3-4 minuutin kävelyreissu.
Tein ratkaisuni, lainmukaisesti ainoan oikean.
Kävelin kotiini, otin ruukunpalaset mukaani, ja lahjoitin ne museolle.
Kyllä se kirpaisi, mutta... =)))

ps. tässä ei ollut lainkaan DX- kuuntelua mukana, SORRY.
Yritän palata ruotuun... :p

t. MNi



4. huhtikuuta 2015 5.41 Markku Niiranen <moukeri.niira...@gmail.com>
kirjoitti:

> Harrastuksia voi olla monia...
> Jos vain yhteen harrastukseen pitäytyy voi keskittyessään vain siihen
> menestyä hyvinkin.
> Mie olen jäänyt DX- kuuntelussa kai keskitasolle, :P
> Syystä, ettei tämä ole lainkaan se ainoa harrastus.
> Lintuharrastuksen aloitin aikaisemmin, eli 1965.
> Samaa aikaan aloitin harrastuksena tutkia hyönteisiä ja kasveja, joista
> vikasta myöhemmin tuli ammattini,.
> Tähtiharrastuksen aloitin (Jorma Mäntylä, JM on tässä huippu ja
> toimittanut hienon kirjan tähtivalokuvauksesta) hitusen myöhemmin.
> 21v hyvin palvelleen, kolhuisen ja muutaman kerran kivikkoon kaatuneet
> peilikaukoputkeni lahjoitin Iisalmessa pois kun muutin Hailuotoon.
> Muutama päivä sitten hienolla saksalaisella Leican lintuputkellani
> Jupiteria tiiraillessani tuli mieleen (kun oli hankala katseluasento,
> todella), että hankkisiko suku minulle ennenaikaiseksi synttärilahjaksi
> (täytän 60v vasta ensi vuonna) uuden peilikaukoputken? =)
> Tuo lintuputkeni Leica on hyvä optiikaltaan, mutta tähtihommiin
> planeettojen suhteen liian pieni suurennus (60x) ja liian pieni (77mm)
> linssin aukko.
> Koska tuota Leican mallia edelleen myydään tarkistin joku päivä sitten,
> että kuinka paljon tuo nykyisin maksaisi jalustoineen ja okulaareineen.
> Nykyhinta 2 375 euroa ja rahti päälle, eli siinä 2 400e.
> Valintoja on tehtävä.
> Muistan kun tuon aikoinaan ostin, olisin saanut DX- käyttöön NRD:n...
> Ja sitten filateliaa ja numismatiikkaa on tullut harrastettua.
> Jälleen kerran on täytynyt tehdä valintoja,
> Kalleimmat kolikot (antiikin Rooman Augustus ja tsaarinajan Venäjän
> Katariina ) ovat maksanet 250e/ kpl.
> Jälleen valintoja, noista säästämällä olisi saanut NRD:n tms.
> Sitten on tullut piirrettyä, öljyvärimaalailtua...
> Yhtään töherrystäni ei ole itselläni, kaikki on mennyt...
> Jälleen valintoja, tuolla ajalla olisi voinut kuunnella...
> Radioamatöörikin joskus olin (OH7UZ), ja parilla tunnuksella
> kuuntelija-amatöörikin...
> Nuokin ajat olisi voinut käyttää DX- kuunteluun...
> Mutta näin on vain käynyt...
> Ja kukaan ei kai sepustuksistani luulisi, että kirjoittaminenkin on ollut
> harrastukseni, sukuvika.
> Kukaan ei sitä uskoisi pilkkuvirheistäni ym.
> Ei kaikkea DX kuuntelulle.
> Mutta lienee sitten  ollut rikkaampi elämä? =))
> Ei ole tarvinnut pitäytyä ja jumittua yhteen harrastukseen, oli se kuinka
> hyvä tahansa.
>
> t. MNi
>
> 3. huhtikuuta 2015 22.13 ilkka suni <is....@pp.inet.fi> kirjoitti:
>
>> Olikohan jossain kesäkokouksessa 90-luvun alulla, vai jossain aiemmassa,
>> 80-luvun lopulla.
>>
>> TIESIN HENKILÖN jo entuudestaan. Tiesin, en tuntenut. Tiesin, että hän
>> oli erään Varsovan liittoon kuuluneen valtion radioyhtiön aktiivinen
>> kuuntelija ja monitoroija. Hänellä oli vuosien varrella ollut kaiketi
>> satoja raportointiyhteydenottoja, eli kirjelmöintiä tuohon valtion
>> radioyhtiöön.
>>
>> Olin jo jossain aiemmassa SDXL:n kesäkokouksessa havainnut, että tuo
>> kuuntelija viihtyi koko kesäkokousajan vain kuuntelijaystävänsä seurassa,
>> jonka ystävänsä seurassa oli kokoukseen saapunutkin. Muut
>> kesäkokousosallistujat juurikaan eivät häntä noteeranneet. Jopa irvailivat,
>> vitsailivat hänestä.
>>
>> Koitti sitten tuo oliko 80-luvun lopun vai 90-luvun alun kesäkokous. Olin
>> häkeltynyt tuon kyseisen radioharastajan ylenkatsonnasta, ja menin
>> tarinoimaan hänen sekä ystävänsä kanssa. Tuolla kyseisellä kuuntelijalla
>> oli erään valtion radioyhtiön pinssejä lakissaan, rinnuksissaan. Ja koko
>> ajan kainalossaan paksu kansio kirjepalautetta tuolta radioyhtiöltä:
>> kirjeitä, kortteja, tarroja.
>>
>> Tämähän on hauska jannu, havaitsin. Mukavat jutut ja hyvä huumorintaju,
>> itseironiakin. Ystävänsä, muistaakseni oli ei-päälle-syljetty
>> DX-kuuntelija. Mitä kauemmin kaksikon kanssa tarimoin, sitä enemmän aloin
>> ihmetellä, miksi ns. tehokuuntelijat irvailivat tuota oman sektorinsa
>> entusiastia.
>> ..
>>
>>
>> AIH, AIH. Itse olin jonnekin vuoteen 1995 saakka yksi Suomen kai
>> TOP20-kuuntelijasta, olkoot kriteerit mitkä tahansa. Kolme SM-kisan
>> mitalisijaa. Vuonna 1977 tai sen jälkeen SDXL:oon liittyneistä neljän
>> nopeimmin rankkipisteitä keräävän sakissa, tosin SDXL-rankissa korkein
>> sijoitukseni taisi jäädä sijaan 19, ja maanosakohtaisilla QSL-palstoillla
>> taisin olla korkeimmillaan Pohjois-Amerikassa sijalla 21 ja
>> Etelä-Amerikassa sijalla 10.
>>
>> Olkoon vaikka hupaisaa, mutta vuonna 1996 DX-Clusiven päätoimittaja
>> puhelimessa minua pyysi, että palaisin Clusiverinkiin, jotta
>> "Saataisiin kaikki huippukuuntelijat mukaan".
>>
>> Aih, aih. Lempisin jopa jokea, en muista vastaavaa sarkasmia jne. jopa
>> kollektiivisesti havainneeni.
>> ..
>>
>> MINULLA ON viimeisimmän noin 15 vuoden aikana ollut meneillään useita
>> työprojekteja, jopa kirjasellaisia. Littyen mm. psykososiaalisuuteen,
>> sosiaaliseen mediaan jne. Mutta en taida, kun ei ole tarvetta, enkä
>> loppujen lopuksi viitsi. Projekteihini liittyen, olen mm. osallistunut
>> useisiin some-foorumeihin, etenkin vuodesta 1997 lähtien.
>>
>> Jotain oli vuotta 90-luvun alkua, kun aiemmin jopa ystäväni, tuolloin
>> opetusministeri ja sittemmin eduskunnan puhemies, minulle puhelimessa
>> suuttui. En puhelimessa haastatellessani naurahtanut hänelle, vaan
>> naurahdin iltapäivälehden pääkirjoitukselle, joka pääkirjoitus väheksyi
>> NAISEN potentiaalia eduskunnan puhemieheksi. Jätin hälle asian
>> oikaisematta, monitoroidakseni häntä. Aiemmin, olin kotonaankin käynyt ja
>> kylään uudemmasti kutsuttu, mutta tahattoman väärinkäsityksen seurauksena
>> katseemme eivät koskaan enää kohdanneet, emme tervehtineet, vaikka aiemmin
>> olimme tuttavallisesti kaulailleetkin.
>> ..
>>
>> RELATKAA NYT nyt vähän, jätkät, kun OLL:ia vihdoin lueskelin.
>>
>> Minullakin vuonna 1992 oli JHU:n kanssa Suomen kaksi ensimmäistä
>> NRD-535D:tä, jopa tulivat samalla lennolla Jenkeistä, ja revin etelässä
>> lattaria [Icomilla] Lapissa jenkkiä [NRD:llä] kuin räkää nenästäni.
>> Tuolloinkaan, ei mieleeni tullut vitt... vatt... ilkeillä vähemmän
>> edistyneille tai vähemmän aktiivisille DX-kuuntelijoille.
>>
>> Ja nyt minulle herää kysymys, mitä saati mistä kirjoitin edes itselleni.
>> En tiedä. The times, they are a-changing. What goes up, must come down.
>> Eikä meistä DX-kuuntelijoista jälkipolvet muista kuin ne, jotka ovat
>> tehneet yleistä mielenkiintoa herättäviä havaintoja. Kuten tekivät EJH etc.
>> aikoinaan Lapissa, tai kuten teki MSO. Tuhansien pisteiden haltijaa, joku
>> jopa saattaa ajatella:
>> "Eikö tuolla reppanalla mitään muuta elämässään ollut".
>> ..
>>
>>
>> NYT JO EDESMENNEENÄ uutistoimittajana voin vain todeta, että elämä on.
>> Tai sitten ei.
>>
>> Mutta ei kannata räkiä muiden päälle. Tuon jo huomasin vuonna 1987, kun
>> Hampurin C&A:sta ostin vaaleahkon harmaan nahkapusakan, ja aivastin räkäni
>> rinnuksilleni. Se räkätahra oli ja pysyi sen muutoin coolin rotsin
>> rintapielessä,
>>
>> Edd dallanen baasijaisdarina.
>>
>>
>> 73, IS
>>
>> ____________________________________________________________
>> _______________________
>> DX mailing list
>> DX@hard-core-dx.com
>> http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
>> _______________________________________________
>>
>> THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
>> and/or modified under the conditions set down in the Design Science
>> License
>> published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
>>
>
>
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to