Suomalaisessa radiotoiminnassa on entistä selvemmin vallalla Pyhästä
sanasta
tuttu viesti "menkää ja lisääntykää, täyttäkää maa".
Mediamonitori -sivusto kertoo parhaillaan, että Kesäseuraradiolla on
käytössään
yli 50 taajuutta kesä-heinäkuussa. Pienitehoisia, mutta kuitenkin.
Mediamonitori kertoo niin ikään, että toimiluvanvaraiseen
radiotoimintaan on
vapautumassa tai vapautunut liki 80 FM-toimintaan ja neljä AM-toimintaan
tarkoitettua radiotaajuutta. Viestintävirasto kaipaa lausuntoja.
Oulusta ja Porin seudulta peräti kuusi. Porista mm. AM-taajuudet 963 ja
1485,
joista jälkimmäinen blokkaisi latvialaisen Radio Merkursin, yhden
MW-taajuuksien
valopilkuista.
Helsingin seudulla tilanne säilyisi liki entisellään. Huonommaksi se ei
voisi
muuttua, sen lienee Viestintävirastokin jo tajunnut. Nurmijärvellä noin
35 km:n
päässä Helsingin keskustasta kuulen yksinkertaisella katolla olevalla
piiska-
antennilla mainiosti viisi...kuusi Radio Aallon lähetintä,
puolenkymmentä Radio
Rockia ja Iskelmää, melkein yhtä monta Nostalgiaa ja NRJ:ta.... ja niin
edelleen.
Vapaat taajuudet on blokattu saksalaisella tarkkuudella. Radio Helsiki,
Groove
FM, Loop ja Metro Helsinki pauhaavat kahdelta taajuudelta kukin.
Lisätään
siihen jatkoksi parikymmentä hyvin kuuluvaa YLE-taajuutta,
virolaiset.......
Uudet taajuudet tuntuvat olevan herkässä, kun kysymyksessä on ns. suuri
toimija.
Monilta paljolti samaa musiikki- ja puhehuttua.
******
Asiasta toiseen. Sain vastikään käyttööni Eton Satellit -matkaradion,
ultran. Se
ei ole se iso Grundig/Eton Satellit 750, vaan todellakin melkein taskuun
mahtuva
Eton Satellit. Suunniteltu USA:ssa, koottu Kiinassa. Normaalihinta
USA:ssa noin
230 dollaria, mutta eBayssa jopa 400 dollaria.
Ensi vaikutelma Eton Satellitista on hyvin myönteinen.
Matka-/taskuradio-
osastostahan on löytynyt viimeksi kuluneina vuosina sitä sun tätä.
Äänenlaatu on
hyvä ja herkkyys riittävä. RX:n oma piiska-antenni toimii SW:lla ja
FM:lla ja
voisi ehkä olla hieman pitempi. Ulkoista SW/FM-antennia varten on oma
liitäntä,
AM-antennia varten ei.
MW:llä on oma sisäinen ferrittiantenni. Sitä ja
kaistanleveysvaihtoehtoja ja
synchia käyttäem Eton Satellit lyö luettavuudessa laudalta Tecsun
PL-880:n,
yltää tasoihin legendaarisen Grundig YB400:n kanssa ja häviää ehkä
hitusen
Grundig/Eton G5/E5:lle, joka on ulkoisilta fyysisiltä mitoiltaan
kaksosveli,
mutta modattu kapeamman filtterin osalta.
MW-herkkyyttä/ luettavuutta kokeilin päivän jo valjettua kuuntelemalla
nippa
nappa kuuluvia taajuuksia 1485, 1278 ja 801. LW:lla on tunnetusti
laimeaa.
SW:lla mainitut rx:t hoitavat leiviskänsä. YB400:n audio alkaa olla
näiden
uudempien rinnalla tosi antiikkia, vaikka herkkyyttä löytyy. Eton
Satellitin ja
erityisesti PL-880:n äänenlaatu on ohjelmakuuntelijan makuun. Herkkyyttä
on
riittävästi, melkein saman verran kuin G5/E5:ssa.
Eton Satellitissa on RDS, noissa muissa ei, ja se toimii kuten pitääkin.
Owner´s
Manualissa mainitaan jopa PI-koodi siinä tapauksessa, että call sign ei
ole
käytössä. PI näkynee siis ainoastaan USA:ssa ja Kanadassa ??? Lisäksi,
minulla
oleva versio kattaa vain FM-alueen 87.5-108 MHz:a. Sitä ei voi laajentaa
(?),
kuten PL-880:ssa ja monessa muussa Tecsun -mallissa.
Eton Satellitin FM-herkkyys/luettavuus on mainittuja kilpailijoita
hieman
heikompi ehkä lyhyemmästä piiskasta johtuen. Tämän totesin kuuntelemalla
Radio
Aalto 90.0:a, joka keikkuu pohjakohinan tuntumassa. E5/G5 on
selektiivisin,
siihen on asennettu jälkikäteen kapeammat FM-filtsut!!!!
Lisätietoja Eton Satellit -vastaanottimesta löydät nettiosoitteesta:
http://www.etoncorp.com/sites/default/files/Manual_Satellit_101514v1LoRes.pdf
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html