Re: [DX] M.A. Numminen muistelee, Juha Vehmas Moro-lehdessä

2019-05-07 Thread Juha Vehmas
Minusta kokonaisuutena toimittaja nappasi hyvin asiat, vaikka tuosta 
QSL-maininnasta kumpusikin eniten esiin nostettu jälkimaininta, toimittajan 
pyöristettyä sanomaa hiukan karusti on/off-filtterillä. 

 

Joo Markku, joskus tuollainen Kekkosajan nuoren herran kuva meikäläisestä oli 
lehdessä, ja juurikin tuo tarkkuuskehä Selena B-212 ODXK-Superin viritysnupin 
ympärillä, sillä pääsi noin 1 kHz tarkkuuteen. Selena on yhä tallessa, Sonyn 
myyty jo 80-luvun alkupuolella.

 

T:  Juha

 

 

Lähettäjä: DX  Puolesta Juha Solasaari
Lähetetty: 7. toukokuuta 2019 19:28
Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista ; j...@sdxl.org
Aihe: Re: [DX] M.A. Numminen muistelee, Juha Vehmas Moro-lehdessä

 

Kyllä kai QSL-kortteja keräillään edelleen, mikäli mahdollista. Bandit ovat 
melkoisesti tyhjentyneet asemista, joten näiden ainiaaksi kadonneiden asemien 
kortteja ei voi keräillä. Toinen juttu on se, onko asemilla nykyisin halua tai 
kykyä vastailla kuuntelijoille, poisluettuna jotkut niistä joiden nimessä on 
'International'.

Kortin korvikkeena taitaa usein olla e-QSL, jos raportti on lähetetty 
sähköisesti. Tietymättömiin jää, paljonko QSL-kortteja (ja muuta postia) katoaa 
matkalla.

 

73 de JTS

 

- - -

 

ti 7. toukok. 2019 klo 12.14 Markku Niiranen (moukeri.niira...@gmail.com 
<mailto:moukeri.niira...@gmail.com> ) kirjoitti:

Ihmetyttää teksti "Nykyisin näitä QSL- kortteja ei enää keräillä." Mitäs nuo 
mun kirjekasassani ovat? Vuodenvaihteen kuunteluista kertyneitä QSL- kortteja 
ja kirjeitä.

Yksi keskiaaltojapsi, yksi spanski, yksi britti, pari kiinalaista ym.

Kun edelleenkin (lienen Suomen ainoa vanhaa perua oleva DX- kuuntelija) 
kirjoitan raportit käsin kaavakkeille.

Ja tutkin kuulumiseni kasettinauhurilla.

Vain yksi vastaus (kun pakko ja osoite ei toiminut) mulla on meilinä, Radio 
Merkurs Latviasta.

Kun näin nimen Juha Vehmas omituinen näkömuistini alkoi taas toimia.

Pitääkö tämä paikkansa?

Mieleeni tuli jonkun DX-kuuntelijalehden sivu, vasen alalaita.

Siinä valokuva, ja yksi herra kahden radion ääressä.

Toinen on Selena B-206 (taajuusnappulan ympärille, alle, laitettu iso 
tarkkuuskehä) ja vieressä Sony ICF-5900W.

 

Terveisin Niirasen Markku Hailuodosta,

Ex SDXL:n 2314, ex OH7UZ ja muuta... =D

 

 


 
<https://www.avast.com/sig-email?utm_medium=email_source=link_campaign=sig-email_content=webmail>
 

Ei viruksia.  
<https://www.avast.com/sig-email?utm_medium=email_source=link_campaign=sig-email_content=webmail>
 www.avast.com 

 

ti 7. toukok. 2019 klo 11.47 Juha Vehmas (juha.veh...@kotikone.fi 
<mailto:juha.veh...@kotikone.fi> ) kirjoitti:

Moi,

 

gracías por tu atención Simo! Pyynnöstä Moron toimittaja lähetti jutun PDF:n – 
mutta varsin epätarkkana. Ruutukaappauksella sain itse hiukan paremman version, 
ohessa! Jos ei kulje listan kautta, saa pyytää minulta suoraa toimitusta.

 

73 JVH

 

 

Lähettäjä: DX mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com> 
> Puolesta simo.soini...@pp.inet.fi <mailto:simo.soini...@pp.inet.fi> 
Lähetetty: 1. toukokuuta 2019 10:36
Vastaanottaja: hannu.o.re...@gmail.com <mailto:hannu.o.re...@gmail.com> ; 
j...@tietoteos.fi <mailto:j...@tietoteos.fi> ; hannu.romppai...@pp1.inet.fi 
<mailto:hannu.romppai...@pp1.inet.fi> ; dx@hard-core-dx.com 
<mailto:dx@hard-core-dx.com> ; Raimo Hurskainen mailto:raimo.hurskai...@elisanet.fi> >; timperi.huo...@gmail.com 
<mailto:timperi.huo...@gmail.com> ; timo.j.rantasa...@gmail.com 
<mailto:timo.j.rantasa...@gmail.com> ; timo.hav...@gmail.com 
<mailto:timo.hav...@gmail.com> 
Aihe: [DX] M.A. Numminen muistelee, Juha Vehmas Moro-lehdessä

 

M.A. Numminen muistelee YLE 1:ssä vappuna kello 10.00 mm. radiotekniikkaa ja 
jopa DX-kuuntelua ohjelmassa Suomalaisena Ruotsissa: Kulttuurin monitoimimies, 
taiteilija ja muusikko M.A. Numminen.  Kuunnelkaa Areenassa!   

Olemme jo unohtaneet kuinka hankalaa oli vielä 60-luvulla 
elektroniikkakomponenttien saanti!

 

Reportaashi;

 

Aamulehden Moro-liitteessä torstaina 25.4.2019 on kahden sivun aukeamalla hieno 
juttu "Nyt kuuluu radioasema Argentiinasta". Harrastukseni: DX-kuuntelija Juha 
Vehmas metsästää maailmalta radiolähetyksiä.

Kuvituksena mm. komea EAW-putkiradio ja Radio Impacton viiri.

Juha voisi panna jutun meille jakeluun ja kotisivulle, lehdet yleensä antavat 
jutut pdf-tiedostoina jaettavaksi.

 

Leppoisaa Wappua!

 

SSS

___
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com <mailto:DX@hard-core-dx.com> 
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

 


 
<https://www.avast.com/sig-email?utm_medium=email_source=link_campaign=sig-em

Re: [DX] IJL on poissa

2017-02-17 Thread Juha Vehmas
IJL oli se dx-kuuntelija, jolta ostin ensimmäisen dx-radioni (mummulta
perityllä putkarilla kuuntelun jälkeen): syksyllä 1979 Tampereen
Lamminpäässä toimineen radio- ja tv-liikkeen takapihalla olleesta
huoltorakennuksesta hain Ilpolta uudenkarkean Sony ICF-5900W.n, jolla
seuraavat vuodet tyytyväisenä kuuntelinkin. Aloittelijalle tärkeitä neuvoja
Ilpolta irtosi myöhemminkin, kun mm. poikkesin hänen kotonaan Tampereen
Rantaperkiössä.

 

Ilpon tekniset dx-ansiot ovat ainutlaatuiset, ja niitä kruunaa hänen
vuosikymmenien neuvomis- ja tiedonjakoauliutensa.

 

Ilpon muistoa kunnioittaen.

 

73 JVH

 

 

Lähettäjä: DX [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] Puolesta Vähäkainu, Risto
S
Lähetetty: 17. helmikuuta 2017 14:24
Vastaanottaja: sdxl-ylei...@yahoogroups.com; Suomalaisten DX-lista

Aihe: [DX] IJL on poissa

 

Suomen DX-Liitto on saanut tiedon pitkäaikaisen aktiivijäsenen Ilpo Leppäsen
kuolemasta. Ilpo poistui keskuudestastamme tänään 17.2.2017 klo 01.15.
Osanottomme Ilpon perheelle.

 

Ilpo sairasti syöpää  varsin pitkään ja jo viime kesänä oli tiedossa, että
parannuskeinoa ei ole. Ilpo jaksoi kuitenkin olla vielä mukana toiminnassa
ja oli mukana mm. SDXL:n kesäkokouksessa elokuussa sekä Suomen
Radiohistoriallisen seuran kokouksessa Kouvolassa lokakuussa.

 

Ilpon merkitys suomalaiselle dx-kuuntelulle erityisesti radiotekniikan
saralla on valtaisa. Ilpon dx-elämäntyöstä tarkemmin tulevassa Radiomaailma
-lehdessä.

 

SDXL:n puolesta

 

Risto Vähäkainu

___
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Re: [DX] 1575 kHz

2017-02-13 Thread Juha Vehmas
Sama vika Lemmenjoella viikolla 5. Yöllä ja La Plata -langallakin...

73 JVH


-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: DX [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] Puolesta Vesa-Jussi Rinkinen
Lähetetty: 13. helmikuuta 2017 21:36
Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista 
Aihe: Re: [DX] 1575 kHz

Myöskin UKI85:llä havattiin voimakas pärinä 1575:llä iltaisin.
Epäiltiin silloin tietenkin paikalliseksi häiriöksi.

VJR

2017-02-13 21:23 GMT+02:00 Seppo Pirhonen :
> Iranin jammeri?
>
>
> Tulee vahvasti myös Qatarin etä-Perseuksella.
>
>
> 489/SJP
>
>
> 
> From: DX  on behalf of Jari Savolainen 
> 
> Sent: Monday, February 13, 2017 7:12:56 PM
> To: reijo.alap...@yahoo.com; Suomalaisten DX-lista
> Subject: Re: [DX] 1575 kHz
>
> Voimakas on pörinä täällä Kuusankoskella.
> Luulin, että on paikallinen QRM, mutta jos kuuluu muuallakin niin 
> mikähän hommeli tämä on?
>
> 73, JSA
>
>
>
> On 13.2.2017 20.29, Reijo Alapiha via DX wrote:
>>

___
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Re: [DX] DX-KUUNTELIJA 1978

2015-09-18 Thread Juha Vehmas
Moro!

Syvä kumarrus myös täältä projektin parissa ahkeroinneille!

TreDXK:n arkistossa pitäisi yhä olla aikalailla 80-luvun paikallislehtiä 
tallessa: silloinhan tätä kulttuuriperintöä taisi lehtivaihdon kautta kertyä 
parhaimmillaan jopa 10-15 eri paikkakunnalta samanaikaisesti. Lehtien tutkinen 
oli oikeastaan kerhoiltojen yksi ohjelmanumero. Täytyypä tarkistaakin 
paperiarkistomme tilanne jossain saumassa, ja jospa joskus saisimme matskun 
digitalisoituakin.

Historian eka Kantoaalto lähti maailmalle Tapio Majamäen (TM) päätoimittamana 
syksyllä 1975, siis 40-vuotta sitten. Par´aikaa sorvissa on katkeamattoman 
sarjan lehti nro 181.

73 JVH


>-Alkuperäinen viesti-
>Lähettäjä: DX [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] Puolesta Pentti
>Stenman
>Lähetetty: 18. syyskuuta 2015 16:14
>Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista
>Aihe: Re: [DX] DX-KUUNTELIJA 1978
>
>No problema,
>
>Kunhan ensin saisi ne paikallislehdet koottua skannattavaksi.
>
>Myös DXK:n vuosikerta 1978 on edelleen hieman vajaa.
>
>Terv.
>
>Pena
>
>
>- Original Message -
>From: "Jyrki Hytönen" 
>To: "Suomalaisten DX-lista" 
>Sent: Friday, September 18, 2015 4:00 PM
>Subject: Re: [DX] DX-KUUNTELIJA 1978
>
>
>Tämä on ollut hieno projekti ja  suurkiitos kaikille tekijöille.  Nyt
>kun
>menetelmät on rasvattu kohdilleen, niin olisipa mielenkiintoisa, jos
>saisi
>myös vanhat paikallslehdet talteen.  Niitähän ilmestyi aikanaan paljon
>eri
>puolilla Suomea.  Itse olin jonkin aikaa HäDXK-Bulletiinin parissa.
>Näitä
>voisi vielä löytyä - ovat pian katoava kulttuuriperintöä...
>terv .jhy
>
>18. syyskuuta 2015 klo 15.49 Pentti Stenman  kirjoitti:
>
>> Kuten varmaan kaikki tietävät, ovat arvoisan kerholehtemme useimmat
>> vuosikerrat vuodesta 1958 lähtien jäsenten luettavana netissä.
>Muutamaa
>> vuosikertaa ei ole vielä digitoitu, mutta tehdas pyörii lähes
>jatkuvasti
>> vapaaehtoisvoimin. Tavoitteena on saada homma hoidettua tämän vuoden
>> aikana.
>>
>> Nyt kaipaisin digitoitavaksi vuosikerran 1978 numeroiden 5, 6-7, 8, 9
>ja
>> 10 keskiaukeamilla olleita QSL-tilastoja, jotka puuttuvat
>> skannatusta/kuvatusta aineistosta. Jos sinulta löytyvät nämä lehdet
>(omat
>> 1970-luvun lehteni hävisivät aikanaan muutossa), olisin kiitollinen
>jos
>> saisin joko 300 dpi:llä skannatut sivut tiedostoina tai ko. lehdet
>> lainaksi.
>>
>> Terv.
>>
>> PS
>>
>> p...@penan.net
>>

___
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Re: [DX] Aurinkopaneelin latausyksiköt

2015-03-01 Thread Juha Vehmas
Terve!

 

Samat sanat kuin JHY: en ole havainnut mökkimme aurinkosähköjärjestelmän 
tuottaneen minkäänlaisia häiriöitä, en edes valaisimien (ainoa led on 
dx-pöytävalaisimena). Tosin, kun MW:llä olen kuunnellut, on pimeää tai hämärää, 
ja paneeli tuskin on tuottanut juuri mitään. Jääkaappia ei ole, kun kellarin 
kanssakin on ainakin tähän asti pärjätty. Ainoa selkeä häiriöntuottaja on 
marketista haettu invertteri: ei ole laulatettu MW-kuuntelun aikana, mutta 
tuottaa häiriötä ULA-kuunteluun. Yritän tarkentaa häiriötarkkailua kesemmällä.

 

Pelissä on v. 2000 hankittu NAPS, jonka ohjainyksikkö on Fortum AES Genio 99A. 

 

73 JVH

 

 

Lähettäjä: DX [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] Puolesta Jyrki Hytönen
Lähetetty: 28. helmikuuta 2015 20:57
Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista
Aihe: Re: [DX] Aurinkopaneelin latausyksiköt

 

Mielenkiintoista. Liekö minulla käynyt tuuri.  Sillä en ole huomannut 
minkäänlaisia häiriöitä omassa aurinkojärjestelmässäni (lukuunottamatta 
tiettyjä valaisimia, joista voi tulla mw:lle kovat häiriöt).  Mielestäni 
latausuyksikkö ei tuota häiriöitä.  Ja olen kuunnellut tällä järjestelmällä yli 
10 v mökillä.   Löysin latausyksikkäni tiedot - vanhempaa mallia nimeltään NAPS 
Genio.  Kuulostelenpa ensi mökkireissulla herkällä korvalla. 

jhy  

 

28. helmikuuta 2015 20.45 ilkka suni is@pp.inet.fi kirjoitti:

At 14:17 28.2.2015, [SSS] kirjoitti wrote:



**Kiitän jo saamistani neuvoista, mutta lisää saa kernaasti tulla, tällä 
toivottavasti on yleistäkin merkitystä, koska mökkikuuntelu taitaa nykyään olla 
lähes ainoa vaihtoehto varsinaisessa DX-kuuntelussa.
73 SSS*



VALITETTAVASTI MINULLA ei ole antaa Simolle vinkkejä aurinkopaneelien osalta, 
mutta kommentoin häiriöiden välttelyä. Häiriötason takia kun olen kotona 
joutunut siirtymään tyystin FM-puolelle.

En jaksa muistaa, onko tällä foorumilla ollut puhetta etäluettavista 
sähkömittareista: 
en ainakaan pikaisella hakukonettamisella löytänyt moista ketjua. 
Utility-puolella näkyy polemiikkia olleen: 
http://peditio.net/utility/YaBB.pl?num=1306488921/21

Oman torppani mittari ymmärtääkseni on PLC-tavaraa, ja käsittääkseni tilannetta 
vielä pahentaa se, että muutaman kymmenen metrin päässä torpasta sijaitsee 
energiayhtiön jonkinlainen jakoloota//lukureititin.
..

EXTREME-QTH:t, niitä jo sivuttiinkin TVH:n taukotuvan myötä. Muistaakseni, eräs 
suomalainen aktiivikuuntelija 90-luvulla sovelsi lattareihin jopa säännöllistä 
telttakuuntelua.

Vasta taannoin tajusin, että minullahan seisoo pihassani tyhjänpanttina vanha 
farmari, jossa on Webasto. Heh, pitäisiköhän ottaa romu kesäbrasseille ja 
ensi syksyksi pedition-käyttöön...

Tuosta kun heivaa pelkääjän penkin mäkeen, sen tilalle pystyisi virittelemään 
tason kuuntelulaitteistolle. Takapenkiltä käsin pystyisi operoimaan. Ja 
kuljettajan penkin taakse mahtuu [940] täysimittainen punkkauspaikka.

Ei muuta kuin akkuvarustus matkaan, ja tiettömille taipaleille. Nopsastihan 0.9 
neliön keloilta virittelee viikonloppulangat korpeen kuin korpeen. 


73, IS


___
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

 

___
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Re: [DX] Kokemuksia Wellbrook ALA-1530S+:sta?

2013-07-17 Thread Juha Vehmas
Terve!

Hankin ALA 1530S+:n v. 2007 ja asensin sen ok-talomme päätyyn rotaattorin
kera. Loopin laki on noin 13 m maasta ja 3 m tiilikaton harjasta. Kehän
lisätueksi kiinnitin nippusiteillä sähköputkea. Monta vuotta ALA toimi
mainiosti: Länsisuunnan MW-kuuntelussa se kilvoitteli tasapäisesti parhaan
antennin tittelistä 60 metrin beveragen ja Ewen kanssa. Varsinkin Ewe ja
ALA osoittautuivat erittäin hiljaisiksi antenneiksi, ts. yllättävänkin
immuuneiksi asemakaava-alueen paikallishäiriöille. Toisaalta myös
kuunneltavan aseman sinkku jäi usein heikoksi, mutta puhtaaksi verrattuna
minibeverageen tai takakeilaan. Kuunteluni etenkin koti-QTH:ssa on näinä
vuosina ollut aika satunnaista, mutta perus-TA-asemia kuului ALA:lla(kin)
mukavasti. Mukava nappaus oli esim. XEDA México DF 1290.

Syksyn 2011 tienoilla ALA muuttui kohinaiseksi, ts. asemia kuului yhä, mutta
se ei pärjännyt enää ollenkaan minibeveragelle eikä Ewelle. Arvattavasti
mastovahvistin on suhahtanut lähimaastoon osuneessa salamoinnissa. ALA on
yhä virattomana yläilmoissa, kun tarve ei ole ollut akuutti ja itseltä
vahvistimen teko ei onnistu (ainakaan ilman aivan yksiselitteisiä ohjeita),
ja Wellbrook pyytää uudesta yläampista £ 70 postikuluineen (tai £ 105 loopin
kera).

Siis kuten IM ja HF jo totesivatkin, ALA 1530 on hintava, mutta hyvä pienen
tilan (MW-)antenni, joka ei toki pärjää satojen metrien lankoille.

73 JVH

PS: IM:lle erikoiskiitos monista informatiivisista listaviesteistäsi! Ei ole
mikään itsestään selvyys, että teknisesti osaava osaa ja viitsii ruotia
asioita ns. kansantajuisesti. 


-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-bounces@hard-core-
dx.com] Puolesta Harry Forsblom
Lähetetty: 17. heinäkuuta 2013 12:15
Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista
Aihe: Re: [DX] Kokemuksia Wellbrook ALA-1530S+:sta?

Kokemukseni mukaan loopin ominaisuus, että se korostaa magneettista
komponenttia ja siten suorastaan ratkaisevasti vähentää urbaanin
ympäristön
häiriöitä  ei ole ylisanoja vaan vastaa todellisuutta. En tiedä sitten
LCD-monitorista ja sisäkäytöstä.
Jos tilaa on isommalle ALA100M -loopille, sillä kuulee paremmin,
mutta
kääntäminen on jo vaikeaa.
Varsinaisissa kaupunkioloissa ALA1530:a on pidetty ainoana kunnon
mahdollisuutena kuunteluun, ja tämän allekirjoitan. Tulokset sillä ovat
kuitenkin vain suhteellisen hyviä. Esimerkiksi Bahaman keskiaalloilla
voi
kuitenkin joskus kuulla, ja tavallisimpia keskiaaltojenkkejä.Vähän
lähemmät
asemat ja esim. hyvinkin monet afrot kuuluvat usein todella hyvin, ja
suuntavaikutuskin on olemassa. Vielä selvästi parempia tuloksia
haluttaessa
on käytettävä pitkiä lanka-antenneja.
73's HF
- Original Message -
From: Ilkka Martikainen ilkka.martikai...@elisanet.fi
To: ari.kilpo...@pp.inet.fi; 'Suomalaisten DX-lista'
dx@hard-core-dx.com
Sent: Wednesday, July 17, 2013 12:55 AM
Subject: Re: [DX] Kokemuksia Wellbrook ALA-1530S+:sta?


Itselläni on ollut tuo 1530S+ parisen vuotta, ei tosin mikään
Imperium.
Nyt 4 metrin alumiiniputken päässä, Yaesu G450 kääntää. Interfacena
Clifton
Labsin Z1203. Yli 20 MHz taajuuksilla 1/4 -vertikaali lähes samalla
korkeudella voittaa tämän reilusti. Keskiaalloilla tuo suuntaavuus ei
ole
niin hyvä apu kuin väitetään, sillä tässä käytetään yleensä minimiä -
joita
on siis kaksi. Ei vastaa hyvää HF-suunta-antennia, pääkeila on kovin,
kovin
leveä.  Suuntaavuus vaihtelee eri alueilla, on suhteellisen suuntaava
alle
4-5 MHz alueilla, ei oikeastaan enää yli 10 MHz taajuuksilla.

Häiriöitä tällä voi minimoida, ei oikeastaan maksimoida asemia.
Häiriöiden
minimointi toimii n. 10-30 m kehälle saakka (riippuu aallonpituudesta),
ei
pidemmälle. Kauempaa tuleville häiriöille antennista ei ole apua. 50-100
metrin lanka voittaa tämän - mutta Wellbrook on hyvä antenni, jos tilaa
ei
ole muuhun. Mutta suhteettoman kallis ... todella.

Antennin mainoksissa käytetään tästä kovin paljon epämääräistä tekniikan
sanastoa ... ja ylisanoja. Tuo ero Magnetic Fieldin ja Electric
Fieldin
välillä ei ole niin ihmeellinen asia, kuin tässä annetaan ymmärtää.
Wellbrookin antenneista löytyy paljon vertailuja Internetistä, nämä
kannattaa toki lukea läpi. Ks. esim. www.fenu-radio.ch ja
http://www.cliftonlaboratories.com/Documents/Loop%20vs%20Loop%20Final-
Final.
pdf .

Siis hyvä antenni, ei erinomainen. Jos tilaa on, kannattaa rakentaa itse
-
pidempi (MW) ja korkealle (HF). Jos looppia haluaa, tämän tekee
kytkentälangasta ja lasikuitu-ongenvavasta huomattavasti halvemmalla -
myös
vahvistimen voi rakentaa itse. Mutta jos tilaa ei todella ole, käy esim.
kaupunkiantennina erinomaisesti. Lähihäiriöitä tämänkin ottaa vastaan -
esim. LCD-monitorini (Samsung) häiritsee niin tehokkaasti, että
sisäantennina tällä ei kuullut juuri mitään. Kaikki häiriöt eivät ole
Electric Field ... vaikka näin voisi Wellbrookin esitteen mukana
olettaa.
Nyt antenni on pergolan reunassa kiinni pihalla ja kauempana
rakennuksista,
kaapeli kulkee maan alla taloon ...

Vertailun vuoksi - 

[DX] Myyn tarpeettomana: T-4711 Integra

2012-07-31 Thread Juha Vehmas
Moro!

JUSsi möi hiljan Sonyn huippuvirittimen ja nyt olisi tarjolla Onkyon
huippumalli ULA-diksailuun:

Tarpeettomana Onkyo T-4711 Integra, siisti ja hyväkuntoinen, muting
poistettu ja selektiivisyys parannettu OSY:n ohjeiden mukaan (5 x 110 kHz ja
1 x 80 kHz filtterit). Tässä mallissa mm. 2 antenniliitäntää ja digitaalinen
S-mittari sekä 0,25 MHz –hienoviritys. Kaukosäädin ja manuaali.

Hp. 70 e + toimituskulut. Voin tuoda kesikseen.

73 JVH,
Pirkkala
0400 178 926

___
Tilaa WRTH 2011 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2011
-
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

[DX] VL: Myyn tarpeettomana: T-4711 Integra

2012-07-31 Thread Juha Vehmas
…kaupat on sovittu.

Sitten kesiskassia pakkaamaan ja orientoitumaan jopa maksimaaliseen
MW-kauteen!

T:  Juha

_
Lähettäjä: Juha Vehmas
[mailto:juha.veh...@kotikone.fi] 
Lähetetty: 31. heinäkuuta 2012 20:42
Vastaanottaja: 'Suomalaisten DX-lista'
Aihe: Myyn tarpeettomana: T-4711 Integra


Moro!

JUSsi möi hiljan Sonyn huippuvirittimen ja nyt olisi
tarjolla Onkyon huippumalli ULA-diksailuun:

Tarpeettomana Onkyo T-4711 Integra, siisti ja
hyväkuntoinen, muting poistettu ja selektiivisyys parannettu OSY:n ohjeiden
mukaan (5 x 110 kHz ja 1 x 80 kHz filtterit). Tässä mallissa mm. 2
antenniliitäntää ja digitaalinen S-mittari sekä 0,25 MHz –hienoviritys.
Kaukosäädin ja manuaali.

Hp. 70 e + toimituskulut. Voin tuoda kesikseen.

73 JVH,
Pirkkala
0400 178 926

___
Tilaa WRTH 2011 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2011
-
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Re: [DX] Es-keleistä Aamulehdessä

2012-07-16 Thread Juha Vehmas
Moro!

Tuossa linkissä näyttää olevan toimittajan raakateksti. Päivän paperisessa
Aamulehdessä on hieman fiksattu versio, mm. viittauksen tuohon (myöhemmin
lauantai-iltana 1809 UTC maan magneettikenttään iskeneeseen ja yhä
ionosfääriä pommittavaan) auringonpurkaukseen ehdotin pois jätettäväksi.
Tällainen CME-pulssi tunnetusti vaikuttaa rajusti MW-keleihin, mutta
käsitykset mahdollisista vaikutuksista ULA-taajuuksilla ovat vaihdelleet.
Ainakaan kovin selkeiltä tai suoraviivaisilta ne eivät ole tuntuneet ja
minkäänlainen korrelaatio on ollut vaikeasti löydettävissä?

Toisaalta lauantai-illan 14.7. häiriötilan (ja CME:n) aiheuttanut X-flarehan
purkautui jo to 12.7. ja ekat vaikutukset (gamma, röntgen, uv) olivat täällä
lähes valonnopeudella eli heti ilmiön havaitsemisen jälkeen (noin 8
minuutissa). Heti torstaina ionosfääri olikin jo häiriötilassa S1 (minor
solar radiation storm) ja R2 (moderate radio blackout). 

= Kertokaapa/arvelkaapa aiheeseen perehtyneet voisiko tällä tai yleensä
auringonpurkauksilla olla jotain suoranaista tekemistä Es-kelien synnyn
kanssa?

73 JVH


-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-bounces@hard-core-
dx.com] Puolesta Jouni Keskinen
Lähetetty: 16. heinäkuuta 2012 11:23
Vastaanottaja: dx@hard-core-dx.com
Aihe: [DX] Es-keleistä Aamulehdessä

Aamulehti tarvitsi JVH:n apua selvittäessään miksi radiosta kuului
ranskalaista ohjelmaa:

http://www.aamulehti.fi/Videot
ja jos on tuolta jo poistunut niin suoralla osoitteella:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194754395978/artikkeli/autoilija+hammas
tyi+radiosta+alkoi+kuulua+ranskalainen+kanava+.html

URSAlla näköjään tehokas tiedotustiimi kun ehtivät nettikeskustelussa
esittämään ilmiön johtuvat purkauksesta auringossa, vaikka lauantain Es-
kelit olivat jo päivää ennen kuin purkaus maahan ehti.

Jouni


___
Tilaa WRTH 2011 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2011
-
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html


Re: [DX] Nimimerkeistä

2012-02-08 Thread Juha Vehmas
Moro!

 

Hämeessä ei äänestykseen ole vielä ehditty, mutta Niihamassa tässä vaiheessa
vahvoilla on merkitä /N. 

 

Pikku e olisi hyvä, esim. TK/Ne, mutta eipä kuitenkaan taida yleistyä
laajemmin. Tosin lähinnä TreDXK:n väestä /Ne kertoisi, että onkin lokattu
etänä.

 

73 JVH

 

 

Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com]
Puolesta Tarmo Kontro
Lähetetty: 8. helmikuuta 2012 8:54
Vastaanottaja: dx@hard-core-dx.com
Aihe: Re: [DX] Nimimerkeistä

 

Itse ehdotin (ja käytin aikoinaan) myös pikku-e:tä lopussa, kun kyseessä oli
etä-rx:n käyttö.
Taisi olla (esim) TK/Je. Tosin ehkä se ei ole tarpeen, kun nämä etäkuuntelut
on pääsääntöisesti
kai SDR-etäradioilla hoidettuja. Nimimerkkilistan saaminen esim OLL:n
kylkiäiseksi lienee mahdoton tehtävä?

73,TK

 Simo Soininen simo.soini...@pp.inet.fi 08.02.12 8:37 AM 
Jospa käytettäisiin postinumeroa. SSS/87100 (Kajaani), SSS/00840 
(Laajasalo), SSS/88620 (Korholanmäki), SSS/91500 (Muhos) jne. ULA-keleille 
voi osua ihan missä vain, vaikkapa patikkaretkellä.
73 SSS

- Original Message - 
From: Mauno Ritola mauno.rit...@gmail.com
To: Suomalaisten DX-lista dx@hard-core-dx.com
Sent: Tuesday, February 07, 2012 10:57 PM
Subject: Re: [DX] Nimimerkeistä


Entä lyhenne lähimmän kaupungin mukaan, avautuisivat satunnaiselle
lukijalle ehkä helpommin ilman etsimistä:
Karperö: VAA
Niihama: TRE (tai TAM)
Aitomäki: KOU
Heinävaara: JOE

73, MR

7.2.2012 21:58, markku.t.juss...@gmail.com kirjoitti:
 Morjens
 JSN on meillä ollessaan käyttänyt nimimerkkiä JSN/KAR mikä analogia 
 puolestani sopisi myös etätallenteisiin. Tämä kuvaa muille että kyseinen 
 henkilö on kuunnellut käyttäen apunaan toisen QTH:ta

 73 MJ
 Lähetetty Nokia-puhelimestani
  alkuperäinen viesti 
 Lähett.: Veli-Matti Anttila
 Lähet.: 07.02.2012, 20:47
 Vast.ott.: Suomalaisten DX-lista
 Aihe: [DX] Nimimerkeistä


 Moi,

 Nimimerkeistä pari juttua:

 1) Nimimerkit (Avustajat ja laitteistot)

 SDXL:n sivuilla avustajista ja laitteista mainitaan näin:

 Radiomaailman lokipalstoilla ja OLL:issa (Online Log) kuuntelijoiden 
 käyttämät nimimerkit, laitteet ja kuuntelupaikat löytyvät Avustaja ja 
 laitteet -listasta. Jos haluat tallentaa omat tietosi, rekisteröidy ensin

 listan käyttäjäksi valitsemalla vasemman laidan menusta 'Register'.

 Valitettavasti ko. linkki ei enää vie oikeaan osoitteeseen eli Avustajat 
 ja laitteet -osioon Raimo Mäkelän uusitulla dx-kuuntelu-sivustolla: 

http://www.makela.info/dx-kuuntelu/index.php?option=com_contentview=categor
yid=25Itemid=15

 Kyseisestä osoitteesta löytyy viiden diksarin tiedot: RKA, RM, IM, MOP ja 
 PS. Propsit heille!

 Itsestäni tuntuisi loogisimmalta, että nimimerkkitiedot löytyisivät 
 suoraan OLLista ja että niitä voisi lisätä/päivittää suoraan sieltä. RKO 
 voinee kommentoida onnistuisiko tuo?

 2) Millaista nimimerkkiä tulisi käyttää, jos haluaa tehdä lokauksen 
 etäkuuntelusta esim TreDXK:n Niihaman netti-Perseuksella. Olisiko esim. 
 VMA/N ok? Mitä tuumaa asiasta nykyiset netti-Perseuksien tarjoajat: MR, 
 TreDXK, OH5YW ja MJ?

 73's VMA





___
Tilaa WRTH 2011 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2011
-
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

[DX] Myisikö joku NRD:n?

2011-05-03 Thread Juha Vehmas
Moro!

DX-neuvojalta kysyttiin JRC NRD:n myyjää Suomessa, mutta eipä taida olla
enää maahantuontia? Ebay yms. on toki kelpo vaihtoehtoa metsästykselle,
mutta ehkäpä jollakulla listan lukijoistakin olisi myytäväksi joutava NRD
varastossa? Ilmoittautujalle kerron ostajakandidaatin yhteystiedot.

73 JVH

___
Tilaa WRTH 2011 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2011
-
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Re: [DX] Myisikö joku NRD:n?

2011-05-03 Thread Juha Vehmas
Tämäkin tarvitsija sai jo haluamansa eli kaupat on tehty!

JVH

 

Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com]
Puolesta Osterholm Jan-Erik
Lähetetty: 3. toukokuuta 2011 15:12
Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista
Aihe: Re: [DX] Myisikö joku NRD:n?

 

Minulla oli varastossa neljä kappaletta, joista oli myynnissä kolme ja ne
menivät heti...

JEÖ

 

  _  

From: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] On
Behalf Of Juha Vehmas
Sent: 3. toukokuuta 2011 11:45
To: 'Suomalaisten DX-lista'
Subject: [DX] Myisikö joku NRD:n?

Moro!

DX-neuvojalta kysyttiin JRC NRD:n myyjää Suomessa, mutta eipä taida olla
enää maahantuontia? Ebay yms. on toki kelpo vaihtoehtoa metsästykselle,
mutta ehkäpä jollakulla listan lukijoistakin olisi myytäväksi joutava NRD
varastossa? Ilmoittautujalle kerron ostajakandidaatin yhteystiedot.

73 JVH

___
Tilaa WRTH 2011 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2011
-
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Re: [DX] Deklinaatio 2010

2010-10-12 Thread Juha Vehmas
Moro!

Sorvilta äskettäin raikkaassa kelissä kotiin pyöräilleenä vasta huomasin
minulle osoitetun kysymyksen, mutta siihenhän on jo paljon pätevämmin tiedon
hyvin vastattu. Kiitos hyvistä pointeista ja linkeistä!

Muutama vuosi sitten yritin aiheesta selkokielisen jutunkin lehteen
raapia: Suunnan määrityksestä julkaistiin Kantoaallosta 3/1987 ja kohta
perään DXK:ssa. Jos joku haluaa tuosta pdf:n, niin voin skannata torstaina,
kun olen toimistolla.

73 JVH



-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-
dx.com] Puolesta Ari Kilponen
Lähetetty: 12. lokakuuta 2010 17:33
Vastaanottaja: dx@hard-core-dx.com
Aihe: Re: [DX] Deklinaatio 2010

Aikoinaan kun selvittelin erantoa, en saanut yhtään selväkielistä
vastausta
maantieteen ja -mittauksen ammattilaisilta. En myöskään PePa:n
kouluttajalta.
Siis sellaisen jonka meikäläinen ei-teknisen koulutuksen saanut henkilö
olisi
ymmärtänyt.

Lemmenjoella ainakin pohjoislangan asentamisessa deklinaatio oli
iloisesti
unohdettu monen vuoden ajan: lanka vedettiin päättymään monena vuonna
ns. suon
reunaan kun oikea paikka on n. 100 m lännempänä itärinteessä. Hyvin
kuului
siitä huolimatta! :)

Deklinaatio ilmeisesti lisääntyy (lähes) asteen verran vuodessa.

73's,
ARK


Alkuperäinen viesti
Lähettäjä: mauno.rit...@gmail.com
Päivämäärä: 12.10.2010 16:54
Vastaanottaja: Suomalaisten DX-listadx@hard-core-dx.com
Aihe: Re: [DX] Deklinaatio 2010

  Kiitos ARK, SEH ja VMA. Eli, jos oikein ymmärsin ja 'vastoin yleistä
käsitystä', kompassin magneettineula ei (varsinkaan) meillä osoitakaan
magneettiselle pohjoisnavalle, vaan jonnekin magn. pohjoisnavan ja
Siperian magneettisen poikkeaman välimaastoon. Ja tämä kohta on
karttapohjoisen itäpuolella. Ei tämä ollutkaan niin vaikeaa. Tässä
vielä
hämää se, että niin magneettinen pohjoisnapa kuin tämä kompassineulan
osoittama pistekin liikkuvat koko ajan.
Ilm. kaikki aiheesta lukemani jutut ovat tiedemiesten kirjoittamia, kun
asiaa ei ole voitu sanoa selvästi ;-)

73, MR

12.10.2010 16:04, Veli-Matti Anttila kirjoitti:
 Tuo positiivinen eranto (deklinaatio) Suomessa johtuu Siperiassa
olevasta
megneettisesta häiriöstä. Tämä GIF-kuva kertoo hyvin deklinaation
muutokset
historiasta tähän päivään:


http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Earth_Magnetic_Field_Declination_f
rom_1590_to_1990.gif

 Magneettinen pohjoisnapakohtio on tosiaan länsipuolella Suomesta
katsottuna,
mutta Siperian häiriöstä johtuen kompassi osoittaa itäpuolelle.

 -Veli-Matti-


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/43/Earth_Magnetic_Field_
Declination_from_1590_to_1990.gif

 15:28, Mauno Ritolamauno.rit...@gmail.com  kirjoitti:

Sijainti on Google Earthin mukaan 82 18n 113 25w ja kyllä se
minusta
 on suuntakartassa pohjoisen LÄNSIpuolella.

 73, MR

 12.10.2010 14:40, Veli-Matti Anttila kirjoitti:
 Magneettinen pohjoisnapa (Nm) sijaitsee Suomesta katsottuna
karttapohjoisen
 (Ng) ITÄpuolella:
 http://fi.wikipedia.org/wiki/Eranto
 73s
 VMA

 12:26, Mauno Ritolamauno.rit...@gmail.com   kirjoitti:

 Halusin antennin 300 °:een eli vähensin ohjeen mukaan 10° ja
 lopputulos on maastoon ja karttaan verraten oikea. Mutta se ei
tahdo
 mennä jakeluun, että asteet pitää nimenomaan vähentää, kun eikös
 magn.
 pohjoisnapa sijaitse todellisen/ karttapohjoisen LÄNSIpuolella.
Tässä on
 itsellä jokin ajatusvirhe, voitko Juha kertoa syyn.

 Mikäs muuten olisi edullinen ja antennihommiin kätevä GPS?

 73, MR

 27.8.2010 23:09, Juha Vehmas kirjoitti:
 Niinpä, vetokyky tuntuu vaihtelevan. Ja antennin keila on MW-
alueen
 eri päissä kovin erilainen - ja mihin sivukeilat sattuvatkaan
osumaan.
 Yleisesti on tuntunut, että Amerikoiden kuuntelussa langan on
hyvä
 olla hieman ?liikaa pohjoisessa?. Ainakin euro-qrm:n luulisi näin
 heikkenevän.

 Koti-QTH:n stumpeillakin eri öinä eri antenni on ollut parhaassa
 TA-vedossa: Ewe, 60 m ?beverage? tai ALA-looppi katolla.

 Kiitos Ari hyvistä linkeistä! Itse olen katsonut koordinaatteja
 FMSCAN-sivuilta, jossa ruxin pystyy kuukkelin ilmakuvilla
sijoittamaan
 vaikka mökin savupiippuun:

 http://www.fmscan.org/index.php?la=en
 JVH

 *Lähettäjä:* dx-boun...@hard-core-dx.com
 [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] *Puolesta *Markku Jussila
 *Lähetetty:* 27. elokuuta 2010 22:05
 *Vastaanottaja:* Suomalaisten DX-lista
 *Aihe:* Re: [DX] Deklinaatio 2010

 Jep

 Tässä olen tänä syksynä ihmetellyt kun 301-asteinen 1100m imuroi
 hyvin
 Buenos Airesista Detroitiin, yöstä riippuen. Jonakin yönä joku
toinen
 antenni on ainoa käyttökelpoinen.

 MJ

 27. elokuuta 2010 18.52 Tarmo Kontrotarmo.kon...@kyamk.fi
 mailto:tarmo.kon...@kyamk.fi   kirjoitti:

 Moi!
 Ja lisäksi kun tekee suunnitelman jo karttaan ja/tai GPS:ää
käyttäen
 voi vapautua kompassin käytöstä.
 Muuten se vanha totuus: useiden asemien sinkut eivät etene
viivasuoraan
 asemasta
 vastaanottajaan. Tämä on todettu mm. Perukeleillä, kun
kuuntelijat
 ihmettelee kuuntelemalla
 na-antenneilla paremmin perulaisia kuin LA-langoilla.

 73 TK

 Pentti

Re: [DX] Deklinaatio 2010

2010-10-12 Thread Juha Vehmas
Jep. Rautakauppa myy sopivaa metsurien käyttämää merkkausnauhaa hintaa 2,95
e/rulla (olikohan a 50 m). On värivalikoimaakin, oranssi varmaan keskimäärin
näkyvin.

JVH


-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-
dx.com] Puolesta Vesa-Jussi Rinkinen
Lähetetty: 12. lokakuuta 2010 20:51
Vastaanottaja: dx@hard-core-dx.com
Aihe: Re: [DX] Deklinaatio 2010

Kyllä, ihan perus-GPS toimii antennimetsällä mainiosti. Esim.
allekirjoittaneella on varmaan jo 10 vuotta vanha simppeli Garmin 12,
joka
edelleen pelittää hyvin.

Kun laittaa True -asetuksen navigointiin, GPS näyttää tosisuuntia,
eikä
deklinaatiosta tarvitse välittää.

Olen havainnut hyväksi merkata vedettävän linjan maastoon suunnistajien
kreppinauhalla ja vasta sitten vedän itse antennin.

73 VJR


- Original Message -
From: Ari Kilponen ari.kilpo...@pp.inet.fi
To: dx@hard-core-dx.com
Sent: Tuesday, October 12, 2010 2:45 PM
Subject: Re: [DX] Deklinaatio 2010


Samaa itsekin pähkäilin muutama vuosi sitten, kunnes selvisi, että
Siperian
alla oleva voimakas magneettihäiriökenttä vetää kompassineulaa itään.
Magneettinen pohjoisnapa on tosiaan länsipuolella, mutta tuo Siperian
magneettikentän vaikutus on voimakas. Ja koska magneettinen pohjoisnapa
liikkuu
itään (muistaakseni n. 50 km vuodessa), Siperian vaikutus lisääntyy
vuosi
vuodelta eli deklinaatio=eranto lisääntyy.

Mutta odotetaanpas mitä sitten tapahtuu kun magneettinen etelä- ja
pohjoisnapa
vaihtavat paikkaansa! Tai tulevat välivuodet. Siihen taitaa kulua
muutama
tuhat
vuosi... :)

Antennihommiin käynee mikä tahansa kädessä pidettävä perus-GPS.
Lisämausteilla
varustetun laitteen voi hankkia oman maun ja lompakon paksuuden mukaan.

73's
ARK




Alkuperäinen viesti
Lähettäjä: mauno.rit...@gmail.com
Päivämäärä: 12.10.2010 12:26
Vastaanottaja: Suomalaisten DX-listadx@hard-core-dx.com
Aihe: Re: [DX] Deklinaatio 2010

  Halusin antennin 300 °:een eli vähensin ohjeen mukaan 10° ja
lopputulos on maastoon ja karttaan verraten oikea. Mutta se ei tahdo
mennä jakeluun, että asteet pitää nimenomaan vähentää, kun eikös magn.
pohjoisnapa sijaitse todellisen/ karttapohjoisen LÄNSIpuolella. Tässä
on
itsellä jokin ajatusvirhe, voitko Juha kertoa syyn.

Mikäs muuten olisi edullinen ja antennihommiin kätevä GPS?

73, MR

27.8.2010 23:09, Juha Vehmas kirjoitti:

 Niinpä, vetokyky tuntuu vaihtelevan. Ja antennin keila on MW-alueen
 eri päissä kovin erilainen - ja mihin sivukeilat sattuvatkaan
osumaan.
 Yleisesti on tuntunut, että Amerikoiden kuuntelussa langan on hyvä
 olla hieman ?liikaa pohjoisessa?. Ainakin euro-qrm:n luulisi näin
 heikkenevän.

 Koti-QTH:n stumpeillakin eri öinä eri antenni on ollut parhaassa
 TA-vedossa: Ewe, 60 m ?beverage? tai ALA-looppi katolla.

 Kiitos Ari hyvistä linkeistä! Itse olen katsonut koordinaatteja
 FMSCAN-sivuilta, jossa ruxin pystyy kuukkelin ilmakuvilla
sijoittamaan
 vaikka mökin savupiippuun:

 http://www.fmscan.org/index.php?la=en
 JVH

 *Lähettäjä:* dx-boun...@hard-core-dx.com
 [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] *Puolesta *Markku Jussila
 *Lähetetty:* 27. elokuuta 2010 22:05
 *Vastaanottaja:* Suomalaisten DX-lista
 *Aihe:* Re: [DX] Deklinaatio 2010

 Jep

 Tässä olen tänä syksynä ihmetellyt kun 301-asteinen 1100m imuroi
hyvin
 Buenos Airesista Detroitiin, yöstä riippuen. Jonakin yönä joku toinen
 antenni on ainoa käyttökelpoinen.

 MJ

 27. elokuuta 2010 18.52 Tarmo Kontro tarmo.kon...@kyamk.fi
 mailto:tarmo.kon...@kyamk.fi kirjoitti:

 Moi!
 Ja lisäksi kun tekee suunnitelman jo karttaan ja/tai GPS:ää käyttäen
 voi vapautua kompassin käytöstä.
 Muuten se vanha totuus: useiden asemien sinkut eivät etene
viivasuoraan
 asemasta
 vastaanottajaan. Tämä on todettu mm. Perukeleillä, kun kuuntelijat
 ihmettelee kuuntelemalla
 na-antenneilla paremmin perulaisia kuin LA-langoilla.

 73 TK

  Pentti Stenman p...@sci.fi mailto:p...@sci.fi 8/27/2010 9:27


 Fiksu antenninvetäjä ei tietysti perusta deklinaatioista pätkääkään,
 vaan
 ottaa kiinteässä kuuntelupaikassa etelän suunnan auringosta
 keskipäivällä
 (13:00). Tarkka ja fiksu antenninvetäjä ottaa lisäksi huomioon
 leveyspiirinsä vaikutuksen.

 73 PS


 - Original Message -
 From: Ari Kilponen ari.kilpo...@pp.inet.fi
 mailto:ari.kilpo...@pp.inet.fi
 To: d...@kotalampi.com mailto:d...@kotalampi.com
 Sent: Friday, August 27, 2010 12:10 PM
 Subject: [DX] Deklinaatio 2010


 Moi kaikki,

 ... varsinkin antenninvetäjät! :)

 Tsekkailin netistä taas kerran erannon eli deklinaation muuttumista
ja
 aika
 nopeasti
 se muuttuu magneettisen pohjoisnavan siirtyessä itäänpäin. Inarin
 Lapissa
 10-12 astetta.
 Täällä saa laskettua kuuntelupaikan deklinaation:

 http://www.ngdc.noaa.gov/geomagmodels/struts/calcDeclination


 Ja kuuntelupaikan tarkat koordinaatit saa kätevimmin
 hätäkeskuslaitoksen
 koordinaattipalvelun kautta:

 http://maps.navici.com/112/?lang=fi

 Jos tämä ei toimi, käytä www.112.fihttp://www.112.fi/ja vasemman
 laidan valikosta
 Karttakoordinaatit

Re: [DX] Jyrsijä koksun kimpussa

2010-09-28 Thread Juha Vehmas
Moro!

Lapsuudesta muistan kesämökin jääkaapin piuhan talven aikana kalutuksi
kupareille asti.
 
TreDXK:n kämpällä kaikki koksut menevät yläilmoissa baluuneille, myös pisin
syöttö noin 200 m.

Omalla mökillä koksu on maassa suojassa vanhassa vesijohtoputkessa (sopivan
paksuista, kovaa ja kestävää muovia), jota satuin saamaan sopivasti ilman
kassavirtoja. Tosin tuosta ei juuri nyt ole isompaa hyötyä, sillä 2-3
viikkoa sitten varas vei killuani oksilta 250 m verran. Tienoo on tähän asti
ollut vapaa vandaaleista. Outo tapaus.

73 JVH


-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-
dx.com] Puolesta Ari Kilponen
Lähetetty: 28. syyskuuta 2010 17:21
Vastaanottaja: dx@hard-core-dx.com
Aihe: Re: [DX] Jyrsijä koksun kimpussa

Ja pah. Täällä Lapin läänin etelälaidalla on ilmeisen nälkäisiä
jyrsijöitä,
nimittäin yhtenä keväänä muutama vuosi sitten syöttökoksit jäi maahan
tavanomaista pitempään keväällä eli lumet taisi olla sulaneet jo
kokonaan pois
ja tuolloin molemmissa kaapeleissa oli muutaman millin levyisiä pieniä
reikiä
ja hampaanjälkiä. Mun syöttökoksit on BKL:n putiikista ostettua PE-
eristeistä
Triax RG6-kaapelia. Vai onko Triaxin kaapelissa jokin erikoismauste? Abt
parikymmentä reikää 90 m matkalla, jotka paikkasin itsevulkanisoituvalla
erkkarilla. Tämän jälkeen olen kerännyt koksit pois heti kun ne ovat
paljastuneet lumen ja jään alta.

Tuolloin kävi mielessä syöttökoksien suojaaminen muovisen sisävesijohdon
suojaputkella.

Niinpä meni lottovoitot parempiin suihin...

73's,
ARK




Alkuperäinen viesti
Lähettäjä: roland.sandb...@pp.inet.fi
Päivämäärä: 28.9.2010 16:16
Vastaanottaja: Suomalaisten DX-listadx@hard-core-dx.com
Aihe: Re: [DX] Jyrsijä koksun kimpussa

Huomasin tää juttu jyrsijöistä. Jyrsijäthän tykkää
PVC:stä ja erityisesti pehmeästä PVC:stä.
Mulla on ollut PE-eristeinen 900-metrinen kaapeli
mökillä Siuntiossa 15 vuotta eikä kertaakaan on
jyrsijät hyökännyt sen kimppuun elikkä näköjään
PE ei maistu niille. Lemmenjoella
on vedetty pitkiä vetoja PE-kaapelilla ja
muistaakseni vaan kerran n. 20 vuoden aikana niihin
on hyökätty. RG58, joka on muuten erinomainen
kaapeli matalille taajuuksille on PVC-eristeinen ja
varmasti herkkä hyökkäyksille.
Tuli vaan mieleen, onhan mahdollista suojata
kaapelia erillisellä putkellakin, esim
http://tuhkasaari.fi/verkkokauppamyy
esim JM 16 hintaan n. 40 Egua/100m. Sekin
on muovia, mutta kovempaa muovia. Sit voi
saada JAPP, elillä alumiiniputkia a´n. 40 centtiä/m
3 m. pätkissä. Valitettavasti ne jatkomuhvit ovat
paljon arvokkaampia, mutta ei niitä tarvita. Mutta
jos yhdistettäisi kaikki putket ja maadoittaisi
putkilinjan niin sais pois kaikki ne RFI-häiriöt
jotka kerääntyvät kaapelivaipan ulkopintaan.
Niin paljon voisi tehdä jos vaan olisi rahaa, nytkin
se 7,2 milli meni ohi suun

73´ RS


- Original Message -
From: Tarmo Kontro tarmo.kon...@kyamk.fi
To: Suomalaisten DX-lista dx@hard-core-dx.com
Sent: Monday, August 30, 2010 8:05 AM
Subject: Re: [DX] Jyrsijä koksun kimpussa


Moro;
Minulla ei jostain syystä koskaan ole purtu mustia koksuja (norm 50
ohm) poikki,
sen sijaan viime syksynähän jänis puri säännöllisesti BOGin ohuen
langan poikki -
kunnes lumi pelasti tilanteen ...
Oliskohan musta kriittisissä kohdissa (punainen varoitusvärinä?) vielä
parempaa?

73,TK

 Mauno Ritola mauno.rit...@gmail.com 8/29/2010 6:39  
Kiitos, mutta liian arvokasta tavalliselle kuolevaiselle, ainakin
tässä yli 5 e/m:
http://kauppa.taloon.com/PublishedService?file=pagepageID=9itemcode=S
-0232188


Syöttö on 265 m ja lisäksi tarvitaan releohjauksen kontrollikaapelit,
jotka olivat nykyisessä kaapelissa mukana.
Kokeilin tuonne pahimman 50 m:n matkalle 'köyhän miehen armeerausta'
eli
valkosipulimurskeella käsittelyä ...

73, MR

29.8.2010 17:41, Ilpo J Leppänen kirjoitti:
 Armeerattu maakaapeli - eli esim Tellu7 ARM voisi olla jyrsijälle
 hankalampi eli jos se ei tykkää purra rautavannetta
 73 IJL


 At 17:02 29.8.2010, you wrote:
  Nyt on viikon sisällä joku jyrsijä purrut koaksiaalisyötön kaksi
 kertaa poikki. Onko kokemuksia, mikä olisi toimiva jyrsijän karkote?

 Jotain EcoKoivu-tuotetta kovasti näköjään kaupataan, oliskohan
toimiva?

 73, MR



___



 Tilaa WRTH 2009 nyt:
 http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-
 DX mailing list

DX@hard-core-dx.com
 http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

 THE INFORMATION IN THIS
ARTICLE IS FREE. It may be copied,
distributed
 and/or modified
under the conditions set down in the Design Science

 License
 published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html




___



 Tilaa WRTH 2009 nyt:
 http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
 

[DX] ULA-RX DC-liittimellä?

2010-05-28 Thread Juha Vehmas
Moro!

Lojuisiko kellään XDR-kauden siivittämänä tai muuten ylimääräisenä ja
myyntiin joutavana nurkissa hyväkuntoinen dx-käyttöön modattu
ULA-vastaanotin, joka toimisi myös tasavirralla (ilman invertteriä)? Saisi
olla dx-filtterit, mute off, RDS sekä herkkyys ja dynamiikka ym.
ominaisuudet kohtuullisen hyvää dx-tasoa. Toosa voisi olla laadukas
matkaradio (esim. GS 700) tai DC-liittimellä varustettu/modattu ULA-viritin.

73 JVH

___
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Re: [DX] AM-kuuntelutilasto kaudelta 2008-2009 on ilmestynyt

2010-02-13 Thread Juha Vehmas
Kyllä maar, samat sanat TreDXK:n väen puolesta, TNX!

Tämä on hauska ja pätevä uudistus: 13*LAPPI JNU MJ!

TreDXK:n N-tiimille tiedoksi: Otan TA-paperikopsut ja toimitan
kuuntelumökille!

73 JVH


-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-
dx.com] Puolesta Harry Forsblom
Lähetetty: 13. helmikuuta 2010 17:20
Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista
Aihe: Re: [DX] AM-kuuntelutilasto kaudelta 2008-2009 on ilmestynyt

Tosi hienoa uurastusta, jonka tulokset siirtyvät heti kierrekansioon ja
hyötykäyttöön kuuntelussa. TNX asianosaisille!
73 HF

- Original Message -
From: Mauno Ritola mauno.rit...@gmail.com
Cc: d...@kotalampi.com
Sent: Saturday, February 13, 2010 4:53 PM
Subject: Re: [DX] AM-kuuntelutilasto kaudelta 2008-2009 on ilmestynyt


Ja tnx TAK valmiista NA-osuudesta!

73, MR

13.2.2010 16:43, Lintujärvi Pentti kirjoitti:
 Mauno Ritolan (MR) toimittama kaikkien maanosien AM-kuuntelutilasto
 kaudelta 2008-2009 on nyt ilmestynyt. Se on Excel -taulukkomuodossa,
ja
 luettavissa/downloadattavissa SDXL:n saitilla osoitteessa
 http://www.sdxl.org/tilastot.html

 TNX MR!

 73 de PUL




___
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html


Re: [DX] MiniDisk-nauhurien saatavuus?

2010-01-20 Thread Juha Vehmas
…und:

http://www.ebay.de/

 

Grüsse

Juha

 

Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com]
Puolesta Mäenpää Teijo
Lähetetty: 20. tammikuuta 2010 23:16
Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista
Aihe: Re: [DX] MiniDisk-nauhurien saatavuus?

 

www.huuto.net

 

 

73s

Teijo

 

  _  

Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com]
Puolesta Hannu Romppainen
Lähetetty: 20. tammikuuta 2010 22:01
Vastaanottaja: HCDX HCDX
Aihe: [DX] MiniDisk-nauhurien saatavuus?


Tervehdys!

 

Kysymys tekniikan miehille (ja muillekin alan harrastajille):

 

Vieläkö joku valmistaja myy vanhan mallisia kannettavia MiniDisk-nauhureita?


Kuka ja missä? Saako edes tilaamalla vai onko valmistus lopetettu kokonaan? 

 

Näyttävät nuo uudet kannettavat nauhurit olevan enempi noita mp3-malleja,
joita olen vanhana fossiilina vielä hylkinyt. Itselläni on
MD-pöytäkoneiden lisäksi hyvin palvellut Sonyn MD Walkman MZ-G755, mutta
toiselle samankaltaiselle voisi olla käyttöä nauhoitteiden purkuvaiheessa.
Kuuntelutilanteeseen ne eivät sovellu niiden aiheuttamien häiriöiden takia.
Raportoidessa ovat kuitenkin käteviä, kun nauhoitetta on kuunneltava
edestakaisin.

 

MiniDisk-levykkeiden löytäminen kaupan hyllyiltä ei sekään ole enää
itsestäänselvyys, koska kyseessä on poistuva tuote. Teknikka menee eteenpäin
ja tallennusmuodot muuttuvat. Siitäkin huolimatta viime peditionilla
käytössä oli myös vanha C-kasettinauhuri, joka ajoi asiansa ihan mainiosti!
Ongelmaksi vain alkaa koitua nauhureiden leviäminen omaa vanhuuttaan. Olisi
pitänyt älytä ostaa varastoon kymmenien vuosien tarpeita silmälläpitäen
varanauhureita (kuten hehkulamppuja hamstrattiin). SDR-kuuntelijat tietenkin
ehdottavat siirtymistä äsdeeärrään...

 

73's Hannu

 

___
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Re: [DX] Perseus sekoaa

2009-12-09 Thread Juha Vehmas
Eivätkös ainakin filateliassa virhepainamat ole kovinkin haluttuja ja
arvostettuja...

t. nimim. Nimi Lauri Karhuvaara ei sano mitään, lapset syövät itse, kahvia
en juo ja persaukseni taajuudet ovat tylsän oikein ohjelmoituja ;)


-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-
dx.com] Puolesta Tarmo Kontro
Lähetetty: 9. joulukuuta 2009 13:11
Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista
Aihe: Re: [DX] Perseus sekoaa

Moro;
Harmi, että tämä paljastui näin Nicon päivän aikaan.
Kaikki Perseus-tallenteet ovat tämän matolaatikon tuottamia harhoja,
jotka on ovelasti saatu sinne ohjelmoitua.
Pisteitä näistä ei luonnollisesti tule, jos joku niitä kerää...
;-)
73 TK

 Tapio Kalmi tapio.ka...@ssf.sas.com 12/9/2009 12:29  
Minä jo ihmettelinkin sitä, kun heräsin Lauri Karhuvaaran lauluun
muutamana yönä LEM284 pediksellä ...

73s TaK

From: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com]
On Behalf Of JoneDX
Sent: 9. joulukuuta 2009 11:04
To: Suomalaisten DX-lista
Subject: Re: [DX] Perseus sekoaa

Moro,

Sä olet selvästi tallentanut liikaa. Perseuksessa on sellainen
ominaisuus, ettei ns. overkill-dxing'iä voi harrastaa. Tämän rajan
ylitettyäsi laite alkaa ensin soittamaan valmistajalle tärkeiden
markkina-alueiden lähetyksiä mielivaltaisilla taajuuksilla. Sen jälkeen
se keittää aamukahvit, syöttää lapset ja näyttää Lauri Karhuvaaran
Elvis-esitystä non-stoppina.

:D

JNU


9. joulukuuta 2009 10.41 Markku Jussila
markku.t.juss...@gmail.commailto:markku.t.juss...@gmail.com
kirjoitti:
Morjens

Aamulla kävin pikaisesti läpi yön tallenteita, näyttää siltä että
Perseus sekoilee joskus aivan käsittämättömällä tavalla;

-940 WWKB
-1560 RAI
-1670 BBC R Scotland

Ohjelma kiinni ja uudelleen päälle - kaikki taas ok

73 MJ


___
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-
DX mailing list
DX@hard-core-dx.commailto:DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science
License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html


___
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science
License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html


___
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html


[DX] VL: Stereo-satelliitit, KORJAUS JA TÄSM ENNYSTÄ

2009-09-29 Thread Juha Vehmas
... ehkä nyt neljännellä yrittämällä kusti polkee?

-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: Juha Vehmas [mailto:juha.veh...@kotikone.fi]
Lähetetty: 28. syyskuuta 2009 8:01
Vastaanottaja: 'Suomalaisten DX-lista'
Aihe: VL: Stereo-satelliitit, KORJAUS JA TÄSMENNYSTÄ

... testaan listan toimivuutta:

-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: Juha Vehmas [mailto:juha.veh...@kotikone.fi]
Lähetetty: 27. syyskuuta 2009 22:21
Vastaanottaja: 'Suomalaisten DX-lista'
Aihe: VL: Stereo-satelliitit, KORJAUS JA TÄSMENNYSTÄ

... lähetin tämän jo liki 24 h sitten. Nyt uusi yritys...

-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: Juha Vehmas [mailto:juha.veh...@kotikone.fi]
Lähetetty: 26. syyskuuta 2009 22:39
Vastaanottaja: 'Suomalaisten DX-lista'
Aihe: Stereo-satelliitit, KORJAUS JA TÄSMENNYSTÄ

Hei!

Alla olevassa 7.9. viestissäni olen näemmä vauhdissa ja epähuomiossa
kirjannut toisen Stereo-satelliitin nimen väärin, ts. kaksi kertaa
takana/jälkeen: After sana on väärä. A = ahead ja B = behind!

 Siis maan tavoin aurinkoa vastapäivään ja (likimain) maan
kiertoradalla maan edellä (yli 106 h) kiertää satelliitti Stereo A ja
maan takana (yli 90 h) kiertää satelliitti Stereo B. Kun aurinkokin
mm.
korona-aukkoineen pyörii vastapäivään, niin ennakkotietoa auringon
aktiivisuudesta ja siis myös vaikutuksista radiokeleihin voi yrittää
pähkäillä nimenomaan satelliitin Stereo B lähettämistä tiedoista!
(kuten
viimeksikin yritin viestittää, mutta huonoin sanavalinnoin ja
virhetermein)

Pahoitteluni mahdollisesti aiheutuneesta harmista! Paha tapani on
pitää
liikaa vauhtia viestittelyssäni. Yritän jatkossa vähintäänkin
tarkistaa
kirjoittamani - ja pistää lusikkani harvemmin näihin keittoihin,
joista
tietämykseni on kovin ohut!

Kiitos TAK:lle tarkkaavaisuudesta ja ystävällisestä ilmoituksesta
virheestäni! Kiitos Tapio myös pätevästä Etelän KOJEesta!

73 JVH

PS: Stereo-kuvien linkki on siis
http://www.ips.gov.au/Solar/1/4
mutta valitettavasti nyt stereo-kuvat näyttävät yhä 18.9. tilannetta
(keskimmäinen ACE toki tätä hetkeä), sillä: STEREO Plasma data
processing was temporarily stopped at SWPC on Sept 19, 1530UT. The
STEREO Plasma plots and lists are expected to resume in the next week.
NOTE: Other STEREO data and displays are unaffected.
Stereo-projektin 2 v tehtävä täyttyi tammikuussa 2009, mutta ainakin
vuoden jatkolla pitäisi mennä. En tiedä mitä sitten tapahtuu, paitsi
että kumpikin satelliitti kai etääntyy maasta (auringosta katsoen) 22
asteen vuosivauhtia...


-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: Juha Vehmas [mailto:juha.veh...@kotikone.fi]
Lähetetty: 7. syyskuuta 2009 0:09
Vastaanottaja: 'Suomalaisten DX-lista'
Aihe: VS: [DX] keliennusteet

Moro!

Jep: ACE-satelliitin datan lisäksi on omat havainnolliset kuvat
satelliittien Stereo B ja Stereo A tiedoista. B (behind) sijaitsee
”ennen” maata ja A (after) jälkeen. Auringosta katsoen kummankin
kulmaero on maahan nähden liki 60°. Aurinkohan taas pyörii noin
13,3°/vrk (27d/360°), joten nämä satelliitit antavat todellakin
ennakko-
ja jälkidataa auringosta. Äkillisiä ilmiöitä ei tuolla 4 vrk:n
föskotilla saa povattua, mutta kestävämpien ilmiöiden kuten CH-
häiriöiden ennakoinnissa tästä luulisi olevan apua. Uusien viisarien
pähkimisestä suhteessa havaittuihin keleihin onkin kiva kuulla
hypoteeseja.

Ja ACE:han (sekä SOHO) on tunnetusti maan ja auringon välisellä
linjalla
ko. taivaankappaleiden ns. L1-pisteessä, josta saadaan tiedot
aurinkotuulen muutoksista noin tuntia ennen esim. häiriön
iskeytymistä
maahan.

Heikentyneen CH-häiriön jälkeen kelihän taitaa nyt olla jo muhinut
yllättävänkin kehittyneeseen vaiheeseen: Joko on luvassa kova viikon
putki tai sitten niin usein uhkaava ennenaikainen sammuminen.

73 JVH


-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: dx-boun...@kotalampi.com [mailto:dx-
boun...@kotalampi.com]
Puolesta Tarmo Kontro
Lähetetty: 5. syyskuuta 2009 14:37
Vastaanottaja: d...@kotalampi.com
Aihe: [DX] keliennusteet

Tervehdys;
Näin kauden alussa kannattaa huomata IPSn uusittu keliviisari.
Siellä näkyy kolmen satelliitin mittaukset, joten voi pähkäillä
etukäteen aurinkotuulen muutoksia.
http://www.ips.gov.au/Solar/1/4

Vaeikkaisin kelin paranevan edelleen alkaen Neitseen Marian
syntymän
päivästä (ortodox kalenteri) ja jatkuen
ainakin Kunniallisen ja eläväksitekevän Ristin ylentämisen
aikoihin
14.9. asti.
73 TK



___
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html


Re: [DX]60 mb:n lattareita

2003-06-25 Thread Juha Vehmas
Olen Jyrkin kanssa samoilla jäljillä: Raportteja lähtee nykyään yhä 
harvemmin, mutta kuuntelu kyllä maittaa. Olin bandilla Juhannuksena neljänä 
peräkkäisenä yönä (eka kerran 9 vuoteen...) noin 2330-0130/0230 UT. Pe 
kohtalainen, la heikompi, su paras ja ma selvästi heikoin. 
Nupinpyörittelyssä tuli vastaan monta tavanomaista, mutta mulle uutta 
asemaa. Ennen nauhatarkistuksia ainakin
3310Mosoj Chaski
3375San Antonio
5580,35 San José
6010Parinacota
6193,45 Cusco
6585,40 Nueva E. (su lujaa, ma heikosti)

T:  JVH/A (akkukuuntelulla Alavudella)

At 14:10 24.6.2003 +0200, you wrote:
Juhannuksena kuului boliviaano Nueva Esperanza  6585.4 hienosti
samoin kuin 4925 R Educacao Rural, Tefe.
Ja kuuntelu voi olla mielenkiintoista, vaikka aina ei raportteja
saisikaan aikaiseksi...
73's jhy
 tarkkuudella, koska Yaesun SSB ei toimi. Ehkä ei tässä muutenkaan
 kannata kuunnella, kun en ole saanut huhtikuisia raporttejakaan
 tehdyksi.

 73 PS


___
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-
DX mailing list
[EMAIL PROTECTED]
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
___
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt


Re: VS: [DX] ukuliverkko rengasti Radio CNM:n

2003-06-11 Thread Juha Vehmas
Samma här eli torjuntavoitto tuli moisesta outlook-rääkästä!
JVH
At 23:05 10.6.2003 +0300, you wrote:
Samainen pulu lennähti tännekin, mutta sai Raidia.
JSA
-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: [EMAIL PROTECTED]
[mailto:[EMAIL PROTECTED] Jari Lehtinen
Lähetetty: 10. kesäkuuta 2003 21:31
Vastaanottaja: [EMAIL PROTECTED]
Kopio: [EMAIL PROTECTED]
Aihe: [DX] ukuliverkko rengasti Radio CNM:n



Kummallisemmaksi vain menee. Nyt tuli viesti
lintubongaajien ukuliverkosta: sepelrastas nähty
Laitilassa. Liitteenä Bugbear-viruksen muokkaama
ja saastuttama tiedosto Radio CNM.txt.scr joka
yritti esiintyä siis näytönsäästäjänä, mutta oli
naamioinut itsensä niin kömpelösti, että Norton
siivosi sen pois. Palautteeni lähettäjäosoitteeseen
tuli bumerangina takaisin, kera huomautuksen
että lähettäjän osoite on epäkelpo. Sanomattakin
on selvää, että yahoogroupsin ylläpitämän
ukuliverkon kanssa en ole tietääkseni ollut missään
tekemisissä.
Lähettäjäosoite valitaan randomilla, sitä muokataan
tunnistamattomaksi, ja lopuksi valitaan yhtä satunnainen
liitetiedosto. Aika etevä virus.
Katseeni hakee DX-kuuntelija-lintubongaria,
joka on ukuliverkon jäsen ja jolla on myös email-
osoitteeni Outlookinsa osoitekirjassa. Helpompaa
olisi vaikka rengastaa hokaidolainen apina, joten
tämä asia jäänee käytännössä kuitenkin tähän.

73's JLN


___
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-
DX mailing list
[EMAIL PROTECTED]
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
___
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt


___
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-
DX mailing list
[EMAIL PROTECTED]
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
___
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt


Re: [DX] kelejä?

2003-04-02 Thread Juha Vehmas
Moro!

TreDXK on maaliskuun lopussa lomaillut ja kuunnellut tutussa Lepäisten 
saaressa Selkämeren laitamilla. UKI72 (VJR+TAT) ja UKI73 (JMV+JVH) 
nauttivat A25-atmosfäärissä keveistä ARG-URG-BRA-signaaleista, mutta 
pääpaino oli jälleen briteissä, jotka kuuluivat maaliskuun lopullakin koko 
päivän.
Ekan porukan haaviin jäivät mm. Cornwall 657 ja Signal Two 1170. 
Allekirjoittaneen haaviin ui 4 uutta brittiä, kaikki 17-19 UTC 
iltakeleillä: Valleys 1116, Marcher 1260, Glou 1413 ja Desi 1602.  BBC R 
Shropshire 1584 lähetteli infonauhaa FM-taajuuksistaan, sillä tällä 
jaksolla luukuttelee huhtikuun alusta BBC R HW.

T:  Juha

At 15:04 2.4.2003 +0300, you wrote:
Tervehdys kaikille,

onpa täällä hiljaista. Onkos kukaan muu jaksanut kuunnella?
Tänään kuului jenkkejä n. 0300 UTC juuri ennen töihin lähtöä, eilen
illalla taiwaneita.
MKA


___
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-
DX mailing list
[EMAIL PROTECTED]
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
___
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt


Re: [DX] en Kartta

2003-03-04 Thread Juha Vehmas
Moi!

Hauska tapaus tämä Encarta, yhtä aikaa tarkka ja epätarkka: Kotikyläni 
Toivio (liki 1000 as.) löytyi hienosti, mutta kotikunta Pirkkala (liki 14 
000 as.) ei ollenkaan. Pir Kallak Iranista tuli ruutuun ja seuraavia 
tarjokkaita olivat mm. Porkkala, Parikkala, Huancavelican Pircalla ...
Muitakin lähiseudun kuntakeskuksia puuttuu, mutta monia outoja 
sekundäärinimiä on präntättynä. Tieverkko puolestaan ei noudata mitään 
erityistä toiminnallista tms. luokitusta eikä ole aivan 
lähivuosilta...  Suomen Meteorite Crater bongaus on kiintoisaa puuhaa sekin.

T:  JVH

At 21:09 4.3.2003 +0200, you wrote:
Encartasta on myös online -versio:
http://encarta.msn.com/encnet/features/mapcenter/map.aspx
Muita hyviä karttapaikkoja netissä:
National Geographic's Map Machine: 
http://plasma.nationalgeographic.com/mapmachine/ (kauniita satelliittikuvia)
Mapquest: http://www.mapquest.com/maps/
MapBlast!: http://www.mapblast.com/
Multimap: http://www.multimap.com/home.html
Expedia: http://www.expedia.com/ (joka on läheistä sukua Encartalle)

Kaikista edellämainituista löytyi esim. Bolivian Lllallagua.

Hyvä karttasaittien hakemisto on EmbassyWorldin sivustolla: 
http://www.embassyworld.com/maps/

73 de PUL


___
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-
DX mailing list
[EMAIL PROTECTED]
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
___
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt


Re: [DX] Kartta

2003-02-27 Thread Juha Vehmas
Moro!

Kiitos hyvistä vinkeistä, kyllä kiinnostaa! Kartta tulee varmaan tsekattua!

80-luvun opiskeluaikoinani oli tapanani lueskella toistakin pätevää ja 
upeita kuvia sisältävää alan lehteä TTKK:n (nyk. TTY) kirjastossa:
http://www.disandes.com.ec/geomundo.htm

T:  Juha

At 09:27 28.2.2003 +0200, you wrote:
Hei!

National Geographic ilmestyy nykyisin myös suomeksi.
Englanninkieliset numerot käännetään ja ne tulevat muutaman kuukauden
(3-4) myöhässä ja kartat ovat mukana. Mulle on tullut alusta lähtien
(pari vuotta) tuo suomenkielinen versio. Kevolla osui kasiin tosi
muhkeita ja tilanteeseen sopivia karttoja.
Terv. Esa

Quoting Risto Vahakainu [EMAIL PROTECTED]:


 leikkasin newsseistä tällaisen tiedon. Ehkäpä jotakuta kiinnostaa
 ko.
 kartta. Muutenkin ko. lehdessä on ollut usein hyviä
 karttaliitteitä. Jo
 Kevon 70-luvun pediksillä niitä hyödynsimme (Kevon kirjastossa oli
 monta
 vuosikertaa arkistoituna).

 73

 Risto Vähäkainu

 --

 I subscribe to National Geographic magazine, and just got
 the March issue. To my surprise, they had a great map of the West
 Indies inside. It covers, in good detail, everything from the
 southern tip of Florida, all of Cuba, and the Bahama's in the
 northwest corner of the map, a little bit of the coastal regions
 of
 Honduras, Nicaragua, and Costa Rica in the southwest corner of the
 map. On the souther part of the map you get to see the
 northernmost
 regions of Colombia and Venezuela, and the central and western
 parts
 of the map show all of the Caribbean Islands, from Haiti to
 Barbados
 and Trinidad and Tobago to the east. All major towns and cities
 are
 marked, and of course, the maps are very accurate.

 I've already hung this map on my wall, and it is a great resource
 for
 tracking down locations of stations you are DXing in the area.
 It's
 a nice size too, about 3 feet wide and 2 feet tall. I'd recommend
 picking up a copy of the March 2003 National Geographic magazine
 if
 you see it in a local store, just for this valuable map alone!  It
 really is a great tool for finding those towns and seeing where a
 station
 broadcasts from.  There's probably a good chance that one of your
 friends or relatives already subscribes to this magazine... if so,
 see
 if you
 can get your hands on the map!


 Mark


___
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-
DX mailing list
[EMAIL PROTECTED]
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
___
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt


RE: [DX] Vuoden 2002 asema

2003-02-03 Thread Juha Vehmas

Kyllä, vaan voisiko kuitenkin olla jatkossakin vain yksi
kultamitali, mutta lisäksi liutaa muitakin asemia
muistettaisiin kunniamaininnalla? Itse asiassa jo
aikaisemmin on mieleeni tullut, että olisiko ideaa ja mahdollista
lähettää Liiton (siis kaikkien suomalaisten dx-kuuntelijoiden) nimissä
samoin perustein iso nippu (50, 100 tms??) arktisia
kunniadiplomeja tammenlehvien kera tms. maailmalle esim. aina
vuoden vaihteen jälkeen? Idea olisi siis sama kuin nykyisellä
yksittäismuistamisella, mutta näillä leiskaltaan korkeatasoisilla
kiitoksilla saisimme dx:lle ja Suomi-pojille paljon laajemmin hyvää
mainetta maailmalla! Eikä nykyinen kultamitali mielestäni silti kärsisi
inflaatiota!

Asemien valitsemisessa esim. QSL-palstojen toimittajat voisivat varmaan
pohjustaa ja aktiivit sähköpostitse auttaa valinnoissa. Liitto sitten
kopioituttaisi tarvittavat A4-diplomit ja hoitaisi postituksen. Työtä ja
vähän kustannuksiakin tämä toki teettäisi, mutta varmaan rahaa menee
hullumpaankin... mutta kyllä TreDXK voisi talkoilla esim. diplomin
suunnittelun! Tämä näin äkkiseltään...

T: Juha

At 08:31 4.2.2003 +0200, you wrote:
Kieltämättä
täytyy sanoa, että näitä upeasti kuuntelijoihin suhtautuneita asemia on
viime vuonna ollut poikkeuksellisen paljon. Harvoin aikaisemmin on nähty
selaista intoa vastata kaukokuuntelijoille kuin mitä Baluarte, San
Antonio, Verdad ja muut ovat nyt tehneet. Miten olisi, voisiko tänä
vuonna poikkeuksellisesti myöntää kolme 'vuoden asema' titteliä? Ei siitä
ainakaan olisi haittaa vastaamiseen rohkaisemiseen tulevaisuudessa.
Dxing.infon sekä Hardcoren kautta voitaisiin hoitaa kunniamaininnoille
laajempikin kansainvälinen julkisuus.

73
Jim




-Original Message-
From: Vesa-Jussi Rinkinen
[mailto:[EMAIL PROTECTED]]
Sent: 3. helmikuuta 2003 23:20
To: [EMAIL PROTECTED]
Subject: Re: [DX] Vuoden 2002 asema


Ehdotan Radio Baluartea 6215.

VJR

- Original Message - 
From: Juha
Ignatius 
To: [EMAIL PROTECTED] 
Sent: Sunday, February 02, 2003 10:49 AM
Subject: [DX] Vuoden 2002 asema


Moi

SDXL:n hallituksen kokouksessa eilen päätettiin taas tämä asema
äänestys laittaa tänne listalle, joten kaikki äänestämään vuoden 2002
asemaa. Edellisinä vuosina ovat vuoden asemiksi
valittu:
2001 Banda Oriental
2000 Scandinavian Weekend R
1999 Sant Helena...
Eli nyt pitäiusi löytää uusi asema.Noita jo kerran valittuja ei
valita uudestaan.

Tässä aluksi pari ehdokasta:

R Verdad
R Cancao Nova

Onko sinulla oma suosikki, jos on niin äänestä NYT !

T: JPI



___
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu:
http://www.hard-core-dx.com/
-
DX mailing list
[EMAIL PROTECTED]
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
___


THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied,
distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science
License
published by Michael Stutz at
http://dsl.org/copyleft/dsl.txt


___
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu:
http://www.hard-core-dx.com/
-
DX mailing list
[EMAIL PROTECTED]
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied,
distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science
License
published by Michael Stutz at
http://dsl.org/copyleft/dsl.txt
___
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-
DX mailing list
[EMAIL PROTECTED]
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt



Re: [DX] verifioinnit yms.

2002-12-16 Thread Juha Vehmas

Olen hyvin samoilla linjoilla kuin PP. Alkuaikoina (vuodesta 1979
lähtien...) raportoin likimain kaiken mikä ui luureihin. Nykypäivänä
moinen rumba olisi vähäisistä kuuntelusessioista huolimatta likimain
mahdotonta - ja kun on niitä muitakin hauskoja puuhia. En kuitenkaan koe
raportoinnissa niin paljon kielteisiä puolia kuin PP, vaikka toki ainakin
teoriassa käyttämällä raportointiajan vaikkapa itse kuunteluun, voisi
saada huomattavasti auvoisampia lisäelämyksiä. Toisaalta, eiköhän
aikanaan meistäkin suurimman osan dx-harrastus olisi hiipunut hyvin
lyhyeen ilman asemilta saatua QSL- ja muuta postia.

Summa summarum: Itse jatkan kuuntelua ja raportointiakin siinä määrin,
kun kulloinkin sopivalta tuntuu, enkä aio ottaa paineita
raportoimattomista asemista.

T: Juha (JVH)

P.S. Olin pe 13.12. vuosituhannen ekoilla SA-kelilläni. Tosin vain lyhyen
hetken 0520 UTC pintaan ennen lasten herättämistä aamutoimiin, mutta
olipa pitkästä aikaa säväyttävää todeta HJ-signaaleja, vaikkakin
heikohkoja uudella 55 m NA-takakeilallani. Yritän jatkaa pienoista
comebackiä Joululomilla.

At 15:44 15.12.2002 +0200, you wrote:
Jotain tälläistä
koitin tekstilläni hakea.

T: JPI

- Original Message - 
From: Petteri
Pulkkinen 
To: [EMAIL PROTECTED] 
Sent: Saturday, December 14, 2002 12:39 AM
Subject: [DX] verifioinnit yms.


Aloitin dx-kuuntelun vuonna 1979, jolloin myös innokkasti ker[
]Normal[
]Merja
Sillman15:29 16.12.2002
+0200
4Vuodenvaihteen
2002-2003 tuntikortit, matkalaskut ym.äilin kortteja ym. kamaa.. jotkut
verifioinnit sain jo tuolloin - näin myöhemmin
ajatellen - heppoisin perustein. Kuitenkin itse pyrin
rehellisyyteen, eli tunnistin asemat, jotka saivat raporttejani.

Nyt, luettuani jo harrastukseni alkuajoista dx-kuuntelun asemille
tuottamista vaivoista, olen 10v ajan tyytynyt siihin iloon, jonka uuden
aseman kuuleminen tuottaa. Arkielämässäni ei kuuntelumahdollisuutta ole,
mutta kaikki lomani (syys-, joulu- ja hiihto-) paria poikkeusta
lukuunottamatta olen viettänyt mökillä nauttien dx-kuuntelusta sinällään.
Olen vihkooni kerännyt lokeja ja oppinut lisää arvaamattomista
kelivaihteluista lähettämättä raporttiakaan. Olen ollut - ja olen -
tyytyväinen aina uuden aseman kuultuani (vaikkei se tosiaankaan
jokapäiväistä ole) ja siinä harrastuksen perimmäinen ilo onkin: uutta
jostain kaukaa...

Ei tarvitse miettiä allekirjoittajan oikeuksia,
postinkulkua, väärennöksiä, tulkintoja, pisteitä, kilpailijoita,
mikä on hyväksyttävä verifiointi... Silti
kaikki kunnia keräilijöille, koska heidän lokauksensa ja saavutukset
(naurettavine väittelyineenkin) antavat apua ja vinkkiä meille
muillekin.

Tässäpä tämän perjantain vuodatus.

Hyvät joulut kaikille!



[DX] Lattareita luureissa 3-5.8.2002

2002-08-14 Thread Juha Vehmas

Moro! Kylläpä vaan pari lattariyötä usean vuoden tauon jälkeen tuntuu
mahtavalta! Jopa kuuntelurytmikin tuntui löytyvän yllättävän helposti.
Enemmänkin vaikutti tietämättömyys bandien nykytilanteesta, vaikka
olinkin yrittänyt haalia ajankohtaista loki- ym dataa ulottuville.

QTH oli sähkötön hirsimökki Alavuden Katteluksen kylän korvessa. Länteen
(283°) klo 23 SKA hämärässä kiskaistun 350 metrin kuparilangan liitin
suoraan NRD:n antenniliitäntään. Keskiaaltoja kopaisin molempina öinä
kerran á 5 minuuttia ja hiljaiselta vaikutti. Etukäteen mielenkiinto oli
etenkin CA-asemissa, olihan edellisellä Katteluksen reissulla elokuussa
1996 hyvää keliä Keski-Amerikkaan ja CJYQ:kin kuului. Mutta luureihin
uikin tällä kertaa hienoa Andi-musaa ja kuuntelu painottui entuudestaan
vähäiselle huomiolle jättämiini out-of-band perulaisiin. 

Vuodesta 1981 uskollisesti palvellut Philipsin C-mankkakin vaikeni aivan
session lopussa, jolloin ohi menivät vain Radio Ilucanin upea
loppukuulutus ja jakson 4815 kiintoisan henksulattarin tunnistus. No nyt
vetogummi on vaihdettu ja värkki pelittää taas kuin uutuuttaan eli
nauhatkin on kuunneltu ja loki on ohessa. Lisäksi ainakin jaksot noin
3279,5, 3310, 3375, 4775, 4856, 4879, 4955, 5007, 5927, 5940, 6010,
6536,1… olivat kutsuvasti auki, vaan jaksolla 6215 en noteerannut
mitään!

Kokonaisuutena Pohjanmaan keikasta jäi 75v-karkeloiden ja kummitytön
rippikemujen ohessa sen verran mukava mieli, että enköhän tänä vuonna ole
vielä toisenkin kerran lattarikuulolla ja voin jopa raportoidakin
joitakin asemia, olkoot prosentit vaikka kuinka alhaisia!

Yyterissä nähdään!

CA 
4959,854.8.0040-0215
HI.. R Villa, Santo Domingo, ”Su emisora de siempre” tuli lujaa. JVH/A

6458,54.8.0250-
AFN Isabella PR toi CA-rapon tällekin reissulle. Eka yritys ja heti
kuului… JVH/A

SA 
4815,05.8.0233-0301
Unid henksulattari julisti ja lauloi hempeästi. Hieman vahvempi kuin
Londrina, mutta 0245 etc kuulutukset jäivät selvittämättä nauhurin
pettäessä. JVH/A 
4826,453.8.2357-
OAX7T R Sicuani, S. mainosteli ankarasti buffaten mm. Santa Barbaran
seurakunnan tilaisuutta. JVH/A 
4940,004.8.0015-
OAW8A R San Antonio, Villa Atalaya soitteli makeaa ”corazón”-musiikkia.
JVH/A 
5678,005.8.0100-0232
O…. R Ilucan, Cutervo lähetteli ”erikoisterveisiä” ja lopetti ”Hasta
mañana Cutervo, buenas noches Perú!”-kuulutukseen ilman himnoa. JVH/A

6537,35.8.-0053
CP.. LV de Campesino, Sipe-Sipe kuulutteli La Vozin kera. Aseman kello
heitti vain 2 minuuttia. JVH/A 
6797,54.8.2348-O….
Ondas del Río Mayo, Nueva Cajamarca kuulutteli kera radio-sanan. JVH/A

6956,654,5.8.0010-0246O….
LV de Campesino, Huarmaca tokaisi vain ”…en Campesino”. Lopetti himnoon.
JVH/A

T: JVH

P.S. Kiitokset herrat JHY, PUL, TEJ ym. alkuvuoden listalokaajat!
Osuutenne oman aktiviteettini elpymisessä on merkittävä.